| YLEINEN - ALLMÄN

Kaupungin viimeisin kirpputori oli erittäin suosittu

Kun kaupunki järjesti tavallisen torstai-illan aikana kirpputorin kaupungintalolla maaliskuussa paikalla oli 27 myyjää. Se ei ehkä kuulosta kovin suurelta määrältä, mutta kun kuulee, että noin 70 myyjää jonotti saadakseen myyntipaikan, ymmärtää, että kirpputori oli löytänyt kohderyhmänsä.

Kaupunki on järjestänyt tänä ja viime vuonna useita eri teemojen ympärille rakennettuja kirpputoreja, kuten ”joululahjoja” ja ”urheiluvarusteita”. Kaupungintalon kirpputorit ovat osa Hiilineutraali Grani 2030 -tavoitetta ja niiden avulla halutaan kannustaa asukkaita kierrättämään sen sijaan, että ostetaan kaupoista aina tarpeen tullen jotain uutta.

Milli Helomaan (vas.) mielestä on hienoa, että kirpputorit järjestetään arki-iltoina. Nina Allenius haluaisi mielellään järjestää kirpputorin kerran kuussa.

Maaliskuun kirpputori oli liikuntapalvelukoordinaattori Nina Alleniuksen mukaan ensimmäinen, jolla ei ollut erityistä teemaa, vaan kaupunkilaiset saivat myydä mitä halusivat. Ja silloin hyvin monet halusivatkin olla mukana myymässä.

– Haluaisin järjestää kirpputorin kuukausittain. Silloin kaupunkilaiset tietäisivät, että kirpputori järjestetään esimerkiksi joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. Meidän täytyy pohtia tätä syksyyn mennessä, Nina Allenius sanoo.

Se, että 70 henkilöä jäi ilman myyntipaikkaa, osoittaa hänen mielestään suurta kiinnostusta tällaista tapahtumaa kohtaan. Asiakkaita on joka kirpputorin jälkeen ollut aina enemmän kuin edellisellä kerralla.

– Kaikki uusi vie kuitenkin aikaa ja siksi säännölliset kirpputoritapahtumat olisivat varmasti hyvä ajatus. Kokeilemalla tämäkin varmasti selviää. Näyttää myös siltä, että kiinnostus kirpputoreihin ilman erityistä teemaa on suurempaa, hän sanoo.

Milli Helomaa oli yksi myyjistä paikalla, ja hän oli erityisen iloinen siitä, että kirpputori järjestettiin arki-iltana.

– Täällä pääsee myymään ilmaiseksi ja illalla. En ole ikinä jaksanut nousta aikaisin sunnuntaina myymään. Tämä on juuri sopiva ja asun itse tässä lähellä, hän toteaa.

Syksyllä kun teemana oli joululahjat, Milli oli myös myymässä, mutta silloin ei ollut paljon porukkaa paikalla.

– Silloin porukkaa oli vähän. Se oli huono ajankohta kun on joulunavaus torilla ja kauppakeskuksessa samalla, hän toteaa.

Kirpputorin järjestäminen on hänen mielestään kaupungilta hyvää palvelua ja näitä voisi järjestää useamminkin. Ja paikkakin on hyvä.

– Mieluummin sisällä kuin ulkona, mutta voi tietysti ulkonakin olla, sanoo Milli, joka on muuten käynyt kaupungintalolla lähinnä äänestämässä ennakkoon vaaleissa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *