| URHEILU - IDROTT

Granin naiskäsipalloilijat tähtäävät kultaan

Kauden puolessa välissä, kahdeksan ottelun jälkeen, on GrIFK:n naisten joukkue käsipallon SM-sarjan kärjessä tasapisteissä (12p) HIFK:n ja Dickenin kanssa. Luvassa on jännittävä käsipallokevät.

Valmentaja Patrik Pava Johanson tähtää kultaan.
– Meillä on kaksi selvää tavoitetta: voittaa ensin Suomen cup ja sen jälkeen Suomen-mestaruus.

Suomen cupin avauskierroksella GrIFK voitti KyIF:n kotihallissa. Seuraava kierros pelataan 27. tammikuuta, ja silloin Granin naiset kohtaavat cupin välierässä Dickenin. Toisessa välierässä pelaavat BK-46 ja HIFK. Jo seuraavana päivänä saadaan selville cupin voittaja.

– Ilman muuta haluamme hyvityksen tänä vuonna, sanoo Pava Johanson.

Viime vuonna GrIFK oli hopealla.

Keskittynyt harjoittelu tuottaa tulosta

Ennen kautta tavoite oli pelaajien ja joukkueen kehittyminen, ja että joukkue on huippukunnossa pudotuspeleissä. Tiellä kohti huippua harjoiteltiin tietoisesti salissa sekä kuntoa ja pelaamista. Tavoiteena oli olla sekä fyysisesti että henkisesti läsnä jokaisessa harjoituksessa.

– Näyttää hyvältä. Olen erittäin tyytyväinen tässä vaiheessa kautta, sanoo Pava Johanson.

– OIemme saavuttaneet asettamamme tavoitteet ja kehitymme koko ajan. Pelaajat ovat työskennelleet kovaa ja valmentautuneet tavoitteellisesti ja tämä näkyy myös kentällä.

Aktiivinen ja kova puolustuspeli on ottelun voittamisen perustaa ja siihen on harjoiteltu erilaisia kuvioita sekä hiottu yhteistyötä puolustuksen ja maalivahtien kanssa. Joukkueen maalivahtikolmikkoa arvostetaan yleisesti sarjan parhaana. Tavoitteena on saada tehokas 6–0 puolustus toimimaan hyökkäyspelin pohjana. Pelaajat ovat myös saaneet pelata eri pelipaikoilla ja rooleissa.

– Olemme harjoitelleet kovaa koko syksyn ja nyt ovat kauden hauskat ottelut edessä, sanoo joukkueen kapteeni ja SM-sarjan paras maalintekijä Johanna Hilli.

Joukkueen uudet hankinnat ovat löytäneet paikkansa joukkueessa: KyIF:stä tullut pelinrakentaja Ella Paukku, Granin maalivahtikasvatti Alexandra Olsson (HIFK:sta) ja aikaisemminkin edustusjoukkueessa pelannut Irina Jolkkonen. Parin vuoden jälkeen takaisin joukkueeseen liittynyt Linnea Harms on harjoitellut joulukuun joukkueen kanssa ja tuo osaamista oikeaan laitaan jo tammikuun otteluissa.

– Vahva junioritoimintamme on myös kantanut hedelmää. Useita Granin omia junioreita on saanut paikan edustusjoukkueessa, kertoo joukkueen johtaja Raija Rehnberg.

Kotiyleisö antaa lisää energiaa

Kotiotteluiden katsojamäärät ovat olleet naisten SM-sarjan huippua. Ja vaikka pelit voi katsoa Solidsportin kautta kotisohvalla on kotiyleisön tuki joukkueelle erittäin tärkeä.

– Toivomme, että koko kylä tulee paikalle viimeisiin kotiotteluihin. Viime kauden loppuottelut olivat taianomaisia. Yleisö eli ”kahdeksas” pelaajamme oli aktiivinen ja kannusti meitä, Pava sanoo. Se merkitsee meille mahdottoman paljon!

Grankulla IFK:n käsipallo täyttää 50 vuotta tällä kaudella.

– SM-kulta olisi hienoin syntymäpäivälahja, hymyilee Raija Rehnberg.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *