| URHEILU - IDROTT

Granin käsipallonaiset tähtäävät huipulle

Onnistuneen pronssikauden jälkeen Grankulla IFK:n käsipallonaiset tähtäävät korkealle tulevalla kaudella. Joukkueen uusi päävalmentaja Patrik ”Pava” Johanson on innoissaan.

 

– GrIFK:n Naiset on vahva joukkue ja tähtäämme tietenkin kultamitaliin, sanoo Pava.

Johanson valmennusvastuuseen, jää Kauniaisiin

Pava Johansonilla on pitkä kansainvälinen käsipalloura. ”Sensaatio” kirjoitti Yle Urheilu, kun vakuuttavan kokemuksen omaava Johanson pestattiin Ruotsista GrIFK Elit:n riveihin vuonna 2017. Oman peliuransa ohessa Pava on valmentanut Grankulla IFK:n vanhempia junioreita. Neljän vuoden GrIFK Elit:n pelaajauran jälkeen Pava lopettaa pelaajauransa toistuvista loukkaantumisista johtuen. Hän viihtyy kuitenkin hyvin Kauniaisissa ja suunnitelmissa on jäädä Suomeen.

– Kyllä siinä tuli muutamia unettomia öitä, kun mietin tulevaisuuttani. Käsipallohan on ollut koko elämäni. Kun sain GrIFK:n Naisten tarjouksen, oli helppo päätös vastata myöntävästi.

Joukkueen toisena valmentajana jatkaa Anders ”Anka” Genberg, mikä tuo jatkuvuutta valmennukseen. Aikaisempi päävalmentaja Gutte Ahlroos lopettaa saadakseen enemmän aikaa oman yrityksensä Lyften kehittämiseen.

Suuria muutoksia joukkueessa

Granin naisten joukkue on edelleen aika nuori. Monet kokeneemmat pelaajat jatkavat, osa on kuitenkin halunnut keskittyä enemmän mm. opintoihin. Alexandra Karsten ja Linnea Harms lopettavat käsipallon, Cara Feodoroff pitää tauon, Sara Sandelin ja Christina Rehnberg pelaavat ulkomailla – Sara Bergenissä ja Christina Lontoossa.

– Saamme vahvistuksia useasta nuoresta, motivoituneesta pelaajasta. Tämä tulee olemaan erilainen haaste, sanoo Pava.

Uutena vahvistuksena joukkueeseen tulevat Stella Bruncrona SIF:stä ja Fanny Reinikainen Dickenistä sekä Enni Goman ja Rebecca Lönnqvist KyIF:stä. Moa Sjölund, joka oli lainassa Dickenistä viime kaudella, on siirtynyt edustamaan GrIFK:ta. Stella, Fanny ja Moa pelaavat myös T02 maajoukkueessa ja heillä kaikilla on takanaan loistava EM-turnaus Pohjois-Makedoniasta. Uusien pelaajien lisäksi joukkueeseen liittyvät myös A-tytöt Nicole Backman, Louise Heinonen, Fredrika af Hällström, Mathilda Nevala-Lehtonen, Amanda Olsson ja Antonia Strang.

Seitsemästä joukkueesta tulikin kuusi, Atlas vetäytyy sarjasta

Pargas IF palasi SM-sarjaan, jolloin seitsemän joukkueen oli tarkoitus tavoitella mestaruutta viime kauden kuuden sijaan. Vain muutama viikko ennen kauden alkua tuli tieto, että Atlas ei saa kokoon SM-sarjatasolle riittävän laajaa joukkuetta ja joutuu vetäytymään sarjasta. Näin ollen sarjajärjestelmää joudutaan muuttamaan alkavalle kaudelle ja SM-sarja pelataan jälleen kuudella joukkueella, kuten viime kaudella.

KÄÄNNÖS: MINNA SANDELIN

Naisten SM-sarja 2021–22 (muutokset mahdollisia):

18.9. SIF-GrIFK

29.9. GrIFK-KyIF

2.10. PIF-GrIFK

30.10. HIFK-GrIFK

13.11. GrIFK-Dicken

20.11. GrIFK-SIF

5.12. KyIF-GrIFK

11.12.GrIFK-PIF

7.1. GrIFK-HIFK

15.1. Dicken-GrIFK