| YLEINEN - ALLMÄN

Liikunta edistää ikääntyvien terveyttä – tämä laji tekee sen tutkitusti parhaiten

Tieto liikunnan positiivisesta vaikutuksesta ihmisen terveyteen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta nyt on myös tutkittu, millä lajilla on eniten merkitystä odotettavissa olevaan elinikään.

Tanskassa ja USA:ssa julkaistujen tutkimusten mukaan mailapeleillä oli merkittävä ikääntyvien terveyttä lisäävä vaikutus, ja kaikista tehokkain laji oli tennis.

– Tuo tanskalaistutkimus osoitti että tennis oli kaikista tehokkain laji, ja sulkapallo tuli selvästi takana. Viime vuonna tuli amerikkalaistutkimus, joka julkaistiin IAMA:ssa, mikä on johtavia alan lehtiä. Siinä mailapelit olivat merkittäviä, mutta tennistä ei mainittu erikseen. Kaikkein tärkeintä tässä on kuitenkin se, että eri liikuntalajeilla on osoitettu olevan hyvä ikääntyneiden terveyttä lisäävä vaikutus, sanoo emeritusprofessori Jukka Ylikoski, jonka tennisharrastus kilpatasolla on jatkunut jo yli 40 vuotta.

Kauniaisissa asuva Ylikoski voitti heinäkuussa Jurmalassa, Latviassa järjestetyissä lääkäritenniksen (World Medical Tennis Society) MM-kilpailuissa 80+ -luokan maailmanmestaruuden.

– 40 vuotta olen yrittänyt, ja nyt se onnistui kun alkaa olla kilpailijat harventuneet, Ylikoski, 82, nauraa.

Jukka Ylikoski.

Kisat järjestettiin jo 52. kerran. Vuodesta 1983 kisoihin osallistunut Ylikoski huomauttaa, että niiden yhteydessä järjestetyissä kongresseissa on alusta pitäen ollut myös todella kova tieteellinen ohjelma.

– Siellä piti olla kunnon luennot ja kaikki systeemit, muutenhan se olisi ollut petkutusta.

Hapensaanti hyvinvoinnin avainasemassa

Ylikosken mukaan hapenpuute on yksi tärkeimmistä ikääntymisen syistä. Ihmisen hapenottokyky vähenee ja liikunnalla on suora vaikutus sen ylläpitämiseen.

– Syy minkä takia tämä erityisesti kiinnostaa minua on se, että olen tällaisen happihoidon lääkärikuntaa. Korona oli hyvä esimerkki siitä, että ihmiset kärsi hapenpuutteesta, ja mehän tiedämme että iän mukana muun muassa verenkierto heikkenee. Verihän on vain sitä varten, että se kuljettaisi happea ja hapenpuutehan on yksi tärkeimmistä syistä, minkä takia ikäännytään ja tulee sairauksia iän mukana.

Monet seniorit pelaavat tennistä Targa-areenalla, mistä eräänä aamupäivänä löysimme Kenneth Söderholmin (vas.) ja Bengt Lagerlöfin. He tietävät hyvin, että mailapelit ja tennis sopivat ikääntyneille. He pelaavat sarjatasolla, mikä tarkoittaa, että he pelaavat ja harjoittelevat 3–4 kertaa viikossa.

– Vielä nelikymppisenä pystyi juoksemaan mäen ylös suoraan ongelmitta, mutta nyt täytyy jo kävellessä melkein kertaalleen pysähtyä. Hengitysfunktio on alentunut tässä iässä jo 25 %. Hapensaanti heikkenee iän myötä ja sehän vaikuttaa kaikkeen. Siitä on nyt todella paljon tutkimusta ja uusia julkaisuja, joissa se osoitetaan, tulee koko ajan lisää.

Tenniksellä lisää elinaikaa

Copenhagen City Heart Studyn (CCHS) tuoreessa tutkimuksessa tennis on tieteellisesti todistettu eniten eliniän odotetta pidentäväksi urheilulajiksi. Tutkimus seurasi lähes 9000 ihmistä yli 25 vuoden ajan ja havaitsi, että tenniksen pelaaminen lisäsi 9,7 vuotta heidän elämäänsä.

Myös sosiaalisen vuorovaikutuksen yhteydenpidon ja vahvojen suhteiden ja pitkäikäisyyden välillä oli selvä korrelaatio. Tenniksen ja useimpien mailaurheilulajien fyysiset vaatimukset ja haasteet sekä urheilun tasapaino- ja henkiset strategiavaatimukset vaikuttivat myönteisiin elämää parantaviin tekijöihin.

Ylikoski kertoo, että yli viisikymppiset ovat nykyisin valveutuneita ja tietoisia liikunnan ja sen terveysvaikutusten merkityksestä.

– Voi sanoa että nyt on semmoinen käsitys, että tennis on sopivan haastavaa ja sopivan vaikeaa. Ja se mikä tuossa tutkimuksessakin spekuloitiin, on myös sen sosiaalinen efekti.

Grani Tennis on yksi Suomen suurimmista tennisseuroista. GT:n omassa hallissa on viisi sisä- ja kaksi ulkopelikenttää, joiden käyttöaste on varsinkin koronan jälkeen ollut korkea.

– Täällä on hyvin aktiivinen senioritoiminta, jonne voi lähteä mukaan. Senioriryhmät pelaa työajan jälkeen aktiivisesti ja jos ei ole aiemmin pelannut niin on myös todella kohtuuhinnalla valmennusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *