| KAUPUNKI - STADEN

Kolumni: Ajat muuttuvat, lehti jää

Informaatiotulva on jatkuvaa, uudet vaikutukset kuvien, tekstin ja äänien avulla saavuttavat meidät koko ajan, päivittäin.

Toisinaan on vaikea löytää itselle mielenkiintoisia ja olennaisia asioita. Elämme digitaalisessa maailmassa, joka tarvittaessa onneksi voidaan sulkea.

Voimme seurata uutistarjontaa jostain tapahtumasta, joka on sattunut vain hetki sitten toisella puolella maapalloa. Saamme säännöllisesti tietoa puhelimitse sukulaisilta, ystäviltä ja tutuilta, saamme viestejä kollegoilta ja yhteistyökumppaneilta. Seuraamme muita ja päivitämme itse sosiaalisessa mediassa. Kuinka lehti, joka julkaistaan 15 kertaa vuodessa, voi kilpailla kaikkien muiden medioiden kanssa nopeudesta? Onko nykyihmisellä edes aikaa istua alas ja lukea lehti?

Vastaus kuuluu tietenkin, että meitä kiinnostavat paikalliset uutiset. Haluamme tietää, mitä on viime aikoina tapahtunut kaupungissa, mitä yhdistykset ja paikalliset toimijat ovat touhuamassa. Haluamme lukea mielenkiintoisia haastatteluja kylän ihmisistä. Haluamme olla mukana, osallistua, tai vähintäänkin olla tietoisia asioista.

Kauniaisten oma paikallislehti Kaunis Grani on ilmestynyt 50 vuotta. Se on melkoinen ikä pienelle paikallislehdelle. Vain harvat suuremmista lehdistä saavuttavat nykyisin keski-iän, ennen kuin ne ostetaan tai ajautuvat konkurssiin. Saamme tuntea itsemme onnellisiksi, koska saamme laatulehden ilmaiseksi kotiin kannettuna.

Kaupparekisterin mukaisessa toimialakuvauksessa Kauniaisten Paikallislehti Oy – Ab Grankulla Lokaltidningin kohdalla lukee näin: ”Yhtiön toimialana on julkaista kaksikielistä ja sitoutumatonta paikallislehteä Kauniaisten kaupungissa, sekä harjoittaa muuta Kauniaisten kaupunkia koskevaa luonteeltaan yleishyödyllistä julkaisutoimintaa, jonka tarkoituksena on hyvän yhteisöhengen edistäminen ja tiedon levittäminen kaupunkilaisten keskuudessa.” Paikallislehti toimii hienosti yhteisöhengen edistämisessä ja sillä on vankka asema kaupungissa tiedon levittämistehtävissä.

Muuttuvassakin viestintä- ja mediaympäristössä oma paikallislehtemme on säilyttänyt asemansa kauniaislaisille tärkeänä viestintäkanavana ja paikallisten ilmiöiden valaisijana. Kaupungin suorittamissa asukaskyselyissä Kaunis Grania on kerta toisensa jälkeen pidetty tärkeimpänä tiedonsaantikanavana Kauniaisten kaupunkia koskevissa asioissa.

Vuosien saatossa paikallislehti on kehittynyt ja vastaa nykyään sekä ulkonäöltään että sisällöltään yhä paremmin nykymaailman menoon ja lukijoiden mieltymyksiin. Äskettäin tehty ”kasvojenkohotus” uusine fontteineen ja sivurakenteineen tekee keski-ikäisestä lehdestä nuoren aikuisen näköisen. Jo lehden ulkonäkö itsessään houkuttelee tarttumaan siihen, on lukija sitten koululainen, ansiotyöläinen tai eläkeläinen.

Kaupunki onnittelee 50-vuotiasta Kaunis Grania ja toivottaa menestyksekästä seuraavaa 50-vuotistaivalta!

CHRISTOFFER MASAR

KAUPUNGINJOHTAJA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *