| YLEINEN - ALLMÄN

Kaupunkirata ja viestinnän haasteet

Kun Kaupunkirata-hanke piakkoin käynnistyy niin se tuo Kauniaisten alueella mukanaan isoja häiriöitä ja muutoksia liikenteeseen.

 

Vaikkakin koko hankkeella on omat kotisivut myös kaupungin kotisivulle avataan erillinen kaupunkiratasivusto, jonka kautta uutisoidaan ja viestitään hankkeesta ja tulevista työvaiheista ja liikenteenohjauksesta jne. Viestintää tehdään myös kaupungin somekanavissa ja Kaunis Granissa.

– Parhaillaan selvitämme Espoon kaupunkiradan hanketoimiston kanssa, miten viestintäyhteistyötä voidaan kehittää ja etenkin, miten ennakkoon voidaan sujuvasti uutisoida töiden etenemisestä ja liikennejärjestelyistä keskikesällä, kaupungin tiedottaja Markus Jahnsson kertoo.

Yleisötilaisuus kaupungin- talolla 19.3. klo 17. Kaupungintalolla esitellään yleisölle kaupunkiradan suunnitelmat ja aikataulut Kauniaisten kohdalla. Lisäksi esillä on Tunnelitien pohjoispään uuden kiertoliittymän suunnitelmat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *