| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Joukkuepelaaja täyttää 80 vuotta

Yksin ei pysty yhteiskunnan asioita kehittämään ja parantamaan, eli silloin täytyy löytää samoin ajattelevia muita henkilöitä mukaan. Näin toteaa Kauniaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapani Ala-Reinikka, joka täyttää joulukuussa 80 vuotta.

Hän on ollut aktiivisesti politiikassa vuodesta 1956. Politiikka on hänen mukaansa tullut ns. äidinmaidosta ja hänen esimerkistään.

– Äitini opetti avustamaan muita ja parantamaan huonompiosaisten oloja. Siitä on syntynyt haluni toimia ja kehittää yhteiskunnan asioita laajemminkin ja innostus asioiden parantamiseen jatkuu edelleen.

Kauniaisiin toimeen tullessa hän huomasi, ettei täällä ollut Kokoomuksen paikallisyhdistystä. Yhdessä samanmielisten kanssa hän alkoi ajamaan asiaa ja yhdistys perustettiin 1969.

– Sen jälkeen toimin yhdistyksen hallituksessa jokaisella vuosikymmenellä ja nyt olen Kauniaisten Kokoomuksen hallituksen puheenjohtaja seitsemättä vuotta ja tulin valituksi ensi vuodellekin. Politiikan piirissä olen saanut paljon tuttavia, jopa ystäviä. Siitä tulee hyvä tunne, kun yhdessä saadaan jokin hyvä asia toteutettua tai parannettua.

Tapani Ala-Reinikka on hyvin aktiivinen muutenkin.

– Olen monessa yhteisössä mukana kuntapolitiikan lisäksi. Seurakunnassa luottamushenkilönä, taloyhtiöiden hallituksissa, Omnian hallituksessa, eri yhdistyksissä ja yhteisöissä kuten reservin upseereissa kapteenina, paikallisissa leijonissa ja senioreissa. Joskus saattaa samalle päivälle sattua kolmekin kokousta, mutta ne rytmittyy aika hyvin eli päällekkäisyyksiä on harvoin.

Onko ikinä tullut moitteita kotoa, että istut liian usein kokouksissa?

– Ei ole tullut. Päinvastoin saan Sisko-vaimoltani kannustusta ja usein neuvojakin. Olisikohan niin, että hän saa silloin ns. ”omaa aikaa”, kun istun kokouksissa, Tapani nauraa.

Pitkä ura rehtorina

Tapani Ala-Reinikka on tehnyt pitkän uran koulumaailmassa. Ensin hän tuli valituksi Kauniaisten suomalaisen yhteiskoulun liikunnan opettajaksi. Peruskoulun tulon myötä 1977 hänet valittiin Kasavuoren koulun rehtoriksi. Lukion rehtorina hän aloitti 1987.

Ei mene juuri päivääkään, etteikö hän tapaa vanhoja oppilaita – myös Granin ulkopuolella.

– Parasta on se, että he tulevat mielellään juttelemaan kanssani. Ehkä syynä siihen on myös se, että annoin heille aina lomaa, kun he tulivat pyytämään sitä. Mottonani oli, että viikon loman aikana he kokevat paljon enemmän asioita ja muistavat sen ajan paremmin kuin, jos olisivat olleet saman viikon koulussa.

Urheilu on aina ollut tärkeä hänellä ja harrastus jatkuu.

– Olen saanut liikuntaan hyvät geenit. Kaksi setääni oli olympiaedustajia ja isäni maaotteluedustaja yleisurheilussa. Äitini voimisteli ja ohjasi sitä n. 70 vuotta. Itse olen harrastanut yleisurheilun lisäksi mm. koripalloa, jalkapalloa, lentopalloa, squashia, salibandyä, käsipalloa Granin ikämiehissä. Nykyään teen kävelylenkkejä Kasavuoren metsässä ja käyn punttisalilla. Kesäisin pyöräilen Kurikan jokitöyräillä.

Vietät myös paljon aikaa synnyinseudulla Kurikassa. Mitä Kurikka sinulle merkitsee?

– Lunastin itselleni syntymäkotini jo 80-luvun lopulla ja siitä on tullut lomanviettopaikkamme vaimoni Siskon kanssa. Vanhassa maalaistalon ympäristössä riittää aina puuhastelemista. Minulla on paljon sukulaisia Kurikassa. Alun perin serkkujakin on ollut 72 ja heitä on mukava tavata kesäisin ja joulun aikaan. Kurikka on kaunista seutua. Kannattaa tulla käymään!

Tapani Ala-Reinikka, 80 vuotta 27.12. Syntymäpäiväkahvit Kasavuoren koulukeskuksessa 22.12. klo 17–20.00. Ilmoittautuminen: tapani.ala-reinikka@kauniainen.fi tai 0505452150. Onnen toivotukset Tapani on pyytänyt osoittamaan Granin Lähiavun toiminnan tukemiseen, FI59 4055 2920 1086 38 (viesti: 80 v).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *