| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Terveyspalvelut siirtyvät vuodenvaihteessa hyvinvointialueelle

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on syntynyt kymmenen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen perustalle. Hyvinvointialueella on lähes puoli miljoonaa asukasta ja yhdeksän tuhatta työntekijää. Vuodenvaihteessa myös Kauniaisten sosiaali- ja terveyspalvelu siirtyvät hyvinvointialueen vastuulle.

Kauniaisten johtava ylilääkäri Pia Höglund (kuvassa), onko kaikki nyt valmista vuodenvaihteen suuriin muutoksiin?

– Valmistelutyötä on tehty laaja-alaisesti koko kuluneen vuoden ajan ja se jatkuu edelleen. Muutoshanke on laaja ja työ tulee jatkumaan useamman vuoden ajan. Moni asia jatkuu toistaiseksi ennallaan eikä hyvin toimivia käytänteitä ole tarpeen lähteä ensilinjassa muuttamaankaan.

Miten kauniaislainen potilas huomaa eron, kun hän asioi Terveysasemalla tammikuussa?

– Tavoitteena on, että palvelun käyttäjä ei huomaa eroa aikaisempaan. Samat ammattihenkilöt työskentelevät terveysasemalla eikä potilaiden hoidossa tapahdu muutoksia. Henkilöstön näkökulmasta moni asia muuttuu ja uuden opetteleminen voi ajoittain hidastaa palvelua. Pyrkimyksemme on, että pystymme edelleen Kauniaisten terveysasemalla palvelemaan kuntalaisia entiseen tapaan.

Hyvinvointialueen mukaan vuodenvaihteessa voi joissakin palveluissa ilmetä tilapäisiä viiveitä ja häiriöitä ja hyvinvointialue huomauttaakin, että näin isossa uudistuksessa kaikkien kärsivällisyyttä tarvitaan. Minkälaisia viiveitä ja häiriötä voi tulla kysymykseen Kauniaisissa?

– Puhelinpalveluissa voi arviomme mukaan olla ruuhkaa ja siksi toivommekin, että ne, joilla on käytössä Maisa. fi-asiointipalvelu, käyttävät ensisijaisesti sitä yhteydenottoväylänä terveyspalveluihin. Näin voimme palvella puhelimitse mahdollisimman hyvin heitä, joilla on vaikeuksia sähköisessä asioinnissa tai joilla ei ole lainkaan käytössään sähköisiä palveluita.

Mikä on ollut suurin haaste Kauniaisissa syksyn aikana, kun siirtoa on suunniteltu?

– Erityisesti syksyn ajan jatkuvasti lisääntynyt valmistelutyö on vaatinut henkilökunnalta ja pieneltä organisaatioltamme erityisen paljon joustoa. Samaan aikaan, kun olemme huolehtineet kuntalaisten palveluista, olemme olleet aktiivisesti mukana valmistelemassa tulevaa hyvinvointialuetta ja sen palveluja.

Mikä on mielestäsi paras asia muutoksessa?

– Vaikka Kauniaisissa moni asia on ollut hyvin, pienen organisaation vuoksi palvelujen saatavuutta ja jatkuvuutta ei ole voitu turvata kaikissa tilanteissa. Uskon, että asia paranee tulevaisuudessa. Osaamisen keskittäminen joidenkin erityispalvelujen osalta voi olla myös laatua varmistavaa ja suurempien kilpailutuksien avulla taloudellisesti kannattavampaa.

Mitä askarruttaa eniten?

– Vuodenvaihde tuo henkilökunnalle monia muutoksia. Tällä hetkellä henkilöstön tulee keskittyä työn ohella muutosvalmennuksiin ja päiviä vuodenvaihteeseen on enää parikymmentä. Takana on poikkeuksellisia koronavuosia ja toiminnan kehittämishankkeita, kuten Apotin käyttöönotto, joissa kaikkien työpanos, yhteistyö ja joustaminen on ollut tarpeen. Henkilöstömme on osoittanut näiden haasteiden edessä poikkeuksellista muutoskyvykkyyttä ja halua oman työn ja toiminnan kehittämiseen. Uskon, että se auttaa tässäkin muutoksessa.

Terveysasema Kauniaisissa on usein saanut kiitosta hyvästä palvelusta. Voidaanko taata, että palvelutaso säilyy myös tulevaisuudessa?

– Toiminnan kehittäminen ja asiakaslähtöisyys ovat olleet tärkeitä periaatteita muutostilanteissa. Avosairaanhoidon tiimimallin ja ennenaikaisessa kuolemanriskissä olevien potilaiden hoitomallien kehittäminen ja sähköisten palvelujen laaja käyttöönotto ovat osaltaan osoittaneet myös kyvykkyyttämme sitoutua tulevaisuuden sote-keskukselle asetettuihin kansallisiin tavoitteisiin. Uskon, että oikeansuuntaisen kehittämistyön jatkumiselle hyvinvointialueella on selkeät perusteet ja voimme jatkossakin jatkaa hyvää työtämme.

Miten hoitohenkilökunta Kauniaisissa on suhtautunut muutokseen, kun työnantaja muuttuu? Onko henkilökuntaa informoitu muutoksesta tiiviisti syksyn aikana?

– Olemme järjestäneet säännöllisesti henkilöstöinfoja ja pitäneet kokonaisuutta muutenkin esillä eri kokouksissa ja foorumeilla. Uudelta hyvinvointialueelta on myös lähetetty vuoden mittaan kaikkien kuntien henkilöstölle uutiskirjeitä ja perjantaisin on pidetty suosittuja infotilaisuuksia. Tärkeäksi on koettu, että henkilöstö saa avoimesti esittää ajankohtaiset huolenaiheet ja niihin haetaan ratkaisumalleja ennakoivasti.

Mikä tulee olemaan sinun roolisi tulevaisuudessa, muuttuko työn sisältö ja titteli, eli onko Kauniaisissa myös tulevaisuudessa johtava ylilääkäri?

– Hyvinvointialueen terveysasemilla tulee todennäköisesti olemaan apulaisylilääkäri tai ylilääkäri, joka toimii tiiviissä yhteistyössä alueellisen johtavan ylilääkärin kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *