| YLEINEN - ALLMÄN

Koiranomistajista ulkoiluseuraa iäkkäille Kauniaisissa

Granin Lähiapu ry on lähtenyt mukaan Ikäinstituutin Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeeseen, jossa etsitään koiranomistajia kotona asuvien iäkkäiden ulkoilukavereiksi.

Vastaavaa toimintaa on käynnistelty eri puolilla Suomea. Moni iäkäs kaipaa ulkoiluun tukea ja seuraa. Koirat motivoivat liikkeelle ja tuovat iloa läsnäolollaan.

– Kannustamme koiranomistajia tekemään hyvää ja mahdollistamaan ulkoilua niille iäkkäille, jotka eivät muuten pääsisi ulos tai kaipaavat kaverin tukea ulos lähtemiseen, kertoo Ikäinstituutin koordinaattori Saini Suutari.

– Iloksemme pääsemme aloittamaan tätä uudenlaista ulkoilutoimintaa Kauniaisissa. Uskon koirien positiiviseen voimaan ja toivon, että löydämme koiraihmisistä uusia vapaaehtoisia iäkkäiden avuksi, sanoo Granin Lähiapu ry:n toiminnanjohtaja Aila Thurin.

Aila Thurin (vas.), Carola Wikström ja Pistis-koira kannustavat koiranomistajia tekemään hyvää.

Ulkoilukaveriksi sopiva koira on terve ja rauhallinen. Koiran tulee suhtautua ystävällisesti vieraisiin ihmisiin, eikä se saa pelätä apuvälineitä. Carola Wikström innostui toiminnasta ja halusi lähteä mukaan Pistis-koiransa kanssa. Pistis on kreikkaa ja se tarkoittaa luottamusta.

– Olen jo pitkään haaveillut, että voisin olla mukana vastaavanlaisessa toiminnassa. Lähihoitajana ja omaisena olen huomannut eläinten suuren avun arjen askareissa. Toivottavasti puolivuotias jackrusselinterrierini Pistis voi olla tulevaisuuden ystävä kaikille, jotka haluavat tavata meidät, toivoo Carola.

Granin Lähiapu ry ja Ikäinstituutti järjestävät syksyllä koulutuksen vapaaehtoisille, jotka haluavat ryhtyä ulkoiluystäviksi joko koiran kanssa tai ilman. Koulutus järjestetään Villa Bredassa 25.9. ja 3.10. Koulutus antaa valmiudet toimia iäkkään ulkoiluystävänä. Ilmoittautuminen koulutukseen 18.9. mennessä: toimisto@graninlahiapury.fi tai 040 0237 741.

Tossut ja tassut liikkeelle (2022–2024) on Ikäinstituutin koordinoima hanke, joka edistää iäkkäiden ulkoilua vapaehtoistoiminnan keinoin. www.ikainstituutti.fi/tossutja-tassut-liikkeelle

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *