| YLEINEN - ALLMÄN

Sunnuntaina kaikki saavat olla lapsia torilla

Alla vi barn i Grankulla (Kauniaisten lapset) on aivan uusi perhetapahtuma, joka järjestetään Granin torilla sunnuntaina 15. toukokuuta.

Järjestäjänä on Kauniaisten ruotsinkielinen kulttuuriyhdistys. Hallituksen jäsenet Mia Smulter ja Gunilla Löfstedt-Söderholm ovat innoissaan, kun he yhdessä Mian kuusivuotiaan tyttären Malinin kanssa kertovat panostuksesta.

– Ennen muuta lapset ovat maksaneet kovan hinnan pandemian aikana, ja kulttuuriyhdistys päätti, että nyt on lasten vuoro saada jotain erityistä. Haluamme myös elävöittää toria. Korona saapui juuri kun tori oli valmis, sanoo Mia Smulter, joka on päivän alkuunpanija.

Tapahtuma järjestetään klo 13–16. Tori muuttuu luovaksi keitaaksi. Teatteri Taimine esittää kaksi näytöstä ja Unga teatern järjestää Nalleklinikan, jossa on teemana hyvinvointi ja jossa lapset voivat saada apua oman pehmolelunsa korjaamiseen. Luvassa on myös musiikkia lasten suosikkien Mimmien (på svenska) johdolla sekä tanssia, sirkusta, askartelua, pullajuhlat ynnä muuta.

Gunilla Löfstedt-Söderholm, Malin ja Mia Smulter toivovat aurinkoista säätä ja valtavasti vieraita torille 15.5. Nurmikkorappujen luona on teatteri. Sateen sattuessa ei ole syytä paniikkiin. Monet esityksistä järjestetään teltassa.

Osanottajat voivat esimerkiksi esiintyä Kauniaisten kuvataidekoulun ja Kauniaisten musiikkiopiston luovan orkesterin Romuorkesterin – Skrotorkestern kanssa. Lapset saavat itse luoda soittimen romusta.

– Tapahtuman aikana ehdimme esiintyä kaksi kertaa. Ottakaa mielellään mukaan omia romujanne, jotka kuulostavat kiinnostavilta, jotta voimme yhdessä muuntaa sen soittimeksi, toivoo orkesteri.

Lapset saavat myös kehitellä prinsessa- ja prinssikruunuja Tjejvillanin teltassa torilla. Circus Helsingillä on 15 mielikuvitushahmoa, jotka liikkuvat joukon seassa ja esittävät hauskoja sirkustemppuja.

Suurinta mitä on järjestetty

Tapahtuman järjestäjät sanovat, että ajatuksena on ollut sukupolvien ylittävä tilaisuus, jossa lapsiperheet, mutta myös isovanhemmat, voivat olla mukana. Kyse on oikeasti suuresta panostuksesta, ja yrittäjät eri puolilta toria ovat myös mukana.

– Tämä on suurin tapahtuma, jonka kulttuuriyhdistys on ikinä järjestänyt, sanoo Gunilla.

Tapahtumasta voi tulla perinne.

– Jos tapahtuma menestyy, olemme valmiit panostamaan tähän. Olemme valtavan kiitollisia taloudellisille tukijoille Svenska kulturfondenille, Konstsamfundetille, Aktian EspooKauniainen säätiölle ja Kauniaisten kaupungille, jotka tukevat meitä taloudellisesti. Ilman rahoittajia emme olisi ikinä voineet ottaa mukaan näin monia toimijoita, sanoo Gunilla Löfstedt-Söderholm.

Mia Smulterin mukaan taiteilijoiden ja järjestöjen mukaan saaminen on ollut helppoa. Kaikki haluavat olla mukana nyt pandemiatauon jälkeen. Päivä on suunnattu kaikille kieliryhmille, vaikka teatteriesitykset ovat ruotsiksi. Pajojen toimintaan ja muuhun ohjelmaan on helppo osallistua myös suomeksi.

– Toivon, myös että kaikilla, joilla on yhteyksiä pakolaisperheisiin Ukrainasta, tuovat heidät sunnuntaina tänne, jotta voimme antaa heille muuta ajateltavaa kuin ikävät muistot, joita he kantavat mukanaan. Olisi uskomattoman ihanaa, jos he löytävät tilaisuuteen, sanoo Gunilla Löfstedt-Söderholm.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Ohjelmistoon ja aikatauluihin voit tutustua sivustolla granikultur.fi

Bio Grani ottaa tapahtumaan varaslähdön ja näyttää lasten elokuvia ruotsiksi ja suomeksi lauantaina 14.5. Luvassa on muun muassa elokuva Bamse ja tulivuorisaari ennakkonäytös. Filmin ensi-ilta on 27.5. 

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *