| KAUPUNKI - STADEN

Läheltä piti -tilanne toi liikennehidasteen Granhultin kohdalle

Tammikuussa 2019 Kauniaisissa tapahtui läheltä piti -tilanne, kun bussi ajoi päin punaista valoa, ja samaan aikaan kaksi lasta oli ylittämässä katua ylityspaikalla Asematiellä Granhultin koulun edustalla.

Tiistaina (31.8.) otettiin samalla paikalla uusi liikennehidaste juhlallisesti käyttöön. Aloitteen taustalla on Martin Uunila, joka on aiemmin toiminut kouluvaarina Granhultissa.

Paikalla tiistaina 31.8. olivat mm. kuntatekniikkapäällikkö Jarkko Riipinen (vas.), kaupunginhallituksen jäsenet Lauri Ant-Wuorinen, Johan Johansson, opettaja Lotta Vaenerberg, Martin Uunila ja edellisen kaupunginhallituksen jäsen Sofia Stolt, joka sai kunnian leikata nauhan.

Hän reagoi tapahtumaan voimakkaasti ja otti yhteyttä valtuutettu Patrick Nysténiin, jotta paikalle saataisiin hidaste onnettomuuden jälkeen. Nystén vei asian edelleen liikennekysymyksiä käsitteleville tahoille. Finn Berg otti asian esille, ja ehdotti liikennehidastetta tapauksen takia. Ehdotus hylättiin yhdyskuntavaliokunnassa. Tämän jälkeen Sofia Stolt vei asian kaupunginhallitukseen ja siellä ehdotus hyväksyttiin äänin 5-1.

– Koska Kauniaisten poliitikot kuuntelivat asukkaitten toiveita ja ajoivat tätä kysymystä yhdyskuntavaliokunnan vastustuksesta huolimatta, haluan tällä juhlatilaisuudella kiinnittää huomion politiikkoihin, jotka ajoivat asiaa koulun rehtorin, opettajien ja kaupungin virkamiesten kanssa, sanoo Martin Uunila.

Paikalla olivat muun muassa luokanopettaja Lotta Vaenerberg, joka seurasi tapahtuman kehittymistä ja ehti varoittaa lapsia sillon vuonna 2019. Vaenerberg huusi ja lapset ehtivät reagoida.

– Huusin tosi kovaa ja he ottivat askeleen taaksepäin. Oli valtava hyvä tuuri, että satuin paikalle ja etten katsonut puhelinta tai jotain muuta, hän toteaa.

Nyt nopeus on alennettu 30 kilometriin tunnissa ja liikennevalot eivät muutu yhtä nopeasti kuin ennen. Paikalla on myös erillisiä taskuparkkipaikkoja, jotta vaaralliset pysäköinnit jalkakäytäville loppuvat.

Millaiset terveiset lähetät autoilijoille, jotka liikkuvat koulujen lähellä Kauniaisissa Martin Uunila?

– Viestini autoilijoille on, että keltaisella valolla pitää aina pysähtyä, ja riskejä pitää välttää koulujen lähellä. Lapset luottavat vihreään ukkoon. Koskaan ei saa olla niin kiire, että pitää ottaa riskejä teiden ylityspaikoilla, sanoo Uunila.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ