| YLEINEN - ALLMÄN

Taksiyrityksillä hyvä alku pandemiasta huolimatta

Monet varmasti tuntevat Åke Erikssonin tämän autokoulunopettajan ajoilta Granissa. Nyt hän on siirtynyt taksiyrittäjäksi. Hän aloitti muutama kuukausi ennen pandemiaa ja yritys kasvaa rytinällä.

Monelle yrittäjälle pandemian alku tiesi katastrofia. Åke Erikssonin taksiyritys Grani Taksi & Bus Service selviytyi ensimmäisestä kunnon kriisistä siten, että alkoi kuljettaa paketteja ihmisten sijasta.

– Pandemian alussa työskentelimme ensimmäiset puoli vuotta lähettinä. Elokuussa ostin auton lisää, ja sen jälkeen ajoimme koulutaksia vuoden. Olimme myös yrittäneet olla aktiivisia ja luoda omaa asiakaskuntaamme, hän kertoo.

Uusien työntekijöitten värväys on hankalaa myös taksi-alalla, mutta Åke kertoo, että on onnistunut hyvin. Pyrimme korkeaan laatuun sekä autoissa että henkilökunnassa. Tässä on Åke ja hänen poikansa Jean, joka myös työskentelee yrityksessä.

Aiemmin perhe oli omistanut autokoulun Granissa vuodesta 2001, kunnes se myytiin muutama vuosi sitten. Erikssonin Virpi-vaimolla oli vuodesta 2003 noin 15 vuoden ajan kukkakauppa kauppakeskuksessa. Taksiyritys aloitti toimintansa 2020 helmikuussa ja nyt heillä on neljä autoa ja viisi työntekijää, kaikki kaksikielisiä. Suurin osa ajoista, 70 prosenttia, tulee yhteistyökumppani taksiyhtiö Kovasen kautta.

– Ilman tuota taustaa emme olisi selviytyneet ollenkaan, hän sanoo, ja huomauttaa, että myös granilaiset ovat löytäneet yrityksen.

– Etukäteen tilauksia tekeviä kanta-asiakkaita on runsaasti, hän sanoo.

Kolme vuotta sitten tehdyn taksiuudistuksen hän kokee myönteisenä asiana.

– Ilman taksiuudistusta meillä ei olisi yrityksiä. Kun sääntely päättyi, pystyi kuka tahansa hakemaan taksiluvan. Toki siihen liittyi ongelmia. Muun muassa ihmiset eivät luottaneet takseihin niin kuin aiemmin. Mutta myös hyviä asioita on saatu aikaan, Åke Eriksson kertoo.

Traficom vaatii tulevaisuudessa yrittäjäkoulutusta alalle. Åken mukaan tämä tarkoittaa parempaa palvelua, kun kuljettajia, jotka eivät löydä oikeaa osoitetta Helsingin alueella, on vähemmän.

”Villi länsi” keskustassa

Millaisena vanha autokoulunopettaja kokee liikennekulttuurin Granissa?

– Ehkä emme kirjoita tästä mitään, Åke nauraa.

Liikenne keskustassa ja kauppakeskuksessa on hänen mukaansa ruuhka-aikana aikamoista Villin lännen meininkiä.

– Tarkkailepa vain viiden aikoihin illalla, millainen sirkus pyörii kauppakeskuksessa, hän sanoo.

Erityisen hankalaa on kun liikennevalot vilkkuvat keltaisella Kauniaistentiellä ja Tunnelitiellä. Monet luulevat hänen mukaansa, että heillä on etuajo-oikeus, kun he ajavat Kauniaistentietä, eivätkä sen takia väistä sitä, joka tulee Tunnelitietä pitkin.

Vinkiksi kaikille autoilijoille seuraava:

– Muistakaa väistää oikealta tulevaa, kun valot eivät toimi, muistuttaa autokoulunopettaja Åke.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *