| YLEINEN - ALLMÄN

”Turvallisin mahdollinen paikka kasvaa” Sveitsissä valmentava Toni Söderholm piipahti kotikaupungissaan

Jääkiekkovalmentaja Toni Söderholmin arki on työntäyteistä aikaa. Mies kävi hiljattain Kauniaisissa puhumassa GrIFK käsipallon järjestämässä Business & Sport seminaarissa, joka siirrettiin viime marraskuulta helmikuuhun hänen siirryttyä äkisti Saksan jääkiekkomaajoukkueen valmentajan paikalta Sveitsin liigan huippujoukkueen SC Bernin päävalmentajaksi.

Joukkueen kanssa on ehditty kokea jo monenlaisia tunteita. Ensin pelattiin erittäin hyvin, nyt on pelattu vähän huonommin, eli tässä on saanut nähdä vähän molempia ääripäitä. Kauniaisissa varttunut Söderholm, 44, kertoo Kauniaisten Uudessa Paviljongissa muistelevansa kaupungin suomaa kasvuympäristöä ja nuorten harrastusmahdollisuuksia pelkällä lämmöllä. Useampaakin lajia pystyy harrastamaan turvallisesti ja hyvässä ohjauksessa, lajikirjo valita tai kokeilla on laaja.

– Harrastaminen oli silloin sitä, että mentiin erittäin tutussa porukassa pelaamaan tai harjoittelemaan, ja saimme tehdä sen todella turvallisessa ympäristössä. Aina oli hyvät valmentajat, aina oli taustat kunnossa ja aina oli kaikki mahdollisuudet harrastaa.

– Olin itse asiassa mukana siinä pelissä, kun jäähalli aikanaan avattiin Granin seiskakutosten kanssa, jääkiekosta sittemmin ammattinsa tehnyt Söderholm kertoo.

Hänen lajinsa olivat tennis, jalkapallo ja jääkiekko.

– Muistan sellaisiakin viikonloppuja, että samana päivänä saattoi olla kaksi peliä lätkää ja kaksi tennisottelua. Välimatkat olivat lyhyet, joten siitä vaan hypättiin pyörän selkään ja mentiin seuraavaan paikkaan.

Sattumalla oli sanansa Söderholmin matkalla pelaajapolulta valmennusuralle, kun suunnitelma pelata vielä yhden kauden vaihtui odottamattomaan tarjoukseen siirtyä joukkueen sisällä valmentajan rooliin. Mies päätyikin vuonna 2016 kaukalon sijaan Saksan liigan EHC Münchenin kehitysvalmentajaksi.

Saksan maajoukkueen hän otti haltuunsa vuonna 2019, ennen sopimusta SC Berniin, joka on 14 joukkueen Sveitsin liigassa tällä hetkellä kahdeksantena. Siirtyminen maajoukkueen valmennuksesta seurajoukkueen valmentajaksi oli ehtinyt piirtyä Söderholmin mielessä jo jonkin aikaa, mutta lopulta mahdollisuus siihen tuli miehelle itselleen ”ihan puskista”.

– Halusin valmentaa enemmän jokapäiväisesti, siis yksinkertaisesti enemmän valmentajasisältöä arkeen. Saksassa maajoukkuevalmentajalla on kaksi turnausta vähemmän kuin Suomessa, Ruotsissa tai Sveitsissä.

– Ja sitten se tuli se yksi puhelu, Söderholm muistelee.

– Vaikka seurasin työni puolesta Sveitsin liigaa joka viikonloppu, niin juuri sinä viikonloppuna en jostain syystä ollut sitä seurannut, joten en ollut tietoinen, että Bern oli antanut kenkää valmentajalle.

Söderholm nauttii valmentamisesta ja kokee oppineensa siitä paljon, vaikka toteaakin sen olevan huomattavasti kovempi ammatti pelaajana olemiseen.

– Tietenkin myös pelaajanakin on stressiä, mutta kyllä tämä valmentajan työ on kovempaa, se on pakko sanoa, ja myös aika yksinäistä. Siinä miettii enemmän pelaajan ja joukkueen hyvinvointia kuin omaa hyvinvointia. Mutta se myös opettaa paljon, esimerkiksi ihmisen ymmärrystä ja sitä miten ihmisestä saadaan mahdollisimman paljon esille, paineensietoa ja luovuutta.

SM-liigassa sekä Sveitsin, Saksan ja Ruotsin liigassa pelaajana kiertänyt Söderholm on ammentanut valmennustyöhön kokemuksiaan pelaajauransa varrelta. Isoimmiksi esikuvikseen hän nimeää Alpo Suhosen ja Kari Jalosen.

– En oikeastaan haluaisi nimetä ketään koska joku jää aina pois, mutta olen saanut kaikilta valmentajiltani jotain mukaan. Jos se ei ole lajitaitoa niin se on innokkuutta, jos se ei ole innokkuutta niin se on ehkä uteliaisuutta parantua tai kehittyä.

Toni Söderholm

  • Syntynyt 14.4.1978, Kauniainen.
  • Perhe: vaimo ja kaksi tytärtä.
  • Pelaajana kolmet MM-kisat, MM-hopeaa 2007 SM-liigan mestaruus 2011, HIFK. Saksan DEL-liigan mestaruus 2016, EHC München.
  • Valmentajana vuodesta 2016. Saksan maajoukkueen päävalmentaja 2019–2022. Nykyisin SC Bernin päävalmentaja Sveitsin liigassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *