| YLEINEN - ALLMÄN

Kauniaisilla nyt kaksi ääntä uudessa aluevaltuustossa

RKP:n Veronica Rehn-Kivi ja Kokoomuksen Satu Mollgren Kauniaisista onnistuivat lunastamaan valtuustopaikan itselleen aluevaaleissa. Yhteensä 79 jäsentä valittiin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoon.

– Haluamme säilyttää oman terveysasemamme ja muutenkin katsoa, että asukkaat saavat palvelua sekä ruotsiksi että suomeksi täällä Kauniaisissa, Rehn-Kivi sanoo.

Samaan hengenvetoon hän toteaa, että valtuutettujen pitää nyt myös katsoa myös koko alueen parasta. Nyt voi Rehn-Kiven mielestä kuitenkin luottaa siihen, että granilaisten asiat on hyvissä käsissä. Kokoomus ja RKP ovat hänen mielestään tehneet hyvin yhteistyötä tähänkin asti ja hän luulee, että tavoitteet ovat aika samanlaiset tässä uuden organisaation luomisessa. Tämän alleviivaa myös Satu Mollgren.

– Kokoomus ja RKP ovat tällä alueella perinteisesti puhaltaneet hyvin yhteen hiileen, hän toteaa.

Tyytyväisiä tulokseen

– Tuntuu todella hyvältä, olen todella tyytyväinen omaan tulokseen. Olen todella otettu siitä isosta äänimäärästä, minkä sain täällä Kauniaisissa ja tietysti että sain myös aika laajaa luottamusta koko Länsi-Uudellamalla. Hieno tulos, Veronica Rehn-Kivi sanoo kun tapaamme kauppakeskuksessa heti vaalien jälkeen.

Uudet aluevaltuutetut muistuttavat, että taustatuki kaupungilta – virkamiehiltä ja valtuutetuilta – on myös tärkeää aluevaltuustotyössä.

Satu Mollgren sai odottaa myöhään iltaan, ennen kuin paikka oli selvillä.

– Oli jännittävät paikat. Oli havaittavissa kisauupumusta siinä puoli yhdeltä vaali-iltana kun sain vihdoin huokaista helpotuksesta.

Vaalitulos tuntuu hänestä todella hienolta.

– Olen erittäin kiitollinen saamastani tuesta ja luottamuksesta. On kunnia tulla valituksi ensimmäiseen aluevaltuustoon. Olen myös todella kiitollinen aktiiviselle paikallisyhdistyksellemme, jonka kanssa teimme yhdessä näkyvää vaalityötä säässä kuin säässä.

Nyt katsotaan eteenpäin

Nyt usein kritisoitu sote-uudistus on täällä ja Rehn-Kiven mielestä tämä on paras vaihtoehto tähän asti. – Nyt ei kannata katsoa taaksepäin vaan eteenpäin. Meidän pitää luoda paras mahdollinen hoito ja hoiva tähän maahan tällä uudistuksella, hän toteaa.

Mollgrenin mielestä tämä ei ole paras mahdollinen ratkaisu.

– Mutta siitä olen sama mieltä, että enää ei voida katsoa taaksepäin vaan nyt mennään eteenpäin. Meillä on nämä kortit jaettu ja niillä pelataan mahdollisimman hyvää peliä, eli yritetään päästä siihen pisteeseen että hyvinvointi kasvaa alueella.

Vaaleissa Rehn-Kivi sai 3030 ääntä ja Satu Mollgren 573 ääntä. Kolmanneksi eniten ääniä kauniaislaisehdokkaista sai kokoomuksen Tapani Ala-Reinikka, 457 ääntä. Kauniaisten ehdokkaista kaksi ovat varalla, Tapani Ala-Reinikka ja RKP:n Fredrik Waselius.

Kauniaisissa äänestettiin ahkerasti

  • Kauniaislaiset kävivät melko ahkerasti äänestämässä aluevaaleissa, mutta koko maassa äänestysaktiivisuus oli alhainen, 47,5. Äänestysprosentti Kauniaisissa näissä vaaleissa oli 65,6 prosenttia. Kauniainen oli näin ollen toiseksi ahkerin koko maassa, Luodon jälkeen. Kuntavaaleissa kesällä äänestysprosentti Kauniaisissa oli 71,3 prosenttia.
  • Vaalien jälkeen 1.3. ottaa uusi aluevaltuusto ja uusi hallitus vastuun valmistelutyöstä.
  • Vastuu ja kustannukset sosiaali-ja terveydenhuollossa siirtyvät 1.1.2023 kunnilta 21 hyvinvointialueelle ja Helsingin kaupungille. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue huolehtii Espoon, Kauniaisten, Hangon, Karkkilan, Inkoon, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin alueista.
  • Myös Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kuuluu alueeseen. Kunnat vastaavat jatkossa sivistyksestä ja koulutuksesta, kulttuurista ja urheilusta, kaupunkisuunnittelusta ynnä muusta. Lähde: vaalit.fi 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *