| KAUPUNKI - STADEN

Grankullagillet täyttää 60 vuotta ja toivoo uusia jäseniä

Kauniaisten väkiluku kasvoi voimakkaasti 1960-luvulla. Kaupunkiin muutti paljon uusia asukkaita. Tuolloin vanhojen ja uusien granilaisten keskuudessa heräsi ajatus yhdistyksestä, jonka tavoitteena oli helpottaa muuttajien integroitumista.

Yhdistys perustettiin ja se täyttää 60 vuotta tänä vuonna. Vuosia juhlitaan juhlapäivällisillä marraskuussa.

Kun Grankullagilletiä oltiin perustamassa, paikalla oli 17 henkilöä. He keskustelivat ensimmäisessä kokoontumisessa Palokunnantalolla kiinnostuksesta uuteen yhdistykseen. Kiinnostusta löytyi, ja Grankullagilletillä on vuosien varrella ollut 250–300 jäsentä vuosittain.

– Nykyisin jäseniä on 186. Jäsenten keski-ikä on sangen korkea, joten kyse on luonnollisesta poistumasta, selvittää killan puheenjohtaja Lars Christian Johans.

Lars Christer Johans asuu kivenheiton päässä Gallträskistä. Tässä kuvassa hän on yhdessä Beowulf-koiran kanssa. Johans on ollut neljä vuotta Grankullagilletin puheenjohtaja, ja valittiin vastikään tehtävään uudelleen.

Pandemia on vaikuttanut toimintaan siten, että kulttuuriohjelmiin ja matkoihin osallistuvien ihmisten määrä on vähentynyt. Grankullagillet on syksyllä keskustellut tulevaisuudesta ja toiveista uusien jäsenten houkuttelemiseksi.

– Olemme ilahduttavasti onnistuneet saamaan yksitoista uutta jäsentä, mutta toivomme lisää. Samanaikaisesti on kahdeksan jäsentä joko eronnut tai kuollut. Uudet jäsenet ovat usein vastikään eläköityneitä, jolloin heillä on enemmän aikaa yhdistystoiminnalle.

Yhteistyöstä toisten yhdistysten kanssa on myös keskusteltu, ja kohteena ovat olleet kulttuuri, retket ja matkat. Nuorempia ja yhä työssä käyviä ihmisiä on vaikeaa saada mukaan.

– Nuoremmilla on niin paljon muuta. Yritämme houkutella ihmisiä, jotka ovat vastikään eläköityneet, ja joilla on aikaa ponnistella myös hallitustyössä, Johans sanoo.

Toverillista yhteiseloa

Yhdistyksen perustamisen taustalla oli ajatus saattaa uudet kauniaislaiset yhteen kaupungissa jo pitkään asuneiden kanssa. Toverillinen yhteistoiminta oli toiminnan keskeinen tekijä, ja sellaisena se on säilynyt kaikki vuodet. Vuosittain järjestetään matkoja mielenkiintoisille paikkakunnille sekä koti-Suomessa että ulkomailla, ja erilaisia kulttuuriohjelmia. Nyt on esimerkiksi vuorossa vierailu Karjaan Tryckeriteaterniin. Toiminnan painopiste on kuitenkin kilta-illoissa, joissa näkyy toiminnan vahvin perusta.

– Kokoonnumme kilta-iltoihin kuukauden kolmantena perjantaina syksyllä ja kevättalvella. Ohjelmassa on mielenkiintoinen luento ja sen jälkeen yhteinen salaattipäivällinen veden ja viinin kera. Kohtaamiset ovat olleet valtavan suosittuja. Ennen pandemiaa osanottajia oli lähes 70.

Nykyisin iltoja järjestetään Villa Bredassa, ja kilta toivoo, että tapaa voidaan jatkaa myös sen jälkeen, kun olemme liittyneet Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen.

Yhteiskunnan ajankohtaiset kysymykset ovat usein esillä iltoihin osallistuvien luennoitsijoiden esitelmissä. Kokouksissa keskustellaan aktiivisesti siitä, miten Kauniainen kehittyy. Esimerkiksi marraskuussa on Veronica Rehn-Kivi tulossa kertomaan yhdistykselle kaupungin kaavoituksesta.

Grankullagillet juhlii yhdistyksen vuosipäivää 12. marraskuuta Villa Junghansissa. Juhlapuheen pitää Clara Palmgren.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Grankullagillet on yhdistys, ”jonka tavoitteena on voimistaa Kauniaisten asukkaiden yhteisöllisyyttä seurustelulla, ajatustenvaihdolla ja huvitoiminnalla.”

Kiltailtojen ohjelma koostuu sisällöltään erilaisista esitelmistä ja musiikillisesta viihteestä kirjallisuuteen, jonka jälkeen on kevyempää kestitystä.

Toukokuussa järjestetään päiväretki johonkin kiinnostavaan kohteeseen. Joskus syksyllä on suunnitteilla pidempi useita päiviä kestävä matka maalle tai lähiseudulle.

Joulukuun kokous sujuu joulun merkeissä ja pidetään jossain alueen kokoontumispaikoista.

Sen lisäksi Grankullagillet pyrkii järjestämään yhteisiä teatteri-iltoja ja vierailuja näyttelyihin.

Lähde: www.grankullagillet.org

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *