| KAUPUNKI - STADEN

Uusi toimintamalli nuorisotakuulle

Kuten tähän asti, kaikille alle 25-vuotiaille kauniaislaisille nuorille taataan peruskoulutuksen jälkeen opiskelupaikka tai vastaava.

14. maaliskuuta tekemällään päätöksellä nuorisotakuun uudelleen organisoimisesta valtuusto toivoo, että alle 25-vuotitaitten työttömyydestä päästään eroon syyskuuhun 2016 mennessä. Syyskuussa 2015 kauniaislaisia nuoria oli työttömänä 35.

Uusi malli luo paremman verkoston kaikkien asianosaisten kesken. Eri palveluntuottajat ja niiden osaamisalueet määritellään niin, että kaikki toimijat tuntisivat toistensa palvelut paremmin kuin ennen. Kaupungin nuorisovaltuusto on osallistunut prosessiin ja antanut lausunnon mallista.

Kauniaisissa nuorisotakuu toimii ilman erillistä rahoitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *