| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Hiihtolomatunnelmia Granibackenista

Kauniaisten laskettelurinteellä Granibackenilla on vielä hiihtolomaviikon alussa hiljaista. Vain kaksi ryhmää hiihtokoululaisia tuo elämää rinteeseen, joka on viikonlopun lumisateiden jälkeen erinomaisessa kunnossa. 

Vain puolessa vuorokaudessa muuttunut sää on luonut upeat olosuhteet kaikenlaisten talviaktiviteettien harjoittamiseen.

Seuraan tarkasti sinisiin liiveihin puettuja laskijoita, jotka harjoittelevat laskemisen perusasioita lastenrinteessä. Nämä LumiWerneri-kurssilaiset ovat tänään ensimmäisiä kertoja suksilla, ja laskettelutaidon opettelu aloitetaankin siksi aivan alusta: miten sukset laitetaan jalkaan ja miten niillä liikutaan. Myös kaatumisen harjoittelu on luonnollisesti tärkeää.

LumiWerneri-ryhmän opettaja Ilona Toivonen ohjeistaa ryhmäänsä rinteen puolivälin poistumispaikalla. 

– Pidetään jaloissa pizzapala ja tehdään isoja käännöksiä, hän opastaa. 

An (vas.), Jenni ja lumipallo.

Osa ryhmäläisistä tarvitsee vielä ohjausta kädestä pitäen, joten Toivonen laskee heidän kanssaan joukon hännillä. Muut saavat mennä itsenäisesti edeltä.

Kauempana rinteessä hiukan kokeneempien laskijoiden VauhtiWerneri-ryhmä harjoittelee laskemaan hallitusti vähän nopeammin. 

Hiihtoloman kursseilla tunnit ovat kaksi kertaa niin pitkiä kuin 10 viikon kursseilla, sillä aikaa kurssin läpiviemiseen on vähemmän. Loma-aikojen 100-minuuttiseen kurssikertaan kuuluu aina kahvilassa vietetty tauko, jonka aikana nautitaan lämmintä mehua ja keksejä. Tauko on hyvä hetki käydä kysymässä laskijoilta ajatuksia ensimmäisestä päivästä.

Miltä laskeminen tuntuu? Onko se ollut kivaa?

– Se on ollut tosi kivaa! Me ollaan opittu tosi paljon, sanovat kaverukset An Nguyen ja Jenni Pham, jotka laskevat LumiWerneri-ryhmässä.

Mikä on ollut parasta tänään?

– Ehdottomasti isosta mäestä laskeminen! huudahtaa An, joka on intoa puhkuen laskenut koko aamun ja oppinut jo paljon laskemisesta.

Jenni myötäilee ja lisää nauraen:

– Kuten myös se, että selvisin hissistä kaatumatta!

Viikon päätteeksi kurssilaiset saavat kaikki Werneri-diplomin.

“Lasten into tarttuu”

Hiihtokoulun opettaja Ilona Toivonen on tullut hiihtoloman ajaksi Suomeen Hollannin Maastrichtista, jossa hän opiskelee lakia. Loman aikana hän opettaa kolmea kurssia hiihtokoululaisia, mikä tarkoittaa ainakin kuuden tunnin työpäiviä.

Ilona Toivonen.

Millaista on opettaa koko päivä putkeen?

– Opetustyö on raskasta, ja monesti olen päivän päätteeksi todella väsynyt. Lasten into kuitenkin tarttuu, ja kehityksen näkeminen on palkitsevaa. Se rohkaisee jatkamaan työtä, sanoo Ilona Toivonen, joka aiemmin itse on laskenut kilpaa Granissa.

KATRI KALLIO,

joka myös toimii hiihdonopettajana Granissa tänä talvena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *