| YLEINEN - ALLMÄN

Jesper Lindqvist on Vuoden yrittäjä Kauniaisissa

Siitä on lähes kuusi vuotta, kun Jesper Lindqvistista tuli yrittäjä ja hän avasi K-Supermarketin Kauniaisten ostoskeskuksen uudessa osassa. Ennen tätä hän oli työskennellyt 18 vuotta muutamassa K-kauppaketjun kaupassa Espoossa, ja loppuvaiheessa hän toimi myymäläpäällikkönä Niipperissä. Nyt ovat kauniaislaiset äänestäneet hänet Vuoden yrittäjäksi ja se ilahduttaa kauppiasta kovasti. Äänestyksen järjesti Kauniaisten Yrittäjät.

Tuntuu hyvältä. Olen hieman yllättynyt, mutta olen otettu, hän toteaa kun tapaamme voittajahaastattelun merkeissä marraskuisena päivänä. Yrittäjän arki vaihtelee kovasti, mutta päivät ovat usein pitkiä. 14 tunnin työpäivä ei ole mitenkään epätavallinen. Tänä aamuna herätyskello herätti kello 3.10 ja Jesper Lindqvist oli paikalla kaupassa klo neljän maissa.

– Meillä on inventaario käynnissä ja se pitää saada tehtyä ennen kuin asiakkaat alkavat tulla kauppaan, hän kertoo. Päivä jatkuu tavaroiden vastaanotolla, kokouksilla, työvuorolistoilla ja avustamisella liikkeessä. Kun Jesperiltä kysyy, mikä on parasta yrittäjän osassa, hän naurahtaa.

– Haluaisin tietysti sanoa, että vapaus tehdä mitä haluaa, mutta ei tämä ihan noin toimi. Ehkä niin, että on mahdollista vaikuttaa siihen mitä tekee. On itse vastuussa siitä mitä tekee ja siitä mitä ei halua tehdä. Tässä on mahdollista nousta tasolle, jossa voi rentoutua ja vain johtaa. Mutta en ole ihan vielä tuolla tasolla, hän nauraa.

Tyytyväinen asiakaskuntaan

Jesper on hyvin tyytyväinen vuosiinsa Granissa, eikä hänellä ole suunnitelmia hakeutua muualle, ei ainakaan vielä. Jos hoitaa työt hyvin, tarjotaan usein suurempaa kauppaa K-ketjussa, ja hän on jo saanut tarjouksen, mutta sanoi kiitos ei, koska sen hyväksyminen olisi edellyttänyt muuttoa pääkaupunkiseudulta.

– Granissa on hyvä olla. Viihdyn täällä erittäin hyvin. Uudessa kaupassa uudella paikalla tarvitaan aikaa, ennen kuin löytää oikeat askelmat, mutta kolmannen vuoden jälkeen alkaa jo tietää, mitä tekee. Nyt olemme löytäneet tavan missä olemme vahvoja, vaikka aina löytyy parantamisen varaa.

Yrittäjäpatsas on yritteliäisyyden ja yritteliään ihmisen symboli. Se on Suomen Yrittäjien vuonna 1978 perustettu tunnustuspalkinto. Yrittäjäpatsaan on suunnitellut hopeaseppä ja muotoilija Mauno Honkanen. Patsaan muodostaa graniittijalustalla seisova
kaksijakoinen hopeoitu Y-kirjain.
Patsaan jalustaan kiinnitettävään hopealaattaan kaiverretaan
vastaanottajan ja luovuttajan
nimet. Kauniaisissa patsaat jakaa
Kauniaisten Yrittäjät ry.

Vaikka alussa oli kovaa, voi kauppias nykypäivänä olla hyvin tyytyväinen asiakaskuntaan ja myyntiin.

– Olemme tavoittaneet sellaisen tason myynnissä, että se alkaa sujua, ja on helpompaa tehdä töitä, koska tarvittava määrä tuotteita liikkuu ja hävikki pysyy alhaisena. Pidän myös siitä, että asiakkaat ovat vaativia, koska se pitää meidät valppaina.

Noin puolet asiakkaista ovat Kauniaisista ja loput Espoosta, lähialueelta. Syy siihen, että kaikki sujuu jouhevasti, Jesper Lindqvist selittää seuraavasti:

– Luulen, että tärkeintä on kuunnella asiakkaita ja huomata, mitä he haluavat, että palvelu on meillä ystävällistä, että olemme alusta alkaen yrittäneet palvella sekä suomeksi että ruotsiksi. Tärkeää on myös seurata trendejä. Pitää olla mukana menossa koko ajan ja löytää uusia asioita. Viime vuonna aloimme käyttää omaa sushikokkia ja tänä vuonna meillä on Halmeen leipomon henkilökuntaa paikalla joka päivä paitsi sunnuntaisin.

Osa lähiyhteisöä

Kauniaisten K-Supermarket yrittää olla mukana niin paljon kuin on vain mahdollista tukemassa paikallisia yhdistyksiä. Muun muassa sponsoroimalla urheiluseuroja Jesperin mukaan yritys haluaa olla mukana osana lähiyhteisöä.

– Kyselyjä saamme valtavan paljon, mutta ikävä kyllä emme pysty ottamaan osaa kaikkeen. Minusta on kuitenkin hyvin tärkeää olla mukana tukemassa, etenkin koska olemme pieni kaupunki, ja olemme suurehko yritys keskellä keskustaa. Ja minusta meidän pitää olla mukana siellä, missä asiakkaamme ovat vapaa-ajallaan.

Vuoden yrittäjä palkittiin joulun avauksessa 30. marraskuuta Kauniaisissa.

Jesper lyhyesti

Perhe: Vaimo ja neljä poikaa iältään 9, 12, 15 ja 16 vuotta.

Asuu: Lintuvaarassa Espoossa. Kävi yläkoulua Granissa.

Harrastuksia: En ehdi harrastaa kovinkaan paljon, mutta yritän pelata lätkää kauppiaiden joukkueessa. Joskus lasken lumilaudalla ja kesällä ajamme veneellä saaristossa. Vene on Finnoossa.

Syö jouluna: Vaihtelee. En ole vielä päättänyt, mutta kalaa on tarjolla runsaasti. Kinkkujen menekki on pienentynyt. Eniten ostetaan 3–4-kilon kinkkuja. Emme ole meidän aikanamme myyneet ainuttakaan 14 kilon kinkkua.

Kauniaisten Vuoden yrittäjät 2011–2022

2022 Tassuasema / Inka Falck, Eeva Teräväinen

2021 Pannacotta Home & Kitchen / Camilla & Johan Hallbäck

2020 Lähellä Deli / Pia Laakio, Päivi Leveelahti

2019 Ihana Kukkanen / Kirsi Martin

2018 Soffan Verhoomo – Möbeltapetsering / Jenny Langenskiöld

2017 HALI – Harmony Living / Kaisa Livson

2016 Hiusatelje Tizian / Mirja Mäkinen

2015 Kauniaisten Paikallislehti Oy – Ab Grankulla Lokaltidning. Nina Winqvist

2014 Aila Airo Kauneuspalvelut Ky. Anitra Airo-Pimiä

2013 Juhlapalvelu Premium Catering Oy – Christer Vesala

2012 Secto Design Oy – Tuula Jusélius

2011 Kauniaisten Kello ja Kulta / Grankulla Ur och Guld – Jorma Österholm

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *