| YLEINEN - ALLMÄN

Asematien mäen pyöräilijöiden kovat vauhdit herättävät huolta

Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden läheltä piti -tilanteet ovat tulleet entistä tavallisimmiksi Asematien pitkässä mäessä. Kolaririski jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välillä on tässä Varukan-mäessä suuri.

Näin toteaa RKP:n valtuutettu Stefan Stenberg. Hän on myös tehnyt valtuustoaloitteen, jossa peräänkuulutetaan keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Asematien pitkä mäki johtaa Bredantieltä alas Tunnelitielle. Riskejä on nostettu esiin myös turvallisuusselvityksessä, johon kaupunkilaiset voivat paraikaa tutustua ja vastata.

– Minulla ei ole mitään pyöräilijöitä vastaan, mutta pyörillä, joita käytetään työmatka-ajoihin ja kuntoiluun pystyy ajamaan hyvin kovaa vauhtia. Tämän takia onnettomuuksien määrä ja läheltä piti -tilanteet ovat lisääntyneet, Stenberg sanoo Kaunis Granille.

Tähän pitää mahtua sekä jalankulkijoita, että pyöräilijöitä. Ennen kevättä ja varsinaista pyöräilyaikaa Stefan Stenberg pyytää kaupungilta nopeasti tehokkaita toimenpiteitä, joiden avulla pyöräilijöiden vauhteja hillitään niin, että sekä jalankulkijoiden että pyöräilijöiden turvallisuus kohenee Asematien ja Tunnelitien kohdalla.

Aloitteessa mainitaan, että pyöräilyn suosio on kasvanut, ja pandemian aikana pyörien lukumäärä liikenteessä lisääntyi. Onnettomuusriski on valtuutetun mukaan kasvanut erityisesti Asematien pitkässä mäessä (nk. Houberimäki), jossa seniorit rollattoreineen, koululaiset, perheet lastenvaunujen kanssa ja jalankulkijat koirien kanssa tai ilman liittyvät vauhdikkaiden pyöräilijöiden sekaan. Pyörien vauhdit voivat helposti nousta alamäessä yli 30 km/t.

– Minuun on otettu esimerkiksi yhteyttä, kun poikkeuksellisen kovalla vauhdilla polkeneet pyöräilijät ovat ajaneet lasten ja aikuisten seassa, Stenberg sanoo ja korostaa, että tämä voi olla vaarallista, koska lapset eivät aina toimi loogisesti liikenteessä.

Ongelmia voi Stenbergin mukaan syntyä myös silloin, kun pyöräilijät viuhahtavat koiriansa ulkoiluttavien ohitse.

Koska näkyvyys on rajoittunutta risteyksissä Bredantiellä, Kavallintiellä ja Ratapolulla sekä mutkassa lähellä tunnelia, missä sitäpaitsi myös on suojatie, lisääntyy vakavien onnettomuuksien riski, sanotaan aloitteessa.

Kaunis Granille Stenberg sanoo, että kun puhutaan Ratapolusta, voisi kadunylityspaikkaa siirtää jonkin verran oikealle, jotta pyöräilijöiden pitää jarruttaa ja kääntyä oikealle, ja toisella puolella pitäisi kääntyä vasemmalle, ennen kuin he jatkavat kohti Tunnelitietä. Hänen mukaansa on pyöräilijöiden ja autoilijoiden kolareita jo tapahtunut Ratapolkua ajaville autoille ja pyöräilijöille.

Muuten Stenberg siirtää toimipiteistä pohtimisen Yhdyskuntatoimelle, joka hänen mielestä on tehnyt erinomaista työtä muissakin asioissa.

Stenbergin mukaan nopeusrajoitukset eivät ole vaihtoehto.

– Nopeusrajoituksia pitää valvoa ja se on poliisin tehtävä. Mutta tähän heillä ei ole aikaa, hän sanoo.

Ylipäätään Stefan Stenberg on tyytyväinen kaupungin liikennekulttuuriin.

– Ainakin kun olen puhunut aiheesta ystävien ja tuttujen kanssa, jotka eivät asu tässä kaupungissa, he ovat sitä mieltä, että on upeaa, kun autot pysähtyvät ennen suojateitä Kauniaisissa. Minä teen töitä Helsingissä ja siellä saa usein odottaa pitkään, ennen kuin pääsee kadun yli suojatiellä. Meillä on liikennekulttuuri täällä aika hyvää, hän kehaisee.

Valtuutettujen aloitteen allekirjoitti 15 valtuutettua. Aloite siirtyy seuraavaksi kaupungin käsittelyyn, ja vastausta odotetaan myöhemmin keväällä.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *