| YLEINEN - ALLMÄN

GraniWorks 10 vuotta: Työtä lukiolaisille ja palveluja asukkaille

Kauniaisten lukion osuuskunta Grani, tuttavallisemmin GraniWorks, perustettiin vuonna 2013. Lukion rehtori Ilpo Ahlholm oli aiemmin käynyt tutustumassa Muuramen lukioon ja sinne jo vuonna 2003 perustettuun työosuuskuntaan. Ahlholm innostui ideasta ja päätti yhdessä historian ja yhteiskuntaopin opettajan Jesse Hietikon kanssa, että vastaavaa mallia kokeiltaisiin myös Kauniaisissa.

Muuramen kokemusten innoittamana Kauniaisten lukioon perustettiin siis työosuuskunta kymmenen vuotta sitten. Ahlholmin lisäksi opettajista on keskeisessä asemassa ollut Jesse Hietikko. Osuuskunnan hallituksessa on vuosien varrella ollut mukana mm. useita paikallisia yrittäjiä ja muita vaikuttajia, mutta käytännön liiketoimintaa ovat pyörittäneet lukion opiskelijat Hietikon ohjaamina. Opiskelijoita auttavat bisneslinjan mentorit.

Ilpo Ahlholm (vas.), osuuskunnan hallituksen jäsen Jaana Pylvänen ja Jesse Hietikko GraniWorksin Yrittäjyyskasvatusfoorumissa Kauniaisten lukiossa 3.11.

GraniWorksin johtotiimissä vaihtuvuus on luonnollisesti suurta ja kierto nopeaa, koska opiskelijat ovat pääsääntöisesti lukiossa vain kolme vuotta. Ykkösellä mennään mukaan, kakkonen on useimmille se vuosi, jonka aikana ideoita toteutetaan ja toimintaa pyöritetään. Viimeisenä eli abivuonna useimmat keskittyvät sitten ylioppilaskirjoituksiin. Myös johtotiimin tämänhetkinen johtaja Johannes Karilainen on jättämässä johtajan paikan Eetu Koskiselle ennen abikevättä.

GraniWorks ja bisneslinja

Kauniaisten lukiossa toimii erillinen bisneslinja, jonka opintoihin osuuskunnan toiminta luontevasti liittyy. Osuuskunta tarjoaa toisaalta työtä kaikille lukion opiskelijoille, mutta niille, jotka lähtevät aktiivisesti mukaan toimintaan, se tarjoaa mahdollisuuden oppia esimerkiksi johtamista, markkinointia, myyntiä, kirjanpitoa ja asiakaspalvelua. GraniWorksin toiminnassa toteutuu käytännössä lukion opetussuunnitelman kuudesta laaja-alaisen osaamisen tavoitteesta useampikin mutta erityisesti yhteiskunnallinen osaaminen ja vuorovaikutusosaaminen.

Sen lisäksi, että GraniWorks välittää töitä opiskelijoille, sen puitteissa on perustettu useita ”alayrityksiä”, joita osuuskunta hallinnoi, esimerkiksi puhelinkorjausyritys, pelitapahtumayritys ja viimeisimpinä välipala-automaattia ja kahvikonetta pyörittävät yritykset. Välipala-automaatti on yksi Suomen kannattavimmista välipala-automaateista.

Johanneksen mukaan aika GraniWorksin johtotiimissä on antanut hänelle paljon.

– Minulla on ollut todella paljon vastuuta tiimin johtajana, sanoo Johannes. Johtotiimi vastaa työnvälityksestä, ja varsinkin kesällä työtä on ollut paljon. Johannes naurahtaa, että tässä työssä on aivan konkreettisesti tajunnut, miksi yrittäjät pitävät niin vähän lomaa: aina on oltava tavoitettavissa.

GraniWorksin nykyinen johtaja Johannes Karilainen (vas.) sekä entiset johtajat Simon Shiferaw, Ilari Visuri ja Lauri Mansikkaniemi. Kuva Osuuskunta Granin 10-vuotisjuhlista 2.11.2023.

Rehtori Ahlholm lisää, että myös kaikki töitä saavat opiskelijat oppivat paljon esimerkiksi asiakaspalvelusta ja vastuun ottamisesta. Hän on iloinen ja ylpeä siitä kokemuksesta, jota lukio on voinut näiden 10 vuoden aikana tarjota opiskelijoille GraniWorksin kautta.

Palveluvalikoima

Minkälaisia palveluja GraniWorksistä sitten voi tilata? Johanneksen mukaan GraniWorks tarjoaa esimerkiksi piha-ja lumitöitä, siivousta, lastenhoitoa, lemmikkien ulkoiluttamista, tarjoiluapua, puhelimien ja tietokoneiden korjauksia ja asennuksia sekä käännöstöitä. Myös lähialueen yritykset ovat tilanneet GraniWorksiltä esimerkiksi pakkaus-, postitus ja inventaarioapua.

Yhteystiedot löytävät GraniWorksin kotisivuilta www.graniworks.fi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *