| YLEINEN - ALLMÄN

Granin asunnot kiinnostavat – Moni ostajaehdokas on helsinkiläinen

Paljon on puhuttu siitä, että Kauniaisissa on pulaa myytävistä asunnoista. Tilanne on totisesti tällainen, ja sen vahvistavat kaupungissa toimivat kiinteistövälittäjät.

– Se on selvää, että pandemia on vaikuttanut kysyntään. Aiemmin tilanne asuntomarkkinoilla oli sellainen, että suurin osan asiakkaista oli kauniaislaisia, mutta nykyisin useat asunnon havittelijoista ovat helsinkiläisiä, sanoo Aktian Fredrik Hellman.

Aktian Fredrik Hellman.

Aiemmin kaupunkiin muuttaneilla on ollut jonkinlainen side Graniin, mutta nyt pandemian aikana tilanne ei ole ollut tuollainen. Moni haluaa nyt muuttaa pois suurkaupungista, ja myös hyvät koulut, päiväkoti ja juna näyttelevät merkittävää osaa, kun valitaan asuinpaikkakuntaa.

Kiinteistömaailman Riikka Wirta on samaa mieltä. – Moni etsii asuntoa läheltä kouluja ja päiväkotia, ja ihmiset haluavat myös enemmän tilaa, sanoo Riikka Wirta, joka huomauttaa, että Kauniainen on kiinnostava paikkakunta, koska täältä todella löytyy isoja taloja.

Vastikään Kiinteistömaailma myi kuukauden aikana miljoonataloja yhteensä 10 miljoonan euron arvosta, ja Riikka Wirran mukaan tällainen on todella erikoista.

– Nyt näkevät myös huviloitten omistajat, että aika on otollinen myynnille, hän sanoo.

Vaikka myös aiemmin on ollut aikoja, jolloin ei ole ollut paljonkaan perheasuntoja myytävänä, kuten oli esimerkiksi vuosina 2005–2010, on puute asunnoista ollut nyt pandemian aikana poikkeuksellinen Hellmanin mukaan.

Kiinteistömaailman Rolf ja Riikka Wirta.

– Tällaista buumia, jollainen on ollut koronan aikaan, emme ole kokeneet aiemmin. Moni halusi tehdä jotain pandemian aikana, ja päätti muuttaa, hän sanoo.

Talo ja kerrostalo hissillä

Parhaiten käyvät kaupan Hellmanin mukaan uudet asuintalot, jotka on rakennettu vuoden 2000 jälkeen.

– Ne myyvät erittäin hyvin Kauniaisissa. Myös hissilliset asunnot keskustassa, ja niissä pitää nykytilanteessa ehdottomasti olla hissi, käyvät hyvin kaupaksi, Hellman sanoo ja huomauttaa, että tärkeää on myös se, että suuret korjaukset, kuten putkiremontit, on tehty.

Samoilla linjoilla on myös Riikka Wirta, joka kuitenkin huomauttaa, että myös vanhemmat asunnot käyvät kaupaksi, jos niistä on pidetty hyvää huolta. Kerrostalojen kohdalla myös isot asunnot kiinnostavat. Esimerkiksi moni kyseli kolmioita, kun uutta kerrostaloa Kaarnaa myytiin Asematiellä. Yhtiön kaikki asunnot on myyty.

Hinnat Kauniaisissa ja Espoossa seuraavat toisiaan ja nousevat suurin piirtein yhtä paljon, tällä haavaa viidestä kuuteen prosenttia vuodessa välittäjien mukaan. Tonttien hinnat ovat Hellmanin mukaan nousseet Kauniaisissa noin 30 prosenttia kolmen viime vuoden aikana. Tänä vuonna on kaupungissa myyty kaksi rakennuskohdetta ja aiemmin kymmenkunta kappaletta vuodessa.

– Tarjontaa ei ole, mutta kyllä kysyntää. Kauniainen on erityinen markkinapaikka, koska se on niin pieni, hän sanoo.

Kiinteistömaailman vastikään julkaiseman ennusteen mukaan Kauniaisten ja Espoon postinumeroitten kiinteistöjen hinnat nousevat neljä prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Jos muuttaa omakotitalosta rivi- tai kerrostaloon saa kaupassa edullisemman välirahan, sanoo Riikka Wirta, ja huomauttaa, että Kauniainen on hyvin kiinnostava kohde, ja että uusia asuntoja tarvitaan samalla kertaa, kun on tärkeää säilyttää huvilayhteisön viehätys.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *