| YLEINEN - ALLMÄN

Finn Berg in memoriam

Yhdestoista päivä kesäkuuta, kaksi päivää ennen kuntavaaleja, suruviesti saavutti meidät. Finn Berg oli edellisenä iltana nukkunut rauhallisesti ikiuneen. Hän oli kamppaillut pitkään pahanlaatuista syöpää vastaan.

Finn Berg syntyi 22. huhtikuuta 1944 Pietarsaaressa nelilapsisen perheen kuopuksena. Hän kasvoi Turussa, jossa hän myös kouluttautui juristiksi Turun yliopistossa. Tuoreena varatuomarina hänet nimitettiin vuonna 1972 P C Rettig & Co:n apulaisjohtajaksi. Finn oli uskollinen Rettig-konsernille koko työuransa, ja myös muodollisen eläköitymisen jälkeen. Hänellä oli konsernissa useita vastuullisia tehtäviä. Hän oli muun muassa Rettig-yhtiön varatoimitusjohtaja.

Muutettuaan perheineen Kauniaisiin Finn juurtui paikkakuntaan nopeasti ja syventyi uuden kotikaupungin tapahtumiin. Vuonna 1989 hänet valittiin valtuustoon ja nimitettiin samalla ruotsinkielisen koululautakunnan puheenjohtajaksi. Neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli kaupungin hallituksen jäsen. Hallituksessa hän toimi yhteensä 20 vuotta, joista 16 puheenjohtajana. Toimikauden 2009-2012 Finn oli valtuuston puheenjohtaja, ja juuri päättyneen toimikauden aikana hän toimi yhdyskuntavaliokunnan puheenjohtajana.

Hallituksen ja valtuuston puheenjohtajana Finn järjesti säännöllisesti kaupunginkirjastossa “vastaanottoja” ja antoi siten kauniaislaisille todellisen mahdollisuuden keskustella omista ongelmistaan johtavan poliitikon kanssa. Tavasta tuli valtavan suosittu kaupungissa. Vaalikampanjoissa ja myös vaalien välisenä aikana juuri Finn piti huolen, että RKP:n teltta oli näkyvällä paikalla keskustassa.

Lukemattomia olivat ne kauniaislaiset, jotka äidinkielestä riippumatta saapuivat tapaamaan ja keskustelemaan hänen kanssaan telttaan. Myös muissa tilaisuuksissa Finnin sitoutuminen avoimuuteen ja tavoitettavuuteen korostui, ja tämä piirre nosti hänet ääniharavaksi monissa perättäisissä vaaleissa.

Poliitikkona Finn Berg oli todellinen herrasmies, laajakatseinen, lukenut, asioihin perehtynyt ja objektiivinen. Finnin sanaan saattoi aina luottaa. Hänen huumorintajunsa oli erikoislaatuinen, ja hänellä oli vilpitön halu löytää ratkaisut, jotka ottivat parhaiten huomioon Kauniaisten ja kauniaislaisten edun. Hänen lainopillinen osaamisensa, sitoutumisensa ja talousosaamisensa tekivät hänestä avainhenkilön ja tukipilarin sekä virkamiehille että meille luottamusmiehille.

Häntä pidettiin suuressa arvossa niin kaupungin kuin oman puolueensa rajojen ulkopuolella. Finnin osaaminen huomattiin sopivasti myös erilaisissa kuntien välisissä yhteyksissä. Muun muassa pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnassa YTV:ssä, jossa hän edusti Kauniaista 17 vuotta.

Finnin huolellinen ja aito sitoutuminen ulottui myös puhtaasti poliittisen elämän ulkopuolelle. Hän piti hyvää huolta perheestään, ja vaikka hänellä oli monia rautoja tulessa, auttoi hän aina tarvittaessa ystäviä, naapureita, organisaatioita, yhdistyksiä ja säätiöitä, joihin hän kuului.

Ulkoilu, purjehdus ja luonnonsuojelu olivat tärkeitä hänelle. Pienenä esimerkkinä tästä oli hänen tapansa kerätä roskia teiden varsilta. Tätä hän teki koiraa ulkoiluttaessaan kauan ennen kuin roskien keräilystä tuli trendikästä.

Yli 30 vuoden ajan minulla oli etuoikeus tehdä yhteistyötä Finnin kanssa. Tuntui turvalliselta saada hänet mentoriksi ja ystäväksi. Erityisen hyvin muistan, kuinka seisoimme monien vuosien ajan jouluaattona sankarivainajien kunniavartiossa. Tätä perinnettä arvostimme molemmat.

Finn Bergin jättämää tyhjää tilaa on vaikea täyttää. Hänen suoraselkäinen, asioihin keskittynyt työtapansa voi palvella esikuvana ja mallina, ei vain hänen puoluetovereilleen vaan myös koko uudelle vastavalitulle valtuustolle.

STEFAN STENBERG

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *