| YLEINEN - ALLMÄN

Roskien lajittelua yli tonttirajojen

Kaunialan sairaalasta Espooseen päin, jyrkän mäen alle risteytyy Suokrouvintie. Tien alkupäässä – osoitteissa 1 ja 3 – on roskakatos, joka sijaitsee puoliksi kummankin taloyhtiön tontilla.

Kimpparoskishanke sai alkunsa noin 12 vuotta sitten. Suokrouvintie 3:n naapuritontille, osoitteeseen Suokrouvintie 1, rakennettiin neljä omakotitaloa, joiden roskakatoksen oli määrä tulla naapuritontin roskakatoksen viereen – lähes seinä seinää vasten.

– Eihän siinä olisi ollut oikein järkeä, että kaksi jätekatosta nököttää vierekkäin – toisessa kolmen ja toisessa neljän perheen jäteastiat ja ihan samoille jätteille. Siitä se idea lähti ja rakennettiin yhteinen katos. Näin saatiin laajempi mahdollisuus lajitella erilaisia roskia, Suokrouvintie 3:ssa asuva Mikko J. Salminen taustoittaa.

Granissa on monia rivi- ja omakotitaloja sekä pieniä kerrostaloja, jotka voisivat hyödyntää yhteisroskisideaa. On aika surkuhupaisaa todeta rivitaloletka, jonka jokaisen pihan kulmalla nököttää sekajäteroskis, kun kimppakivana voisi hankkia yhteisen, monille eri roskatyypeille taipuvan lajittelupisteen, toteavat Suokrouvintien naapurukset Bernt Juthström (vasemmalla), Markku Helin
ja Mikko J. Salminen.

Naapuri Bernt Juthström on samoilla linjoilla lajittelun helppouden suhteen.

– Minulla on hyvä omatunto lajittelun suhteen, hän toteaa ja lisää tämän vain varmistuneen entisestään äskettäisellä Tukholman matkalla. Greenpeacen edustaja pysäytti minut Sergelin-torin kohdalla ja halusi keskustella maailmanlaajuisesta muoviroskaongelmasta. Tähän totesin, että kelpaa tulla meille katsomaan – joka ikinen muovin pala menee keltaiseen astiaan.

Saman katon alla on nyt neljä roskista ja astiat bio-, energia-, muovi- sekä paperi ja kartonkijätteille, Markku Helin kertoo. HSY*) tyhjentää roskasäiliöt kerran viikossa ja jokainen talous saa tästä oman laskun. Paperin ja kartongin keräyksen hoitaa eri yritys.

– Lasku tulee minulle ja jaan sen sitten tasan naapuruston kesken. Vaikka matkaa yhteisroskikselle kertyy muutaman askeleen verran enemmän, tulee hyödyt esille siinä, että voi lajitella monipuolisemmin ja säästyä reissuilta RINKI*)- ekopisteisiin. Meillä on yhteinen WhatsApp-ryhmä, jonka kautta on joskus muistutettu asukkaita litistämään pahvit tarkemmin – pahvin määrä kun on nettikaupan myötä kasvanut. Muuten hommat on hoitunut sulassa sovussa, Helin kertoo.

Lienee melko historiallista, että jokin rakennus sijaitsee kahdella eri tontilla, Salminen pohtii ja kertoo, että kaupunki tuki roskishanketta aikanaan tosi hyvin ja luvat saatiin nopeasti. Tosin melko iso puntti paperia siinä kului, mutta traumoja ei jäänyt, Salminen naurahtaa.

Kaupungin ympäristöpäällikkö Anna-Lena Granlund-Blomfelt toteaa Suokrouvintien yhteisen jätekatoksen olevan erinomainen esimerkki yhteistyöstä, jossa hyödyn saajana on suurempi naapurusto ja joka sopii Kauniaisten rakennuskulttuuriin. Kauniaislaisilla on jo nyt mielestäni hyvät mahdollisuudet kierrätykseen ja kaikenlaisen jätteen lajittelulle, Granlund-Blomfelt sanoo ja listaa muun muassa seuraavia asioita tämän tueksi:

  • Muovi-, lasi- ja kartonkipakkaukset sekä pienmetalli tulee jätehuoltomääräysten mukaan kierrättää kiinteistöissä, joissa on vähintään viisi huoneistoa tai asuntoa. Tätä pienemmissä kiinteistöissä on mahdollisuus sijoittaa roskaastian sisälle monilokeroastia, joka mahdollistaa erilaisten jätteiden lajittelun yhteen astiaan.
  • Kasavuoressa ja Kauniaisten juna-asemalla sijaitsevat RINKI-ekopisteet.
  • Suokrouvintie 1:n ja 3:n kaltaiset yhteisroskikset.
  • Nihtisillassa, Kauniaisten rajalla, sijaitseva Kierrätyskeskus, joka vastaanottaa muun muassa kodinkoneita (myös rikkinäisiä), hyväkuntoisia huonekaluja, vaatteita ja kodintavaraa sekä vaaralliseksi luokiteltua jätteitä ja elektroniikkaromua. (Tarkista ohjeistus Kierrätyskeskuksen vastaanottamasta materiaalista osoitteesta kierratyskeskus.fi)
  • Noin 10 km päässä sijaitseva Konalan Sortti-asema, jonne voi viedä jätteitä ja kierrätettävää tavaraa. Heillä on myös kotinoutopalvelua tai voit vuokrata peräkärryn. Konalan Sortti-asema on auki jokaisena viikonpäivänä. (Tarkista aukioloajat ja Sortti-aseman vastaanottamat materiaalit osoitteesta hsy.fi).
  • Tänä syksynä avataan Vantaan Koivukylän kierrätyskeskuksen yhteyteen Mini-Sortti-asema. Siinä tavoitellaan ns. yhden luukun mallia, jossa asiakas voi samalla käynnillä tuoda käytöstä poistamansa tavarat uudelleen käyttöön, kierrätettäväksi tai jätteeksi. Pienasema ottaa vastaan muun muassa puuta, tekstiiliä, sekajätettä sekä metallia.
  • Second Hand -myymälämme Lafkan, jonka kautta asukkaat voivat myydä vaatteita ja urheiluvälineitä.
  • Kauniaisissa kiertävät HSY:n ja Kierrätyskeskuksen keräysautot (aikataulut netissä).
Pahvin määrä kun on nettikaupan myötä kasvanut, Markku Helin toteaa.

– Mikäli tulevaisuudessa Nihtisillan kierrätyskeskuksen yhteyteen valmistuu myös Mini-Sortti-asema, niin sanoisin, että granilaisilla on mitä erinomaisimmat mahdollisuudet lajitella ja kierrättää jätteet – helposti ja lähellä, Granlund-Blomfelt sanoo ja painottaa, että kaiken A ja O on kuitenkin asukkaan asenne lajittelua ja kierrätystä kohtaan.

*) HSY vastaa asuinkiinteistöjen jätehuollosta. RINKI Oy vastaa ekopisteiden toiminnasta, joita Kauniaisissa ovat Kasavuoren ja Kauniaisten juna-aseman lajittelupisteet.

Mikäli kiinnostuit yhteisroskishankkeesta, löydät lisätietoa HSY:n nettisivuilta: hsy.fi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *