| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Nyt rakennetaan palokunnalle uusi varikko

Kauniaisten VPK sai viime vuonna maaliskuussa tietää vakuutusyhtiöltä, että he saavat täysin korvattuna tulipalon varikolle aiheuttamat vahingot vuoden 2022 tulipalosta. Helmikuun puolivälissä alkoivat rakennuksen purkutyöt, ja vielä tänä vuonna on rakennuksen määrä olla valmis.

Hyvin iloinen ja helpottunut palopäällikkö kertoo, että rakennusprojekti on alkanut.

– Itse rakennustyöt vievät noin yhdeksän kuukautta, kertoo palopäällikkö Jens Tegengren.

Tulipalo aiheutti useiden satojen tuhansien eurojen rahalliset vahingot. Tulipalon jälkeen on Kauniaisten VPK voinut jatkaa päivittäistä toimintaa ja päivystystä pihan parakissa. Nuorisotoiminta on saanut tiloja remontoidusta nuorisotalosta.

Tegengren kertoo, että palokunta on selviytynyt toiminnalle asetettujen tavoitteiden ja odotusten mukaisesti ja jopa yli odotusten. Suurin haaste on ollut varusteiden jälkihuollossa, pesussa ja sen sellaisessa lähtöjen jälkeen. Tegengren odottaa innolla paluuta omaan varikkoon.

Jens Tegengren.

– Nyt meidän täytyy tehdä kaikki keskuspaloasemalla. Siellä ovat hyvät oltavat, mutta sinne ei vain voi astella sisään, vaan pitää sopia asioista etukäteen. Sitä paitsi kaipaamme kuntosaliamme. Se on ollut suuri etu meidän muuten palkattomalle henkilökunnallemme, kertoo Tegengren, joka siviilityössä toimii kalustomestarina keskuspaloasemalla. Hän vastaa irtokalustosta, työvälineistä ja varusteista Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

Palokunnan autot pystyttiin pelastamaan tulipalosta ja samaten myös operatiiviset varusteet. Sen sijaan sosiaalitilat tuhoutuivat. Myös nuoriso-osaston tilat ja kuntosali tuhoutuivat. Tegengren ei tässä vaiheessa osaa sanoa, miten suuresta summasta rakennuskuluissa on kyse.

Samaan aikaan varikon rakentamisen kanssa VPK:n-tontille palokunta tekee kovasti töitä aivan uuden paloaseman saamiseksi niin kutsutulle Esson tontille. Asemakaavaprosessi sekä neuvottelut tontin omistajan ja kaupungin välillä ovat edelleen kesken.

– Nuo tavoitteet ovat edelleen olemassa, Tegengren sanoo.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *