| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Eltsu ja Beltsu keräävät rahaa lapsille

Viime syksynä perheensä kanssa Helsingistä Kauniaisiin muuttanut Daria Fedorenko oli pitkään unelmoinut lastenkirjan kirjoittamisesta.

Äitiyslomalla hän päätti oikeasti ryhtyä toimeen. Poika Elton oli aikaisemmin syntynyt keskosena ja sairaalassa muilta vanhemmilta kuultujen koskettavien tarinoiden inspiroimana Daria sai ajatuksen lahjoittaa tulevan kirjan tuotot hyväntekeväisyyteen, Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.

Kirjoitusprosessi oli Darian mukaan yllättävän helppo, vaikka arkirutiini pienen lapsen ja koiran kanssa muuton keskellä veikin paljon aikaa ja aiheutti keskeytyksiä. Lopulta Daria päätti tehdä projektin kerralla loppuun ja antoi valmiin tarinan luettavaksi toisille tuntemilleen pienten lasten vanhemmille ja sai positiivista palautetta. Tämän jälkeen alkoi kuukausia kestävät käytännön asiat; hyvän kuvittajan ja painotalon löytäminen, sekä esimerkiksi kirjan oikoluku.

Värikkäästi kuvitetussa lastenkirjassa seurataan Eltsun ja Beltsun, 1,8-vuotiaan Eltonin ja kolmevuotiaan Bella-koiran seikkailua.

– Mun mielestä siellä kirjassa on hyvin kuvattu, että Bella on sellainen iloinen ja utelias ja aina vetää eteenpäin ja Elton on vähän varovainen mut menee aina Bellan perään ja näin on oikeassa elämässäkin, kertoo Daria.

Projektissa palkitsevinta onkin kirjan ilmestymisen lisäksi ollut se, kun Elton tunnistaa kirjasta itsensä ja muut perheenjäsenet.

– Se on hauskaa, että tämä kirja jäi hänelle loppuelämäksi, että äiti kirjoitti hänestä ja meidän koirasta kirjan, Daria toteaa.

Kirjaa on saatavilla kolmella kielellä: venäjäksi, ruotsiksi ja suomeksi.

Eltsun ja Beltsun löytää Instagramista käyttäjätunnuksella @eltsu_ja_beltsu ja Facebookista nimellä Eltsu ja Beltsu, joiden kautta tilaaminen onnistuu. Seitsemäntoista euroa maksavan kirjan hinnasta puolet menevät painokustannuksiin ja puolet taas Kummit ry:lle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *