Agneta Eklund on toiminut pian vuoden opetuspäällikkönä Kauniaisissa. Hän haluaa, että kaupungin koulut ovat osallistavia ympäristöjä, joissa jokainen tuntee olevansa osallinen ja huomattu. – Minulle on tärkeää, että sekä oppilaat, opiskelijat että henkilökunta viihtyvät ja voivat hyvin, Agneta Eklund sanoo Kaunis Granin haastattelussa.
Tähänastista aikaansa kaupungissa hän kuvailee sekä haastavaksi, jännittäväksi että erittäin hauskaksi.
– Minut on otettu hienosti vastaan, ja yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa työskentelen ja joita olen täällä Kauniaisissa tavannut. Eniten minua on yllättänyt lämmin ja avoin vastaanotto – olen todella tuntenut itseni tervetulleeksi.
Haasteisiin kuuluvat kaupungin säästötoimet, jotka vaikuttavat myös kouluihin. Kaupungin taloudellinen tilanne tarkoittaa hänen mukaansa, että koulujen on pärjättävä aiempaa pienemmillä resursseilla.
– Se edellyttää, että tarkastelemme rakenteitamme ja prosessejamme, jotta voimme käyttää resurssit mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti. Meidän on oltava luovia, rohkeita ja kyettävä priorisoimaan oikein – tinkimättä opetuksen laadusta, hän sanoo.
Mitkä ovat opetuspäällikön tärkeimmät visiot Kauniaisten kouluille tulevina vuosina?
– Haluan, että koulumme ovat osallistavia ympäristöjä, joissa jokainen tuntee olevansa osallinen ja huomattu. Minulle on tärkeää, että oppilaat, opiskelijat ja henkilökunta viihtyvät ja voivat hyvin. Toimiva yhteistyö huoltajien kanssa on keskeistä, ja toivon, että voimme vahvistaa yhteistä me-henkeä oppilaiden, opiskelijoiden, huoltajien ja henkilökunnan välillä.

luokanopettajana, aineenopettajana ja erityisopettajana. – Olin 26-vuotias, kun minusta tuli rehtori, ja sen jälkeen olen toiminut erilaisissa johtotehtävissä, hän kertoo. Ennen Kauniaisiin tuloaan hän työskenteli Helsingissä pedagogisena asiantuntijana. Syksyllä 2024 hän toimi perusopetuksen päällikön sijaisena.
Hän haluaa myös, että jokainen oppilas ja opiskelija saa mahdollisuuden saavuttaa täyden potentiaalinsa ja kokea kehittyvänsä ja oppivansa.
– Koulun henkilöstöön tulee kohdistua vahva luottamus, ja koulujen välisen yhteistyön tulee olla tiivistä. Olen vakuuttunut siitä, että voimme saavuttaa paljon, kun työskentelemme yhteisten tavoitteiden eteen ja teemme sen yhdessä.
Osaava henkilökunta on hänen mukaansa yksi Kauniaisten koulutuksen suurimmista vahvuuksista tällä hetkellä.
– Meillä on pätevä ja erittäin osaava henkilökunta, joka haluaa kehittää toimintaa ja pitää aina oppilaan edun keskiössä. Koulujamme leimaa myös vahva ja hyvin toimiva jaettu johtajuus, joka luo vakautta ja sitoutumista.
Kaupunki on hiljattain hakenut uusia opettajia lehti-ilmoituksilla, ja Agneta Eklund on tyytyväinen.
– Olemme tyytyväisiä vuoden ensimmäisen rekrytointikierroksen tulokseen. Meillä oli paljon päteviä ja osaavia hakijoita. Kevään aikana julkaisemme vielä lisää avoimia virkoja.
Mitä konkreettisia hankkeita tai muutoksia kouluissa on parhaillaan käynnissä?
– Oppimisen tuen rakenne on uudistettu sekä perusopetuksessa että lukiossa. Se merkitsee merkittäviä muutoksia toimintakulttuurissa, työtavoissa, prosesseissa ja välineissä. Kyseessä on pitkäjänteinen kehittämistyö, jonka täysimääräinen toteuttaminen vie useita vuosia.
Digitalisaatio on hänen mukaansa myös tärkeä kehittämiskysymys.
– Meidän on opittava käyttämään tekoälyä viisaasti ja tarkoituksenmukaisesti samalla, kun varmistamme, että oppilaat ja opiskelijat kehittävät tulevaisuudessa tarvitsemansa perustaidot.
Toinen ajankohtainen kysymys koskee mobiililaitteiden käyttöä.
– Yhdessä kotien kanssa meidän on pohdittava, miten voimme vähentää ruutuaikaa vahvistaaksemme hyvinvointia, keskittymiskykyä, sosiaalisia taitoja ja oppimista.
Jos katsot eteenpäin – miltä koulu näyttää kymmenen vuoden kuluttua?
– Uskon, että kymmenen vuoden kuluttua koulu rakentuu edelleen samoille perusarvoille – sivistykselle, yhteisöllisyydelle ja inhimillisille kohtaamisille – mutta työskentelytavat ovat kehittyneet. Digitaaliset työkalut ja tekoäly ovat luonnollinen osa opetusta, mutta niitä käytetään tietoisesti ja pedagogisesti harkitusti. Samalla uskon, että vaalimme entistä enemmän humaanisuutta: turvallisuutta, sosiaalisia taitoja ja yhteistyötä. Toivon, että voimme kymmenen vuoden kuluttua sanoa, että meillä on koulut, joissa jokainen oppilas ja opiskelija saa oikeaa tukea oikeaan aikaan, joissa henkilökunta viihtyy ja kehittyy ja joissa luottamus kouluun on vahva.

ajanmukaista – riippumatta siitä, missä Kauniaisten koulussa nuori opiskelee.
Miten kollegasi kuvailisivat sinua kolmella sanalla?
Iloinen, selkeä ja määrätietoinen.
Mitä teet mieluiten rentoutuaksesi työn ulkopuolella?
Vietän mielelläni aikaa perheeni kanssa, käyn jääkiekko-otteluissa, harrastan kuntonyrkkeilyä ja puuhailen puutarhassa.
Lempipaikkasi Kauniaisissa?
Kauniaisissa on monia hienoja paikkoja. Tulen aina iloiseksi vieraillessani kouluissa, mutta arvostan myös aamuista kävelyä rautatieasemalta kaupungintalolle.
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ




