| YLEINEN - ALLMÄN

Kuuntele, opi ja luo!

Björkin uusi työskentelytapa Kauniaisissa.

– Minun piti olla pelkkä teknikko, joka tallensi sen mitä lapset Reykjavikissa tekivät Biophilian avulla (Bio = elämä, Philia = olla innostunut jostain). Mutta täysin odottamatta kaikki räjähti käsiin ja Biophiliasta tuli ´a bigger thing´ opetuksen alalla.

LEIPÄTEKSTI

Eräänä maaliskuisena päivänä seisoo islantilainen Curver Thorodssen Uudessa Paviljongissa sivistystoimenjohtaja Heidi Backmanin ja musiikkiopiston rehtorin Satu Robergin, joka on nimetty projektin Suomen-vastaavaksi, sekä paikalle kutsutun opettajaryhmän edessä ja yrittää selittää, miten Björkin vuonna 2011 julkaisema albumi yllättäen muuttui joksikin aivan muuksi; opetuksen pilottihankkeeksi johon osallistuvat akateemikot, tutkijat, taiteilijat, opettajat sekä kaikentasoiset akateemiset oppilaat ja opiskelijat.

– Projektin perusajatus on luovuus opetus- ja tutkimusmenetelmänä jossa musiikki, tekniikka ja luonnontieteet linkitetään yhteen innovatiivisella tavalla, sanoo Thorodssen.

Björkin kymmenen laulua sisältänyt albumi Biophilia herätti suurta huomiota ja ostettiin viime syksynä New Yorkin MoMaan taideteoksena. Se on Björkin kahdeksas albumi ja ensimmäinen sovellusalbumi maailmassa. Jokaisesta laulusta on tehty oma kosketusnäyttösovellus. Multimediaprojektiin sisältyi studioalbumi, sovellusalbumi Ipad-laitteille ja Android-puhelimille, live-kiertue erityisvalmistettuine instrumentteineen sekä opetustyöpajoja.

– WIRED listasi kymmenen parasta sovelluskehittäjää, Björk soitti kaikille ja kahdeksan halusi olla mukana! kertoo Curver Thorodssen innostuneena.

Jokainen sovellus nostaa esiin yhden musiikkiteorian keskeisen ominaisuuden kuten soinnun, skaalat, kontrapunktin jne. ja liittää sen yhteen vastaavan tieteellisen ilmiön kanssa.

– Biophilia-sovellus on taideteos, ei opetussovellus. Mutta meidän unelmamme on kehittää sitä ja tai jotain toista, joka sopii opetukseen paremmin. Sovellusalbumi on a startingpoint, lähtötilanne, toteaa Thordodssen.

Biophilia-opetusprojektin islantilainen malli kehiteltiin niin, että vuonna 2011 kuusikymmentä reykjavikilaista peruskoulun oppilasta osallistui Harpa-konserttitalossa ensimmäisiin opetuspajoihin, joita ohjasivat reykjavikilaiset opettajat ja Islannin yliopiston tieteilijät.

– Jokainen sovellus sisältää interaktiivisen pelin joka pohjautuu laulun tieteelliseen ja musiikilliseen aiheeseen, musiikilliseen animaatioon laulusta, animoituihin nuotteihin, tekstiin ja akateemiseen esseehen.

Islantilaisen jymymenestyksen jälkeen hanketta on kehitelty edelleen yhteistyössä Islannin kaupungin ja Islannin yliopiston kanssa ja se on kiertänyt ympäri maailmaa Buonos Airesista New Yorkiin ja Tokioon.

Ja nyt on sitten Pohjoismaitten ja Suomen vuoro. Opetushallitus on kutsunut projektiin mukaan Kauniaisten kaupungin ja Helsingin pop- ja jazzkonservatorion. Biophiliaa kokeillaan Granthultskolanissa ja Mäntymäen koulussa sekä Myllypurossa Helsingissä. Näiden lisäksi projektia kokeilevat karjaalaisen Martin Wegelius– instituutin pääkurssin osallistujat yhteistyössä tiedekeskus Heurekan kanssa.

– Ajankohta on meille peruskoulujen opetussuunnitelman muutoksia ajatellen erinomainen. Yksi Biophilian erityistavoitteita on edistää tiedon, teknologian ja luovuuden kokonaisuutta poikkitieteellisellä otteella joka ylittää vuosiluokkien, oppiaineiden ja tietotasojen rajat, sanoo Suomen projektipäälliköksi nimitetty Satu Roberg.

Hän on iloinen siitä että Kauniaisten kaupunki päätti lähteä mukaan Biophiliaan koska opettajat ylläpitävät korkeaa ammatillista tasoa ja koulut ovat avoimia uusien opetusmetodien kokeiluille, välineille ja teknologioille.

– Samalla voimme käyttää tilaisuutta hyväksemme ja kehittää paikallista ja pohjoismaista yhteistyöverkostoa. Tulee olemaan ennen kuulumattoman kiinnostavaa nähdä joidenkin vuosien kuluttua mitä tuloksia olemme saavuttaneet ja verrata niitä muiden pohjoismaitten kanssa.

Projektin päärahoittajat ovat Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Islannin kulttuuri- ja opetusministeriö. Kaikki osallistujat saavat opetusmateriaalit, taloudellista tukea sekä jatkuvaa opastusta islantilaisilta asiantuntijoilta koko projektin ajan, joka on kolme vuotta ellei sitä jatketa.

Kaikki, joita kiinnostaa Biophiliaan sisältyvä opetusmateriaali löytävät sen täältä: www.biophiliaeducational.org

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *