| URHEILU - IDROTT

Harvinaista olympialaisherkkua helmikuussa – Granilainen jäätanssija olympiajäillä

Jäätanssipari Matthias Versluis-Juulia Turkkila edustavat Suomea Pekingin olympialaisissa helmikuussa. Ja sitä et ehkä tiennyt, mutta Matthias on nykyään granilainen.

KG sai urheilijan kanssa juttutuokion ennen olympialaisia.

Tätä ennen Suomea on olympiajäillä jäätanssissa edustanut pari Susanna Rahkamo-Petri Kokko Lillehammerissa vuonna 1994. Pysytäänpä vielä hetki vuodessa 1994. Tuolloin Sveitsissä syntyi Matthias-niminen poika ja Suomessa tyttö nimeltä Juulia. Matthias muutti perheensä kanssa Suomeen alle vuoden ikäisenä. Täytettyään seitsemän Matthias alkoi harrastaa taitoluistelua. Samoin teki Juulia. Tuolloin vielä yksilölajeja harrastaneet Versluis ja Turkkila kehittyivät kumpikin tahoillaan luistelijoina ja voittivat Suomen mestaruuksia. Voittaessaan 19-vuotiaana Suomen mestaruuden Versluis sai korkeimman pistemäärän, minkä suomalainen miesurheilija on koskaan taitoluistelussa saanut. Kaksikymppisenä hän teki ensimmäisenä suomalaisena neloishypyn kilpailutilanteessa.

– Juulian kanssa olemme tunteneet toisemme lapsesta saakka, luistelleet samassa seurassa ja olleet samaan aikaan yksinluistelumaajoukkueessa. Kuutisen vuotta sitten hän ehdotti, että löisimme ammatilliset hynttyyt yhteen ja ryhtyisimme jäätanssipariksi, ja kun sain siihen vielä päävalmentajani Maurizio Margaglion siunauksen – oli homma sillä selvä, taustoittaa Versluis jäätanssipari Versluis-Turkkila syntyä.

Paikka Pekingin olympialaisiin ratkesi syyskuussa 2021 olympiakarsintakisoissa Saksan Obertsdorfissa. Pari Versluis-Turkkila räjäytti potin voittamalla kisan ylivoimaisesti ja tuomalla Suomelle jäätanssipaikan Pekingin olympialaisiin – 27 vuoden tauon jälkeen. Loppuvuoden 2021 pari on kilpaillut tiiviisti ympäri Eurooppaa vakuuttavin tuloksin ja kovien luistelunimien joukossa. Joulukuussa pari voitti jäätanssin Suomen mestaruuden 2021, jälleen kerran – ennätyspistein.

Ennen Pekingin kisoja parin piti vielä luistella EM-kisoissa Tallinnassa tammikuussa, mutta se jäi väliin Turkkilan positiivisen PCR-testin takia.

– Pekingiin valmistaudumme samalla tavalla kuin muihinkin kisoihin, mutta otamme erityisesti huomioon palautumisen. Harjoittelemme viisi kertaa viikossa yhteismäärältään 25–30 tuntia. Tästä jääharjoittelua on 3,5 tuntia ja muun oheisharjoittelun osuus noin pari tuntia päivässä. Pekingiin lähdemme odottavaisin mielin. Pienelle jäätanssimaalle – kuten Suomi – pääsy kilpailemaan olympialaisten taitoluistelueliitissä on huikeaa, Versluis hehkutta ja lisää, emme kuitenkaan lähde Pekingiin takki auki tai utopistisin haavein. Tulospaineita meillä ei ole, sillä uramme päätavoite on Milanon olympialaisissa 2026. Sitä ennen keskitymme yhteen kisaan kerrallaan. Tavoitteemme on kehittyä vuosi vuodelta ja näyttää kyntemme Milanossa. Jäätanssi on laji, jossa edetään hitaasti ja saattaa kestää pitkänkin aikaa, ennen kuin pari saavuttaa huippunsa. Pekingissä tavoitteemme on kaksi eheää suoritusta eli onnistua rytmitanssiosuudessa ja päästä jatkoon vapaatanssiosuudelle. Rytmitanssin jälkeen osa karsiutuu kisasta, Versluis tarkentaa.

Jäätanssija Matthias Versluis muutti Kauniaisiin noin vuosi sitten. Tuntui aika erikoiselta, kun pystyi kaupassa asioimaan ruotsiksi, omalla äidinkielellä, Versluis muistelee ensikosketustaan Kauniaisiin.

Jäätanssissa eniten koukuttaa vauhti ja jään päällä liitäminen, kuten myös onnistumisen tunteet treeneissä ja kilpajäillä.

– Jäätanssissa on mahtavaa, kun pääsee ilmaisemaan tunteita ja tanssimaan musiikin tahtiin. Näen meidän parin vahvuudeksi sen, että luistelumme näyttää keveältä ja vaivattomalta, kuulostaa äänettömältä ja lisäksi meillä on hienot ja haastavat nostot. Kun on vapautunut fiilis ja pystyy nauttimaan esiintymisestä, niin silloin tietää, että myös suoritus on hyvä, Versluis kertoo.

Pekingin kisojen jälkeen on paluu arkeen, mikä jäätanssijalle merkitsee kisoja ja harjoittelua. Jäätanssijan kausi kestää syksystä kesään ja siihen mahtuu noin kahdeksan kilpailua. Siihen ei paljon muuta mahduteta, Versluis toteaa ja harmittelee hieman sitä, että joutui keskeyttämään fysioterapeutin opinnot Yrkeshögskolan Arcadassa, koska treenit ja opiskeluaikataulut menivät pahasti päällekkäin. Yhdestä asiasta Versluis ei kuitenkaan tingi. Se on kitaransoitto. Versluis aloitti kitaransoiton musiikkikoulussa 8-vuotiaana, mutta harrastus sittemmin hiipui noin 13–14-vuotiaana.

– Taitoa ja kitaraosaamista kertyi kuitenkin sen verran, että hip-hop-tyylisiä, omia sävellyksiä on kertynyt pöytälaatikkoon jonkin verran, Versluis paljastaa.

Pekingin olympialaiset järjestetään 4.–22. helmikuuta. Matthias Versluis kertoo, että rytmitanssi ja vapaaohjelma -numerot pysyvät jäätanssijapareilla yleensä samoina koko kauden ajan.

– Meidän teemamme tällä kaudella on Street ja siihen yhdistetty bluesin pakollinen tanssikuvio. Musiikkina meillä on: Breathe you in my dreams – Trixie Whitley & River – Bishop Briggs. Vapaaohjelma on tyyliltään moderni. Musiikkina meillä on: Wild side – Roberto Cacciapaglia & Bruises – Lewis Capaldi. Saman ohjelman esitämme myös Pekingin olympialaisissa.

TARJA QVICKSTRÖM

Seuraa paria Versluis-Turkkila instagramissa ja Facebookissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *