| KAUPUNKI - STADEN

Kaupunki: Kauniainen seuraa aktiivisesti Ukrainan kriisin tilannetta

Julkisuudessa esitetään nyt Ukrainan kriisistä johtuen runsaasti tiedusteluja koskien väestönsuojia. Myös Kauniaisissa asiasta kysytään.

 

 

 

Kauniaisten kaupunki seuraa aktiivisesti tilannetta ja viranomaisten toimintaa ja viestii asukkailleen heti kun tilanne sen vaatii, kaupunki tiedottaa.

Yleinen viesti esimerkiksi pelastuslaitoksenkin puolelta on, että Suomeen ei kohdistu mitään sellaista uhkaa, joka edellyttäisi väestönsuojien käyttöönottomääräysten antamista tai joditablettien käyttöä.

– Kaupungin väestönsuojelujohtoryhmä seuraa hyvin tiiviisti vallitsevan kriisin vaiheita ja Suomen valtion ja muiden viranomaisten päätöksiä sekä ohjeistuksia. Teemme paikallisia päätöksiä, jos ja kun sen aika on, viranomaismääräysten perusteella ja tiedotamme niistä aktiivisesti, kaupunginjohtaja Christoffer Masar sanoo.

Kauniaisten väestönsuoja sijaitsee Granhultin koulun alla kalliossa, jonne vie kaksi sisäänkäyntiä, toinen Asematie 23 ja toinen Oppilaskodintie 11.  Tällä hetkellä väestönsuojaa on 1500 henkilölle, joka on asukasmäärään nähden suhteellisesti katsoen maan parhaimmistoa. Lisäksi taloyhtiöissä (yli 1200 m2) on omia väestönsuojia, ja näille on nimetty väestönsuojanhoitaja.

Väestösuojan käyttöönotosta ilmoitetaan aina viranomaismääräyksenä, jonka jälkeen väestönsuojan käyttökuntoon laittamiselle on 72 tuntia aikaa.

Pelastuslaitos on koonnut usein kysyttyjä kysymyksiä väestönsuojelusta ja –suojista (pdf)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *