| KAUPUNKI - STADEN

Kaupungin uudet johtajat: Yhteisöllisyys toimii

Kauniaisten kaupunki on kevään aikana saanut kaksi uutta johtajaa. Henkilöstöjohtaja Maari Valli aloitti työnsä kaupungilla helmikuussa ja hallintojohtaja Hanna Ormio toukokuussa.

Ormiolle kaupunki on tuttu ennestään. Hän toimi kaupungin leivissä juristina ja vs. kaupunginsihteerinä jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Ormiolla on myös juuret Kauniaisissa. Hän on käynyt koulunsa täällä ja niin myös hänen lapsensa, vaikka koti sijaitsee Nuuksiossa.

Vantaan kaupungilla tuli kymmenen vuotta täyteen hallintojohtajana ja hän ajatteli, että jotain uutta pitää keksiä muuten rupeaa polkemaan paikallaan. Kauniaisiin oli helppo tulla koska oli ollut täällä aikaisemmin.

– Tuntuu ihan kuin olisi kotiinsa tullut. Täällä on osittain samoja ihmisiä töissä, hän sanoo.

Kauniaisissa työ on toimialajohtajan pesti – vaikka titteli on sama – eli se sisältää laajemman kirjon asioita.

– Toivon, että pystyn tuomaan uusia toimintatapoja Kauniaisiin. Täällä pystyy varmaan mallintamaan asioita vielä enemmän ja miettimään prosesseja esimerkiksi sähköisten palveluiden osalta. Muun muassa pilvipalveluja voitaisiin käyttää enemmän.

Hyvinvointialueen tuoma muutos on suuri haaste myös tulevaisuudessa, sanoo Hanna Ormio.

– Kaikki ikään kuin keräilevät kamojaan ja miettivät mitä nyt tapahtuu suhteessa hyvinvointialueesen. Edunvalvonta ja rajapintojen ylittäminen ovat entistäkin tärkeämpiä.

Myös Maari Valli, joka on hallintotieteen tohtori, tulee isosta organisaatiosta. Hän on työskennellyt HR-johtajana Kymsotessa, Eteva kuntayhtymässä ja HUS:ssa. Hän huomauttaa, että sotemuutoksen myötä myös kunnat ja kaupungit ovat uuden edessä.

– Talouden tasapaino rahoituksen muuttuessa, yhdistettyinä annettuihin uusiin tehtäviin kuten työllisyyspalveuiden järjestämiseen 2025 alkaen tai yhä nouseviin kokonaisukustannuksiin haastaa julkisia toimijoita. Työnvoiman pito -ja vetoimatekijät ovat tulevaisuuden onnistumisen edellytyksiä.

Hanna Ormio (vas.) viihtyi niin hyvin, että olisi jäänyt
kaupungille töihin jo 1990-luvulla, jos juristin vakipaikka olisi ollut tarjolla. Maari Valli suunnittelee muuttoa Hyvinkäältä Kauniaisiin.
– Mieheni on täältä kotoisin ja haluaisi kovasti muuttaa takaisin, hän sanoo.

Nykyään kaupungilla on noin 650 vakituista työntekijää. Noin 180 siirtyi pois sotepalveluiden muutossa. Yhteiskunnassa puhutaan paljon työvoimapulasta. Maari Valli toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa hoitohenkilöpula on ollut vaikeaa, mutta Kauniainen on hänen mielestään onnistunut hyvin esimerkiksi koulupuolella. Muun muassa erityisnuorten integroinnissa normaaliin luokkiin on palkattu henkilökunta oppilaan mukaan, mikä ei ole tavallista pääkaupunkiseudulla.

– Tämä tarkoittaa että opetushenkilökunnalla on paremmat mahdollisuudet keskittyä omaan työhön ja tämä helpottaa opettajien rekrytoinnissa.

Yhteisöllisyys myös työpaikoilla

Kauniainen on Ormion mukaan muuttunut ja kehittynyt paljon, mutta hyvät elementit ovat jäljellä, esimerkiksi valtava yhteisöllisyys.

– Täällä ihmiset ovat todella yhteisöllisiä. On aktiivista väkeä, on senioritoimintaa, aktiivisia urheiluseuroja ihan eri tavalla kuin isossa kaupungissa, missä joudutaan kovasti miettimään miten saadaan asukkaat mukaan, Ormio sanoo.

Tämä näkyy Maari Vallin mukaan myös työyhteisössä. Ihmiset ovat ystävällisiä, aktiivisia ja poikkeuksellisen avoimia.

– Se on jotain uniikkia ja se näkyy joka alalla.

Valli on kiertänyt kaupunginjohtaja Christoffer Masarin kanssa eri työpaikkoja. Valli toteaa, että löytyi positiivinen ja oppiva organisaatiokulttuuri.

– Yllättävä oli se ihana avoimuus ja kannustava ilmapiiri. Työntekijät pitävät kaupunkia hyvänä työnantajana, hän toteaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *