| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Hyvinvointialueet toimineet nyt viisi kuukautta: ”Siirto on toiminut yllättävän hyvin”

Vuodenvaihteessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät kunnilta hyvinvointialueille. Muutos oli valtava ja moni pelkäsi, että palvelun taso heikkenee. Miten hyvinvointialueen ensimmäiset kuukaudet ovat sujuneet? Kysyimme mitä mieltä ovat aluevaltuutetut Veronica Rehn-Kivi (r.) ja Satu Mollgren (kok.).

–  Kun pohditaan, miten valtavan uudistuksen me teimme lyhyellä suunnitteluajalla, on siirtyminen sosiaali- ja terveydenhoidossa hyvinvointialueelle sujunut yllättävän hyvin. Rekrytoimme viime vuonna monta johtavaa virkamiestä eri aloille, ja se oli iso työ. Kaikki palvelut jatkuvat periaatteessa kuten ennenkin, mutta kulissien takana on tietenkin sekä henkilökunnan esimiehet, sähköpostiosoitteet, it-systeemit ja vaikka mitä vaihdettu jossain määrin uuteen, sanoo Rehn-Kivi.

Myös Mollgren on sitä mieltä, että siirto on sujunut suurelta osin hyvin.

– Takkuja on ollut ja niihin on aktiivisesti etsitty ratkaisuja. Uuden organisaation rakentaminen samaan aikaan toimintojen yhdistämisen ja täyden pyörittämisen kanssa on iso työ, hän huomauttaa.

Suurimmat haasteet ovat Mollgrenin mukaan olleet henkilöstöpuolella.

– Henkilöstön saatavuushaasteet ovat ongelma, joka tosin ei johdu uudistuksesta. Tämä hidastaa ihmisten pääsyä palveluihin. Tietojen kerääminen yhteen ja tiedon epätasaisuus on usein haaste. Muutoksen aikataulu tehtiin todella tiukaksi ja siksikin monet järjestelyt ovat olleet mahdollisia vasta tämän vuoden puolella.

Rehn-Kiven mielestä kaikki virkamiehet eivät ole sisäistäneet uudistuksen tavoitteita ja sisältöjä.

– Kuten pelkäsin, kaikki virkamiehet eivät ole tarkasti kartalla uudistuksen tavoitteista tai sisällöstä. Käytännöllisiä haasteita tuo se, että asiakkaille on tuottanut ongelmia löytää oikeita yhteydenottotietoja henkilökunnalle, jotka ovat osittain muuttaneet työnkuvaansa, ja jotka eivät vielä tiedä, kuka vastaa kyseisestä asiasta. Myös tiedot palveluista ovat olleet puutteellisia ja toisinaan heikkolaatuisia, hän sanoo.

Satu Mollgren (vas.) ja Veronica Rehn-Kivi ovat Kauniaisten edustajat aluevaltuustossa.

Se, mikä on yllättänyt positiivisesti on Rehn-Kiven mielestä, että tämä historiallisen suuri uudistus on aika- ja resurssipuutteista huolimatta voitu viedä läpi suhteellisen hienosti.

– Arvostan myös aluejohtajien ja toimialajohtajien myönteistä asennetta, jolla saadaan asiat luistamaan, ja valmiutta kuuntelemaan sekä vastaamaan meille luottamushenkilöille. Toivon, että uudistuksen tekijöille annetaan tarpeeksi aikaa ja tarvitsemiaan resursseja, hän sanoo.

– Vahva tahto kehittää palveluita vaikuttavaan ja asiakaslähtöiseen suuntaan on yllättänyt positiivisesti. Nopeasti saatiin esim. seniori-info palvelunumero koko alueelle, Mollgren toteaa.

Kauniaisissa kaikki hyvin?

Minkälainen on tilanne Kauniaisissa, onko kaikki sujunut hyvin? Kauniaisissa tilanne on Rehn-Kiven mukaan aika hyvä. Odotusajat takaisinsoitolle ja lääkärin vastaanotolle sekä hoitoon pääsemiselle ovat lyhyemmät kuin alueen muissa osissa.

– Maisa mahdollistaa myös nopean yhteydensaamisen hoitoon chat-puhelun avulla, tätä käytämme vain me HUS:in lisäksi hyvinvointialueellamme.

Mollgren toteaa kuitenkin, että myös täällä on ollut pientä takkua.

– Esimerkiksi opiskeluhuollossa Wilma-oikeudet ovat meillä olleet harmittava haaste. Tietoa on harvoin liikaa ja muutoksista olisi tärkeää viestiä selkeästi ja yhteistyössä kaupungin kanssa. Toimivat palvelut ovat oikeasti kaikkien tahtotila.

Onko kaupunkilaisilta tullut paljon palautetta, ja jos näin, minkälaista?

– Itselleni on tullut yllättävän vähän palautetta, Mollgren toteaa. Lähinnä siitä, että hoitoonpääsy on usein liian hidasta.

Veronica Rehn-Kiven mukaan suurin ongelma vaikuttaa olevan yhteyden saaminen tarvittaviin palveluihin. Hän toteaa, että kaikki eivät pysty käyttämään Maisa-systemiä ja että moni palvelunumero on vaihtunut.

– Esimerkiksi vanhuksille tämä voi tietää suurta estettä avun saamisessa. Sitä paitsi on valitettu, hyvästä syystä, että tiedottaminen, ajanvaraukset ja laskut on lähetetty suomeksi ruotsinkielisille asukkaille. RKP:n ryhmässä olemme monta kertaa huomauttaneet, että palvelujen on sujuttava yhtä hyvin ruotsiksi ja suomeksi meidän kaksikielisellä alueellamme.

Valtuustotyö hiljaista

Mollgren ja Rehn-Kivi ovat Kauniaisten edustajat Länsi-Uudenmaan aluevaltuustossa. Mollgrenin mukaan valtuusto- ja lautakuntatyö on tämän vuoden puolella ollut melko hiljaista kun organisaatio on keskittynyt toimintojen haltuunottoon, toisaalta eduskuntavaalit toivat myös taukoa.

Rehn-Kivi toteaa, että valtuutetut ovat kokoontuneet vain kerran kevään aikana, toinen kokous peruttiin asioiden vähäisyyden takia. Kokousten vähäinen määrä ja perutut iltakoulut ovat hänen mukaansa ongelma hyvinvointialueen hallitukselle.

– Tärkeätä olisi, että valtuutetut pidetään ajan tasalla alueen tapahtumista ensimmäisten tärkeiden kuukausien aikana. On tärkeää, että kaikki kokevat, että he voivat vaikuttaa ja että työ valtuustossa, hallituksessa ja lautakunnissa on arvokasta.

Molemmat toteavat, että työ Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelustrategian tekemisessä on alkanut. Työn on määrä olla valmis lokakuussa.

– Strategiassa tarkennetaan toimenpiteitä palveluiden järjestämiseen. Tänä vuonna valmistaudutaan myös isoihin kilpailutuksiin, Mollgren sanoo.

Myös hallitusohjelma voi Rehn-Kiven mukaan vaikuttaa hyvinvointialueiden toimintaan.

– Ratkaisuja etsimällä yritämme löytää keinoja hoitojonojen lyhentämiseksi ja hoitohenkilökunnan houkuttelemiseksi. Samanaikaisesti alueiden rahoitusta tiukennetaan joten uutta ajattelutapaa tarvitaan hoito-alalla, hän sanoo.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *