| YLEINEN - ALLMÄN

Granin Lähiapu ry:n toiminnanjohtaja vaihtuu

Aila Thurin on aloittanut Granin Lähiapu ry:n uutena toiminnanjohtajana 1.2. alkaen Sanna Jensenin siirtyessä Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset yhdistykseen.

Aila on työskennellyt pääasiassa kaupallisella alalla ja tehnyt vapaaehtoistyötä Espoossa ja Kauniaisissa. Hän on asunut Kauniaisissa vuosina 1992-2006 ja Ahvenanmaalla vietettyjen vuosien jälkeen hän palasi miehensä kanssa mantereelle ja muutti Espooseen vuonna 2015.

Aila Thurin (vas.) aloitti Granin Lähiapu ry:n uutena toiminnanjohtajana helmikuun alussa. Sanna Jensen siirtyy Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset yhdistykseen.

Ailan äidinkieli on suomi ja hän puhuu sujuvasti ruotsia ja englantia.

Ailan mielestä vapaaehtoistyössä on selvä win-win -asetelma: sekä autettava että auttaja saavat siitä hyviä kokemuksia reppuunsa ja iloa päiviinsä. Hän kehottaakin kaikkia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä Granin Lähiapuun.

– Granissa asuneena tiedän, että täällä tunnetaan naapurit ja erilaisten yhdistysten ja harrastusten kautta ollaan yhteydessä muihinkin kaupungin asukkaisiin. Vapaaehtoistyö ja toisten auttaminen täällä vahvistaa entisestään pienen kaupungin yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta, Aila Thurin sanoo.

Hän vastaa mielellään tiedusteluihinne ja tekee parhaansa että auttajat ja autettavat löytävät toisensa. Granin Lähiapu ry toimisto@graninlahiapury.fi, puh. 0400 237 741. Lahjoituksia voi nyt tehdä myös MobilePayn kautta: ja tietysti myös tilille FI59 4055 2920 1086 38. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *