| YLEINEN - ALLMÄN

Fysioterapeutti liikunnasta: Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!

Säännöllinen liikunta nostaa mielialaa, parantaa tasapainoa ja ryhtiä, sekä auttaa painonhallinnassa. Kasvavan lihasvoiman kautta helpottuu myös ikäihmisten toimet arjessa.

– Voi olla, että aiemmin on esimerkiksi ollut hankala saada kenkiä jalkaan, mutta säännöllisen harjoittelun jälkeen tämä on alkanut sujua, toteaa fysioterapeutti ja joogaopettaja Jenny Söderström.

Hän on neljän muun yrittäjän kanssa alkuvuodesta avannut Hyvinvointistudio LOISTE:n Kauniaisten keskustassa, torin laidalla. Studiossa järjestetään mm. jumppa-, pilates ja joogatunteja. Mukana on Jennyn lisäksi kolme toimijaa: Hanna Hallikainen, Linda Kokkila ja Tiina Väinölä.

Liike auttaa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa ja tämän vuoksi on myös loistava keino painonhallinnassa. Liikunnasta on myös tosi iso apu mielen hyvinvoinnin ylläpitämisessä, toteaa
Jenny Söderström.

– Jokainen meistä toimii oman yrityksen kautta ja jaamme ainoastaan tämän tilan, mikä on aika epätavallinen, mutta toimiva ratkaisu. Ideologiaamme kuuluu myös vahvasti räätälöidyt palvelut, jolloin asiakas voi itse kerätä oman pienen ryhmän ystäviä tai vaikka työporukan ja pyytää meiltä toiveiden mukaisia ja juuri asiakkaan tarpeisiin suunniteltuja tunteja tai kursseja, Jenny sanoo.

Studiolla käy myös paljon eläkeläisiä. Ikääntyneillä on hänen mukaansa usein haasteita nivelten kanssa, kuten polvet ja lonkat, sekä selkäkipuja, mutta liikkuminen auttaa.

– Ikääntyminen tuo tullessaan kaikenlaisia tuki- ja liikuntaelimistön haasteita, joista tosi monet voi selättää pitämällä huolen siitä, että ylipäätään liikkuu. Hyvän lihasvoiman ylläpidolla on tutkitusti hurjasti apua tasapainon sekä arjen toiminnallisuuden ylläpitämiseen, hän toteaa.

Kuinka erilaiset harjoitusmuodot, kuten seniorijooga ja pilates, voivat olla hyödyksi ikääntyneille?

– Jooga ja pilatestyyppiset harjoitukset yhdistävät fyysisen harjoituksen tietoiseen läsnäoloon. Kun liikkeet tehdään oman hengityksen rytmissä tulee tekemiseen aivan uudenlainen keskittyminen ja läsnäolo. Tämä auttaa kehotietoisuuden vahvistamisessa ja sitä kautta opimme kuulemaan paremmin kehon tarpeita ja toiveita. Joogassa mielen harjoitteet ovat myös iso osa harjoituksia. Näiden avuin on mahdollista oppia hyväksymään esimerkiksi juuri ikääntymisen myötä tulevia muutoksia kehossa ja olemaan itselleen armollisempi.

Miten voitaisiin rohkaista lisää ikääntyneitä osallistumaan liikuntaohjelmiin?

LOISTE:n takana ovat personal trainer ja liikunnanohjaaja Hanna Hallikainen (vas.), personal trainer ja ravintovalmentaja Linda Kokkila, fysioterapeutti ja joogaopettaja Tiina Väinölä ja fysioterapeutti ja joogaopettaja Jenny Söderström. Tilassa on myös pieni eettisesti tuotettujen joogatarvikkeiden ja vaatteiden kauppa. Tietoa kursseista ja tunneista löytyy studion somesta, sekä kunkin ohjaajan omilta kanavilta.

– On tärkeä, että löydät sinulle sopivan tasoisen ryhmän ja että kyseinen liikunta tuntuu jokseenkin mukavalta. Studiollamme olemme myös huomanneet kuinka ryhmä kannustaa liikkumaan ja tulemaan harjoituksiin vaikka ei aina huvittaisi, hän sanoo.

Mitä neuvoja antaisit niille, jotka harkitsevat liikunnan aloittamista myöhään elämässään?

– Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Ja jos ryhmään lähteminen jännittää, voi aloittaa yksilötunneilla tai vaikka joogaterapialla. Itse teen esimerkiksi sekä kotikäyntejä, että yksilöterapiaa kotistudiollani Kandidaatinkujalla. Yksilötunneilla voi tehdä pilatesta, joogaa, harjoitella arkisten asioiden sujuvuutta ja usein myös juttelemme mieltä askarruttavista asioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *