| PÄÄKIRJOITUS - LEDAREN

Upeata jälkeä!

Mies ja hänen missionsa. Näin voisi kuvailla Seppo Ronkaista ja hänen toimiaan joulu- ja uudenvuodenpyhien aikana. Ronkainen pyysi Facebookin välityksellä kauniaislaisia osallistumaan myönteiseen kansalaistoimintaan. Miten olisi hieman liikuntaa raikkaassa ulkoilmassa samalla kun järjestetään talvi-iloa Gallträskille? Miksi ei, ajatteli talkooväki joka vastasi Sepon kutsuun.


Ilmoitus




Ja jo parin viikon kaikki muutkin kuin tekijämiehet Ronkainen, Mikko J. Salminen, Juha Pennanen ja Adrian Sukapää ovat voineet nauttia 1,25 kilometrin pituisesta matkaluisteluradasta ja 2,2 kilometrin pituisista kävelyteistä. Ei huonoa! Kauniainen sai myönteistä julkisuutta MTV3:n loppukevennyksessä viime torstaina ja kaikki Gallträskin ystävät yhden syyn lisää rakastaa järveään. Vielä olisi käyttöä ihan tavallisille kotilumilingoille, jotta möykkyinen kävelytie saataisiin tasaisemmiksi.

Ronkainen ja kumppanit haluavat kiittää kaupunkia. Siitä huolimatta, että Gallträsk ei kuulu niihin urheilu- ja liikuntapaikkoihin joita kaupunki on suunnitellut ylläpitävänsä, ovat työntekijät ja –johto päättäneet osallistua talkoisiin muun muassa viime perjantaina ja lauantaina vetämällä ladut. On ymmärrettävää, että ylläpito on satunnaista ja tehdään mahdollisuuksien mukaan, sanoo Ronkainen. Hän ehdottaa – ja osallistuu itse mielellään – että Kauniaisten urheilu-, puisto-, katu- ja kiinteistönhuolto-osastot yhdessä tekevät suunnitelman siitä, miten Gallträskiä hoidetaan talvina jolloin on hyvät mahdollisuudet talviurheiluun. Sillä ilo on suuri niin monelle; viime perjantaina näki Ronkainen kymmenittäin koiria jotka nauttivat lumesta niiden isäntien tai emäntien kiertäessä kävelytietä. Kymmenet pikkupojat ajelivat napakelkalla. Ronkainen hymyili. Eikä voinut sunnuntaina olla luistelematta ympäri Gallträskiä maratonin verran eli yhteensä 43 km!

Jään paksuus Gallträskillä

Jään paksuus tarkistettiin kairaamalla sunnuntaina, jolloin se oli kauttaaltaan jo 22–23 cm lumen alla, paljaan jään alla 40 cm.

Laskiainen

Haluamme kiittää myös Kauniaisten ympäristöyhdistystä. Yli 30 vuoden ajan on yhdistys huolehtinut napakelkasta järven keskellä. Tarjolla on lettuja, kahvia ja mahdollisuus makkaranpaistoon taas sunnuntaina 7.2. klo 12 alkaen. Grani Latu osallistuu järjestelyihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *