| Historia -

Villa Frosterus, Kauniaisten kesäparatiisi Soukanniemellä

1980-luvulla Kauniaisten kaupunki pohti mahdollisuutta ostaa asukkaidensa käyttöön virkistysalue merenrannalta. 1989 ostettiinkin sitten yksi hienoimmista rantatonteista, kokonaiset 6 hehtaaria Soukan eteläisimmältä niemeltä Espoosta.

Alueen myivät Kauniaisille arkkitehti Sigurd Frosteruksen tyttäret. He olivat jo vanhoja eikä kesäelämä saaristossa enää houkutellut. He olivat omistajia neljännessä polvessa. Myynti tuntui varmasti raskaalta.

Miltä kesäpaikka näytti silloin kun he olivat nuoria? Heidän äidinäidinäitinsä oli 1880-luvulla rakennuttanut itäpuolelle erittäin suuren huvilan, Stora villanin, jota myöhemmin kutsuttiin Amiralvillaniksi, Amiraalin huvilaksi vävyn, Oscar von Kraemerin mukaan. Tämän luona vieraili mm. Venäjän keisari Aleksanteri III puolisoineen sekä muita kuninkaallisia henkilöitä kesinä 1889 ja 1894. Vierailut tehtiin keisarillisella aluksella ja muistoteksti hakattiin etelärannan kalliokielekkeelle.

historia_800x700px_kartta92013

Amiraalin tytär Emmy avioitui arkkitehti ja taidehistorioitsija Sigurd Frosteruksenkanssa. Tämä purkautti vanhan huvilan tontin länsiosassa (nykyään siinä on mainio pallokenttä) ja vuonna 1913, 100 vuotta sitten, valmistui nuoren perheen käyttöön Lilla villan, Pieni huvila, nykyään Villa Frosterus. Sen alapuolella oli rantasauna, joka aikaisemmin oli todennäköisesti kalastajamökki. Se on niemen vanhin rakennus.

Saaristomiljöö on säilytetty

Kauniainen myi Amiralvillanin vuonna 1993.

Alue on jaettu niin että Kauniainen omistaa siitä edelleen suurimman osan. Metsä kasvaa siellä tiheänä. Kauniainen on säilyttänyt alkuperäisen saaristomiljöön eikä ole esimerkiksi rakentanut kävelyteitä. Metsässä risteilevillä poluilla on männynjuuria ja kiviä, valitettavan hankalia vaunuille ja pyörätuolille.

Villa Frosteruksen ympärillä metsä on harvaa ja maa tasaista. Näköala yli Espoonlahden on elämys, varsinkin ilta-auringossa.

Piirustushuone huvilan yläkerrassa

Villa Frosteruksen piirsi Sigurd Frosterus, jolla oli myös työhuone huvilan yläkerrassa. Hän on piirtänyt lahden toisella puolella sijaitsevan Esbo Segelföreningenin purjehduspaviljongin, Pavenin ja 1920-luvulla hän suunnitteli mm. Stockmannin tavaratalon Helsingissä.

historia_1040x600px_IMG_4134
historia_1040x600px_IMG_4121

Perhe Frosterus jatkoi edellisten sukupolvien kesä- elämää. Saaristoon muutettiin kesäkuun alussa ja sieltä pois elokuun lopussa. Suuri osa Helsingin varakkaista omaksui tämän rytmin 1800-luvun loppupuolella, jolloin kesähuvilat tulivat muotiin. Monet perheet Kauniaisissa, erityisesti Gallträskin ympärillä, antoivat kotinsa kesäksi vuokralle ja muuttivat saaristoon. Siihen aikaan kaupunkilaiset menivät Kauniaisiin ”maalle”.

Suuri myrsky

Elokuun suuressa myrskyssä 1890 kaatuneista puista rakennettiin lukemattomia huviloita Espoon saaristoon.

Puutavaraa tarvittiin myös kaikkiin niihin höyrylaivalaitureihin joita rakennettiin. Melkein kaikki liikenne hoidettiin veneillä. Saaristohöyrylaivojen loistokausi oli vuosina 1880–1920. Ja oli myös mahdollista, arkkitehti Sigurd Frosteruksen tavoin, kulkea omalla veneellä töihin Helsinkiin ja takaisin

– jos sää oli suotuisa. Jorvaksentie, nykyinen Länsiväylä, rakennettiin vasta 1930-luvulla. Silloin automäärä oli kasvanut ja bussiliikenne alkoi.

Kesähuviloiden myötä alkoi seuraelämä, joka on jatkunut meidän päiviimme asti mehukesteineen, rapujuhlineen, purjehduskilpailuineen ja retkineen.

Amiraalihuvilan vanhemmat daamit istuvat sisällä tehden kotikutoisia tekstiilejä. Sisustuksesta näkyy että se on tehty uuden huvilatrendin mukaisesti, on korikalusteita, kotikutoisia käsitöitä ja ohuita mattoja. Kaikki tekstiilit pestiin käsin ja vanha kalastajamökki toimi pesutupana ja silityshuoneena. Kuvan naisten tummat leningit vaikuttavat hirveiltä nykyiseen kesämuotiin verrattuna, mutta he olivat harvoin ulkona auringossa ja tuulessa. Ja silloinkin kun olivat, he istuivat lehtimajan suojassa. Amiralsvillans äldre damer sitter inne med handarbeten. Inredningen visar  att man gått in för korgmöbler, hemvävt och tunna mattor enligt den nya sommarlivstrenden. Alla textilier tvättades för hand och den gamla fiskarstugan blev bykstuga och strykrum. Bildens damer i sina mörka klänningar skulle förfäras åt dagens sommarmode men de var sällan ute i sol och vind. Och var de så satt de i en skyddande berså.  Amiraalihuvilan vanhemmat daamit istuvat sisällä tehden kotikutoisia tekstiilejä. Sisustuksesta näkyy että se on tehty uuden huvilatrendin mukaisesti, on korikalusteita, kotikutoisia käsitöitä ja ohuita mattoja. Kaikki tekstiilit pestiin käsin ja vanha kalastajamökki toimi pesutupana ja silityshuoneena. Kuvan naisten tummat leningit vaikuttavat hirveiltä nykyiseen kesämuotiin verrattuna, mutta he olivat harvoin ulkona auringossa ja tuulessa. Ja silloinkin kun olivat, he istuivat lehtimajan suojassa.

Uudistettu sisäpuoli, kunnostettu sauna

Villa Frosteruksen sisäpuoli uudistettiin alkukesästä ja ulkopuoli maalattiin. Huvilassa on nykyään kaksi sisävessaa. Sauna on kunnostettu. Lapsiystävällisellä saunarannalla on laituri. Ylhäällä huvilan vieressä on grillikatos. Pitkin läntistä rantaa on hienoja kallioita.

Villa Frosterusta voi myös vuokrata esimerkiksi omiin rapujuhliin. Vuokrata voi myös vain saunan, mutta kaikkien on syytä kunnioittaa eri vierasryhmiä. Häävieraat ja äänekkäät saunojat eivät aina sovi yhteen.

Alue on helmi ja se on Kauniaisten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *