| KAUPUNKI - STADEN

Kaupungintalo liputtaa Pride-viikon kunniaksi – osallistuu myös kuvataidetapahtumaan

Kauniaisten kaupunki juhlistaa Pride-viikkoa liputtamalla sateenkaaren väreissä kaupungintalon edustalla.

Samalla kaupunki vastaa 14.6.2021 jätettyyn valtuustoaloitteeseen, jossa 13 allekirjoittajaa ehdottaa, että kaupunki juhlistaa Pride-liikettä liputtamalla Helsinki Pride-viikolla sateenkaaren väreissä.

Konsta Saarelan valtuustoaloitteessa todetaan että monet kaupungit tukevat tapahtuman henkeä liputtamalla.

– Prideen osallistuminen on selkeä tapa viestiä, että otamme tasa-arvokysymykset vakavasti, aloitteessa sanotaan.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaupunki liputtaa Priden puolesta ja olemme valinneet kaupungintalon liputuspaikakaksi, tiedottaja Markus Jahnsson kertoo.  Olemme myös saaneet ilahduttavan paljon tykkäyksiä ja myönteisiä kommentteja mm. sosiaalisessa mediassa, joten liputustraditio varmaan jatkuu tulevaisuudessakin.

Osallistuu myös kuvataidetapahtumaan

Kauniainen ottaa osaa myös Helsinki Photo Festivaliin tänä vuonna. 16.8-20.9. valokuvat ovat esillä Thurmaninaukiolla ja junaaseman läheisyydessä. 

Kymmenen kansainvälisen valokuvaajan töitä on nähtävillä erikoissuurina tulosteina Keran halleissa Espoossa. Yhteistyössä Kauniaisten kaupungin kanssa Helsinki Photo Festival asettaa esille neljän viikon ajaksi avoimen kilpailun finalistien parhaat valokuvat teemasta Fearless – Peloton. 

Helsinki Photo Festival on kuvataidetapahtuma, joka keskittyy valokuvaukseen. Se avautuu yleisölle 7. heinäkuuta ja päättyy 30. syyskuuta. Neljännen kerran järjestettävä näyttely asettaa esille katsottavaa koko pääkaupunkiseudulla. Tapahtuma järjestetään vuosittain ja se tarjoaa taidekokemuksia koko alueella. Kuratoidut valokuvanäyttelyt ovat esillä 12 viikon ajan 24/7 ja ne löytyvät julkisilta paikoilta ja kulttuuri-instituutioista. Festivaali esittelee 30 eri maasta kotoisin olevien 62 taiteilijan uusia töitä, jotka eivät aiemmin ole olleet näytteillä Suomessa.

Päivitetty 29.6.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *