| KAUPUNKI - STADEN

Baana kulkee keskustan läpi

Pyöräilijöille ja jalankulkijoille tarkoitetun Baanan rakentaminen alkaa Kauniaisissa tänä kesänä toden teolla. Toukokuussa reitille on tehty pohjatöitä ja pohjan vahvistuksia.

Baanaa rakennetaan osana uutta kaupunkiradan urakkaa ja se tulee kulkemaan valtaosin kaupunkiradan vierellä.

Leveä pyöräily- ja jalankulkureitti, Baana, on valmiina vuonna 2028. Baana kulkee Kauniaisten läpi Leppävaarasta Kauklahteen.

Kauniaisten tavoitteena on ollut vuosia edistää pyöräilyä. Baana laittaa tälle tavoitteelle täysin uuden vaihteen päälle.

Yhtiöntien alikulku on käytössä myös kesällä, vaikka
työmaa-alue on tarkoin rajattu.

– Kauniaisiin saadaan laadukas kävelyn ja pyöräilyn reitti, kuntatekniikkainsinööri Elina Keränen lupaa.

Baanalla mahtuu hyvin pyöräilemään ja kävelemään, sillä leveyttä on Kauniaisten kohdalla valtaosin viisi metriä. Haasteellinen on nykyisen rakennuskannan vuoksi muun muassa aseman seutu, jossa baanaa joudutaan kaventamaan neljään metriin.

– Valmistuva Baana on turvallinen ja esteetön kaikille käyttäjille, Keränen kertoo.

Kauniaisissa Baanalle rakennetaan kaksi ylikulkusiltaa ja yksi alikulkusilta. Neljän vuoden kuluttua Tunnelitien ja Brendanportin yli voi pyöräillä radan vierellä ylikulkusiltaa pitkin. Yhtiöntielle rakennettaan urakassa puolestaan uusi alikulkutunneli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *