| KAUPUNKI - STADEN

Kolumni: Kevät herättää puutarhakaupungin juhlavuoteen

Kauniaisista tuli kaupunki vuonna 1972, ja tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Vuosien varrella myös kaupunkirakenne on tiivistynyt. Yksityispihat ovat nykyisin entisaikojen puutarhoja ahtaampia, jolloin vihreyttä säästävän rakentamisen merkitys puutarhakaupungissamme korostuu. Yleisten puisto- ja metsäalueiden merkitys yhteisinä virkistysalueina on vastaavasti kasvanut.

Julkisilla viheralueilla painotetaan luontoa suojelevia ratkaisuja. Herkillä luontokohteilla lisääntyvä virkistyskäyttö aiheuttaa myös ympäristön kulumista. Hyvänä esimerkkinä käytön ja suojelun yhteensovituksesta toteutettiin suojellun suoalueemme, Träskmossenin, länsiosaan viime vuonna esteetön, puurakenteinen kulkuväylä.

50- vuotiasta kaupunkiamme juhlitaan Granipäivänä 19.5. Yhdyskuntatoimen lahja kaupunkilaisille on Thurmaninpuistoon istutettava marjatarha, jonka pensaista saa vapaasti poimia marjoja omaan käyttöön. Puistoon on valittu lintuja hieman vähemmän houkuttelevia värimuunnoksia, eli viherherukkaa, mustaherukkaa, valkoherukkaa ja keltaista karviaista. Herukat ovat muuten varsinaisia perinnekasveja. Ne ovat Suomessa luonnonvaraisia, ja niitä on viljelty meillä kotipuutarhoissa jo satojen vuosien ajan. Tule mukaan Granipäivänä istutustalkoisiin!

Toisena juhlavuoden lahjana kauniaislaisille kaupunginpuutarhurimme on kirjoittanut perinnekasvioppaan, joka julkaistaan Granpäivänä kaupungin nettisivuilla. Oppaassa esitellään valikoima huvilapuutarhaan sopivia puuvartisia perinnekasveja, joiden avulla on mahdollisuus säilyttää palanen vanhaa puutarhakulttuuria lähiympäristössämme.

Eikä tässä vielä kaikki – juhlavuoden kunniaksi ympäristötoimi järjestää ennätysmäärän luontoretkiä eri puolilla kaupunkia. Kaivattu lepakkoretki järjestetään taas monen vuoden tauon jälkeen asukkaiden toiveesta. Voit myös tutustua kaupungin lintuihin, kasveihin, Gallträskin vesiluontoon tai Kasavuoren alueen mahtavaan luontoon. Jos lähiruoka kiinnostaa, tule silloin villiyrtti- tai sieniretkelle. Syksyn kynnyksellä voi hiljentyä ja ammentaa voimaa metsästä ”Voimaannuttava metsä” –retkellä. Tervetuloa juhlimaan kanssamme luonnon helmassa!

Juhlimisen lisäksi arkinen aherrus näkyy kaupunkikuvassa. Runsasluminen ja pitkä talvi on takana ja kaupunkiympäristön kevättyöt hyvässä vauhdissa. Hiekoitushiekan poisto aloitettiin jo maaliskuussa, heti asfaltin paljastuttua. Kevään tulo oli hidasta, mutta pian pääsemme taas ihailemaan Kauniaisten kesäkukkaloistoa. Tänä vuonna jatketaan myös Träskmossenin esteetöntä kulkuväylää lenkiksi Oppilaskodintieltä Eteläiselle Suotielle. Käy paikalla hengittämässä ihanaa suon tuoksua! Tervetuloa myös suositulle Kasavuoren laavulle vaikkapa grillailemaan lähimetsän retken päätteeksi!

Hyvää Granipäivää!

MARIANNA HARJU

YHDYSKUNTATOIMEN JOHTAJA

EMMI SILVENNOINEN

KAUPUNGINPUUTARHURI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *