| YLEINEN - ALLMÄN

Chemanin unelma toteutui: Nyt oma ompelimo palvelee kauppakeskuksessa

Jos Puskaradio Granin keskustelunaiheet laskettaisiin, yksi yleisimmistä kysymyksistä olisi varmaan, mistä saa korjausompelimopalveluita. Nyt niitä saa esimerkiksi Kauppakeskus Granin toisesta kerroksesta.

Cheman Khurshidin perhe saapui Suomeen vuonna 1999 Punaisen Ristin pakolaisohjelman kautta. Perhe on Irakin kurdeja. Cheman oli tuolloin 17-vuotias, ja pääsi heti ompelukurssille Kokkolassa, jonne perhe oli muuttanut.

Cheman Khurshid.

Seuraavana vuonna Cheman meni naimisiin Irakissa, ja myös hänen miehensä Hemen tuli Suomeen vuonna 2003. Nuori perhe muutti pian Espooseen, jossa Cheman jatkoi opiskelua ompelijaksi. Kun hän valmistui vuonna 2005, perheeseen oli jo syntynyt esikoinen. Nyt perheessä on kolme lasta.

Yrittäjyys on Chemanilla verissä. Hänen isällään oli Irakissa ravintola, ja kaikki hänen sisaruksensa ovat ryhtyneet yrittäjiksi Suomessa – samoin kuin hänen miehensä, joka on valmistunut leipuriksi Suomessa ja jolla on lounasravintola Espoossa.

Cheman sanoo, että yrittäjyys oli hänelle luonteva valinta, koska hän tiesi saavansa apua ja tukea perheeltään. Vuonna 2015 hän perustikin ompelimon Leppävaaraan.

– Hain myös apua YritysEspoosta, josta sain neuvoja esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman laatimiseen ja starttirahan hakemiseen, hän kertoo.

Haaveena oli ompelimo Kauniaisissa

Vuonna 2003 Cheman oli työharjoittelussa Roopetexin ompelimossa Kauniaisissa. Cheman sanoo, että hän ihastui niin omistajaan Liisaan kuin paikkakuntaan.

– Kauniaisissa ihmiset olivat ystävällisiä ja tunnelma lämmin, hän toteaa.

Neljä vuotta Cheman suunnittelikin uuden ompelimon perustamista tänne ennen kuin sopiva tila keväällä 2022 löytyi Kauppakeskus Granin toisesta kerroksesta. Kielitaito häntä hieman arvelutti, koska vaikka Cheman puhuu erinomaisesti suomea, ruotsia hän ei osaa. Kielitaito ei kuitenkaan ole Chemanin mukaan ollut ongelma Kauniaisissa, sillä asiakkaat ovat toivottaneet hänet sydämellisesti tervetulleeksi kielestä riippumatta.

Myös kotikäyntejä

Grani Ompelimo tarjoaa kaikkia ompelimopalveluja aina iltapuvun ompelusta mittatilaustyönä frakkihousujen pienennykseen ja vetoketjujen korjaamiseen. Cheman tekee myös kotikäyntejä tarvittaessa esimerkiksi asiakkaille, joiden on itse vaikea tulla liikkeeseen tai ottaakseen mittoja vaikkapa sohvanpäällystä varten. Grani Ompelimossa työskentelee Chemanin lisäksi usein opiskelijoita, jotka voivat suorittaa työharjoittelun ja tehdä näyttötutkinnon siellä.

Kauppakeskuksen yläkerta ei ole kovin näkyvä paikka. Chemanin mukaan asiakkaat ovat kuitenkin löytäneet liikkeen kiitettävästi. Palvelujaan hän on mainostanut lähinnä Facebookissa ja jakamalla mainoksia esimerkiksi Granipäivänä. Tärkein kanava on kuitenkin ollut asiakkaiden suositukset.

Kiitollinen Suomelle

Haastattelun aikana Cheman korostaa monta kertaa, miten hyvä maa Suomi on elää, koska täällä on rauhallista ja turvallista. Hänen vanhin poikansa on juuri käynyt armeijan, valmistunut putkiasentajaksi ja saanut töitä.

Hänen mukaansa kaikki hänen sisaruksensa ovat kiitollisia siitä, että he ovat täällä saaneet ilmaisen koulutuksen ja mahdollisuuden käydä töissä ja yrittää.

– Olen täällä onnellinen ja haluan palvella ihmisiä ja näin maksaa edes osan kiitollisuudenvelastani Suomelle takaisin, hän sanoo.

Hänen iloisuutensa ja positiivisuutensa tarttuu. Pitkään minullakin oli hyvä mieli sen jälkeen kun kävelin ompelimosta ulos.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *