Kauniaisten kaupungin talousarvio vuodelle 2026 on hyväksytty 10. marraskuuta. Kyseessä on valtuuston aikaisemmin hyväksymän tasapainottamisohjelman 2025–2027 toinen vuosi.
Vuoden 2026 talousarvion tulos on valtuuston päättämien muutosten jälkeen täsmälleen 0 euroa, mitä voidaan tässä suhdannetilanteessa pitää tyydyttävänä tuloksena. Kauniaisten kunnallisveroaste ja kiinteistöveroasteet pysyvät valtuuston päätöksellä nykyisellä tasolla.
Suhdannetilanne on tällä hetkellä poikkeuksellisen heikko. Tätä kuvastaa heikon BKT-kehityksen lisäksi korkeat työttömyysasteet. Kauniaisten työttömyysaste syyskuun lopussa oli 8,1 % (Uusimaa 12,0 %, Espoo 10,7 %), joka sekä heikentää kaupungin verotuloja että nostaa työttömyysmenoja. Kauniaisten, kuten useimpien muidenkin kuntien, verotulot kehittyvät tällä hetkellä paljon ennakoitua heikommin. Viimeisimpien kaupungin omien ennusteiden mukaan vuoden 2026 verotulot tulevat olemaan yhteensä 29,7 miljoonaa, kun alun pitäen arvioimme jo vuoden 2025 verotulojen kasvavan noin 30,5 miljoonaan.
Tulojen kehittyessä hyvin heikosti on myös menokehitys pidettävä hyvin maltillisena. Talouden tasapainottamiseksi tasapainottamisohjelmassa päätettiin vuosina 2025–2027 toteuttaa yhteensä vähintään 3,6 miljoonan säästötoimet. Vuosien 2025 ja 2026 talousarviot perustuvat vahvasti valtuuston päättämään tasapainottamisohjelmaan, ja näille kahdelle vuodelle on yhteensä päätetty noin 3 miljoonan säästötoimista. Toimintamenojen maltillista kehitystä kuvastaa ehkä parhaiten se, että vuoden 2026 talousarvion mukaiset menot, noin 55,39 miljoonaa, alittavat vuoden 2024 talousarvion mukaiset 55,57 miljoonan menot noin 180 000 eurolla. Tämä vaikka työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset ovat samalla ajanjaksolla olleet kumulatiivisesti noin 10 %, ja lähes kaikki ostopalvelusopimusten kustannukset ovat myös nousseet vähintään inflaation tahdissa.
Säästötoimet ovat edellyttäneet ja tulevat edellyttämään toimintatapojen uudistamista, henkilöstövahvuuden pienentämistä ja myös jonkin verran heikennyksiä palveluihin. Näistä heikennyksistä huolimatta pystymme jatkossakin tarjoamaan hyvin laadukkaita ja naapurikaupunkeihin verrattuna hyvin resursoituja palveluita mm. varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Uskomme myös vahvasti tulevaisuuteen, jota kuvastaa esimerkiksi ensi vuonna käynnistyvä lähes 20 miljoonan investointi Kasavuoren koulukeskukseen.
Uuden strategian mukaisesti Kauniainen rakentaa tulevaisuuttaan vastuullisesti ja resurssiviisaasti, säilyttäen samalla kutsuvan pienen puutarhakaupungin hengen. Erityisen merkittävää on strategian kasvutavoite: asukaslukumme tavoitteeksi on asetettu noin 12 250 asukasta vuoteen 2040 mennessä, mikä tarkoittaa hallittua ja pitkäjänteistä kehitystä. Tämä kasvu ei kuitenkaan ole pelkkää määrää – sen taustalla on selkeä tahtotila kasvattaa veropohjaa, vahvistaa paikallista elinvoimaa ja samalla säilyttää Kauniaisten uniikki luonne. Strategia korostaa myös kaksikielisyyttä, laadukasta varhaiskasvatusta ja koulutusta, mikä tukee elinvoimaista yhteisöä ja houkuttelee uusia asukkaita. Vaikka ajat ovat vaikeat, Kauniaisilla on kaikki edellytykset menestyä myös jatkossa.
Toivotan kaikille kauniaislaisille rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2026!
CHRISTOFFER MASAR
KAUPUNGINJOHTAJA




