| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Granipäivä tarjoaa ohjelmaa koko päivän ajan

Miltä tämän vuoden Granipäivän ohjelma näyttää? Mitä kaikkea on luvassa kaupungin tiedottaja Markus Jahnsson, joka on mukana järjestämässä päivän ohjelmaa?

– Ohjelmassa on perinteisiä elementtejä, kuten musiikkia, tanssiesityksiä, yhdistyksiä, markkinahumua, huvipuisto- laitteita jne. FBK on myös paikalla paloautoineen ja Thurmanin puistossa järjestetään skeittikilpailu. Grani Big Band on mukana jälleen ja lavalla nähdään myös esimerkiksi Raka Bananer ja Bubbeli. Joitain ilta-konsertteja on palannut ohjelmaan, Kamarikuoro esiintyy Uudessa Paviljongissa klo 19 ja Jussi Syren & The Groundbreakers esiintyy Kauniais- ten kirkossa klo 19.30.

Mitä tapahtuu iltapäivällä ja milloin iltaohjelma alkaa?

– Avajaiset ovat klo 17, mutta esimerkiksi keppihevosverstas ja tivoli ovat auki jo aiemmin, samoin kuin skeittipuisto.

Uutta on, että ohjelmaa järjestetään jo aikaisin aamusta alkaen, kun Mimmit (kuvassa) esiintyvät pienimmille lapsille. Miksi päätettiin aloittaa jo aamulla?

– Se on hyvä aika päiväkoti-ikäisille lapsille, ja miksei myös vähän vanhemmillekin. Kun kuitenkin rakennamme suuren tuotannon jo keskustaan edellisenä päivänä, meillä on mahdollisuus järjestää aamukonsertti kaikille Kauniaisten lapsille.

Vaikuttaa siltä, että Granipäivä kasvaa koko ajan. Tuleeko tapahtuma kasvamaan vielä enemmän tulevaisuudessa?

– Hmm… Katsotaan tulevina vuosina. Thurmanin puistossa on tietysti tilaa laajentua. Mutta nyt keskitymme keskustaan ja torille.

Kuinka monta yhdistystä ja yritystä on mukana esittelemässä itseään tänä vuonna? Onko heitä enemmän kuin aiemmin?

– Suunnilleen sama määrä osallistuu vuodesta toiseen. Meillä on noin viisikymmentä markkinapöytää, joissa on yhdistyksiä, yksityishenkilöitä ja yrityksiä jne.

Mitä sanoisit henkilölle, joka ei ole koskaan osallistunut Granipäivän ohjelmaan, jotta hän tulisi mukaan tänä vuonna?

– Tule mukaan, tutustu kaikkeen mitä on tarjolla, juttele iloisten ihmisten kanssa ja koe aito yhteisöllisyys ja Granihenki.

Granipäivä järjestetään kaupungin, Kauniaisten Yrittäjien, Kauppakeskus Granin ja paikallisen tapahtuma- järjestäjän yhteistyönä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *