| KAUPUNKI - STADEN

Kysely vahvistaa: Kouluruoka maistuu oppilaille Kauniaisissa

Kestosuosikit ovat ennallaan koululaisille Kauniaisissa, selviää tuoreesta kouluruokaselvityksestä: pinaattiletut, makaronilaatikko, tortillat, kalapuikot sekä uunimakkara nousivat ykkösinä esiin. Muutenkin toiveissa on tavallista, yksinkertaista ruokaa, ei liikaa kikkailua. Ja mitä parasta: koulussa päivittäin ruokailevien määrä on vuodessa kasvanut.

Kyselyssä haluttiin selvittää myös asiakkaiden toiveita mm. salaattitarjontaa koskien. Salaattitarjontaa koskevista avoimista palautteista voinee sanoa yhtenevänä linjana, että todella moni toivoo raikasta, tuoretta ja yksinkertaista mutta silti monipuolista ja vaihtelevaa salaattivalikoimaa sekä lisää hedelmiä ja marjoja. Tähän ruokapalvelut panostavatkin jatkossa aiempaa vahvemmin, kertoo ruoka- ja puhdistuspalvelupäällikkö Jaana Kokki (kuvassa).

Lydmyla Ratushna (oik.) ja Valentyna Vorotynska huolehtivat siitä, että Kauniaisten lapset saavat kouluruokansa. Suosittuja ruokia ovat pinaattiletut, kalapuikot ja uunimakkara.

Moni myös toivoo käytössä olevan kasvirasvalevitteen tilalle jotain muuta margariinia, mutta ravitsemussuositusten mukaisesti tarjolla on kasvirasvavaihtoehto. Myös valikoimasta vuoden 2024 aikana asteittain poistunut riisi, joka on vaihdettu kotimaiseen pitkäjyväiseen kauraan, kirvoitti jonkin verran palautetta, ja riisiä moni toivoi takaisin listoille. Näin ei kuitenkaan, ympäristö- ja terveellisyyssyistä sekä ruuan kotimaisuusasteen noston vuoksi, ole tapahtumassa, Jaana Kokki toteaa.

– Me luemme kaikki palautteet ja käymme tämän kyselyn tulokset huolella läpi sekä informoimme yksiköissä työskentelevää henkilökuntaa kyselyn tuloksista, ja eritoten tuloksista, jotka koskevat koulujen salaattitarjontaa, hän sanoo.

Ruokapalveluissa työskentelevät ovat erittäin kiitollisia kaikista vastauksista sekä vapaista palautteista.

– On todella tärkeää saada avointa, rakentavaa palautetta – jotta kehittymistä voi tapahtua. Avoimissa palautteissa oli todella tärkeitä huomioita myös esim. elintarviketurvallisuuteen liittyen. Yksi avoimista palautteista koski myös kuvallisten erityisruokavaliomerkintöjen lisäämistä ruokalistalle. Tämä oli erittäin hyvä idea ja lupaamme pohtia sen toteutusta, keskuskeittiön ruokapalveluesimies Aprilia Ronko sanoo.

Kouluruoka maistu Kauniaisissa ja koulussa päivittäin ruokailevien määrä on vuodessa noussut 4,3 %. Uutta kouluruokailussa on Mealdoo-ruokalistapalvelu, josta nyt löytyvät ajantasaiset ruokalistat sekä tuotetiedot erityisruokavaliomerkintöineen.

Kysely päättyi keväällä ja vastaajia oli yhteensä 705 henkilöä – 90 % oppilaita ja 10 % henkilökuntaan kuuluvaa.

– Ilahduttavaa oli, että tänä vuonna myös 1–3-luokkalaiset (vanhempien avustuksella) ovat vastanneet kyselyyn; heidän osuutensa vastaajista oli 19 %. Alakoululaisia kyselyyn vastanneista oli 47,5 % ja yläkoululaisia sekä lukiolaisia yhteensä 52,5 % (luvut pitävät sisällään myös henkilökunnan vastaukset). Eli aika tasan jakautuivat vastaukset alaja yläkoululaisten kesken, Jaana Kokki sanoo.

Koulussa päivittäin ruokailevien määrä on noussut viimevuotisesta 72 %:sta 76,3 %:iin.

– Kasvu on 4,3 %, joka on aika kova vuotuinen kasvu. Ja lisäksi kun vielä huomioidaan ne, jotka ruokailevat koulussa 3–4 kertaa viikossa eli 15 % vastaajista, voinee todeta, että pääsääntöisesti meillä kouluruokailuun osallistutaan ja kouluruokailu on suosittua. Arviointiasteikolla 4–10 Kauniaisten kouluruoka sai kouluarvosanan 7,5 (edellisvuonna 7,6), Jaana Kokki toteaa.