| KULTTUURI -

Inside/Outside the Box III esillä kaupungin Galleriassa

Kuvataiteilija Heidi von Wrightin näyttely Inside/Outside the Box III on esillä kaupungin Galleriassa kirjastossa toukokuun ajan.

Näyttelyn avajaisissa 3.5. taiteilija keskusteli kirjaston Maria Grundvallin kanssa luovuudesta ja taiteen tekemisestä. Von Wright kertoi kuvataiteen seuranneen häntä lukioajoista lähtien ja maalaaminen on hänelle se kaikkein vähiten vaativin tapa ilmaista luovuuttaan.

Heidi von Wright tunnetaan eniten runoilijana, hän debytoi vuonna 2003 ja hänen viimeisin runokokoelmansa, joka julkaistiin vuonna 2020, oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston palkinnon saajaksi vuonna 2021. Hän kuvaa kirjoittamista päätoimenaan, mutta hän on myös vastavalmistunut taidekäsityöläinen ja työskentelee parhaillaan elokuvaprojektin parissa, joten ilmaisutapa vaihtelee.

Mitt universum.

Inside/Outside the Box III -näyttely koostuu pääasiassa akvarelleista, joitakin teoksia on akryyli- ja öljypastelliväreillä toteutettu. Von Wright kertoo saaneensa inspiraatiota taide-näyttelyistä ja viime vuosina erityisesti Hilma af Klintin näyttelystä Moderna museetissa vuonna 2022. Teoksessa “Mitt universum” voi aistia tämän inspiraation, ja sen valmistumiseen kului puoli vuotta.

Näyttelyyn voi tutustua, kun kirjaston henkilökunta on paikalla ja galleria on ilmainen ja avoin kaikenikäisille ja henkilöille, joilla on toimintarajoitteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *