| KULTTUURI -

Rauhan ja tilan talo

Kauniaisten kaupunki tarjoaa Villa Junghansissa sijaitsevan työhuoneen paikallisen taiteilijan käyttöön vuodeksi kerrallaan. Avoimessa haussa valituksi tulleen taiteilijan työskentelyä tuetaan myös kolmen kuukauden apurahalla. Elokuussa työhuone siirtyy säveltäjä Johanna Almarkilta sarjakuvataiteilija Heikki Kemppaiselle.

Toukokuun lämmössä Johanna ja Heikki tapasivat toisensa Villa Junghansin yläkerrassa ja vaihtoivat ajatuksia työhuoneen merkityksestä omalle työlleen.

– Työskentely Villa Junghansissa on antanut minulle vapaan tilan, sekä henkisesti että fyysisesti, Johanna kertoo.

– Kotioven sulkiessani saan jättää taakseni kaiken muun. Työhuoneelle tullessani mieleni lepää ja se vapauttaa myös luovuuden. Jokin alkaa virrata heti kun pääsen tänne. Täällä on syntynyt paljon hyvää musiikkia, vaikka sen itse sanonkin, toteaa Johanna nauraen.

Johanna Almark luovuttaa elokuussa työhuoneen Heikki Kemppaiselle.

– Tämä rauha ja mahdollisuus työhön ilman keskeytyksiä ovat tuoneet minut säveltämisessä isomman kaaren äärelle. Olen säveltänyt täällä ensimmäisen ison, tunnin mittaisen teokseni kamarikuorolle, soolosellistille ja kahdelle tanssijalle. Se tullaan esittämään mm. Kauniaisten musiikkijuhlilla.

Heikki Kemppainen julkaisee syyskuussa kolmannen sarjakuva-albuminsa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Edellinen, satasivuinen teos ”Hyvää yötä äiti” (Suuri Kurpitsa 2024) käsitteli äidin muistisairautta hänen omien kokemustensa kautta. Heikki on kiitollinen tulevasta Villa Junghansin työrauhastaan.

– Tähän asti olen työskennellyt kotona. Odotan innolla sitä, miten tämä mahdollisuus omaan työhuoneeseen vaikuttaa omaan työhön.

Suunnitelmansa tulevaan työskentelyvuoteen Heikki haluaa pitää avoimina.

– Minulla on jo jonkinlainen runkoajatus, mutta en ole vielä tarkkaan määritellyt, kuinka tulen sen toteuttamaan. Ensi vaiheessa lähden varmaankin liikkeelle käsikirjoituksesta. En oikeastaan aluksi piirrä mitään, alan ensin hahmotella käsikirjoituksen kokonaisuutta. Sitten seuraa kuvakäsikirjoitus ja vasta sen jälkeen alkaa varsinainen piirtäminen.

Heikki Kemppainen on Villa Junghansin uusi taiteilija.

Johanna löytää samankaltaisuuksia oman säveltämisensä ja Heikin työskentelytavan kesken:

– Täytyy kuunnella sitä, miten teos itse haluaa näyttäytyä. Se täytyy vain ottaa vastaan. Etukäteen sitä ei voi tarkkaan määritellä.

Pihalle astuessamme Heikillä on jo käsissään piirustuslehtiö. Hän ryhtyy luonnostelemaan siihen taloa ulkoa päin.

– Nähtäväksi jää, tuleeko jokin elementti Villa Junghansista mukaan tulevaan sarjakuvaani.

JULIA VIRKKUNEN,

kirjoittaja on Kauniaisten uusi kulttuurikoordinaattori.