| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Lähiruoka ja luomu maistuvat Kauniaisissa

Kauniaisten kaupungin ruokapalveluissa tehdään päivittäin töitä sen eteen, että lautasille päätyy maukasta, vastuullisesti tuotettua ja kestävää ruokaa.

Jaana Kokki.

Yksi näkyvimmistä esimerkeistä tästä on Lähiruokapäivä, joka järjestettiin Kauniaisissa ensimmäistä kertaa syksyllä 2024. Päivä sai heti lämpimän vastaanoton – ja Lähiruokapäivä järjestettiin uudelleen syksyllä 2025. Vuonna 2026 sitä vietetään jo kahdesti, maaliskuussa sekä syyskuussa. Pilotista on siis tullut pysyvä osa Kauniaisten ruokapalveluiden toimintaa.

Kauniaisten kaupungin ruokapalveluilla on ruoka- ja puhdistuspalvelupäällikkö Jaana Kokin mukaan selkeä suunta: Luomun osuutta lisätään määrätietoisesti. Tavoitteena on, että 25 prosenttia käytetyistä raaka-aineista on luomua vuoteen 2028 mennessä – kaksi vuotta ennen valtakunnallista tavoiteaikataulua.

– Vuoden 2025 ostotietojen perusteella luomuostojen osuus on nyt 14 prosenttia, joten matkaa on vielä kuljettavana, mutta suunta on oikea, hän toteaa.

Lähiruokapäivä on yksi konkreettinen tapa edistää tätä tavoitetta. Päivän aikana nostetaan esiin kotimaisia, mielellään lähellä tuotettuja luomuraaka-aineita, tuetaan lähi- ja pientuottajia sekä lisätään asiakkaiden tietoisuutta siitä, mistä ruoka tulee. Maaliskuussa lähiruokapäivä vietettiin 26.3.

Tuttuja ja uusia kumppaneita läheltä

Lähiliha tulee Länsi-Uudeltamaalta ja vihannekset Haukivuorelta Mikkelin läheltä. Ruoka valmistetaan Kauniaisissa. Hüseyin Kaya ja Aprilia Ronko pitävät huolen siitä, että oppilaiden lautaselle päätyy yhä enemmän luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa.

Lähiruokapäivän ytimessä ovat myös tuottajat. Vuonna 2024 ja 2025 Kauniaisten lähiruokapäivien luomuluonnonlaidunliha tuli Kosken kartanosta, ja syksyllä 2025 mukaan liittyi myös Mörby Gård. Vuonna 2026 molemmat lähiruokapäivät toteutetaan Mörby Gårdin luomuluonnonlaidunlihalla.

– Tänä vuonna menuun on saatu mukaan myös kotimaista luomuperunaa ja -porkkanaa, mikä vahvistaa entisestään kotimaisuuden ja luomun roolia päivän kokonaisuudessa, Jaana Kokki kertoo.

Kauniaisten ruokapalveluissa luomuna tarjotaan jo monet arjen perustuotteet, kuten luomupuurohiutaleet sekä luomumaito. Reilun kaupan luomubanaaneja puolestaan tarjotaan saatavuuden mukaan, myös kahvi on kaupungin linjausten mukaan Reilua Kauppaa, luomua sekä carbon neutral.

– Kauniaisten ruokapalveluille luomu on parempaa makua, parempaa jäljitettävyyttä ja vastuullisia valintoja. Luomun tarjoaminen myös tuntuu hyvälle, kun tietää että tekee hyvää tekevän luontoteon, Jaana Kokki iloitsee.