| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

KG15/2016 Kahvikupin äärellä

Hyvät kauniaislaiset!

 

Juhlavuosi 2016 alkaa olla lopuillaan, ja nyt on hyvä hetki katsahtaa taaksepäin aikaan, joka on tuonut mukanaan yhtä ja toista uutta – mielenkiintoisia asioita, jotka myös herättävät levottomuutta. Kauniainen on juhlinut kunniakkaita 110 vuottaan, ja juhlavuosi on luontevalla tavalla sisällytetty teemana kaupungin laaja-alaiseen toimintaan kouluissa, kulttuuritapahtumissa ja erityishankkeissa. Itse syntymäpäivää vietettiin maaliskuussa yhdessä kutsuvieraiden kanssa, ja lokakuussa järjestettiin suuri kansanjuhla kaupungin asukkaille. Itsenäisyytemme on arvokas asia meille kauniaislaisille.

 

Taistelu Kauniaisten säilyttämiseksi itsenäisenä kuntana ei valitettavasti ole ohi. Valtiovallan toimenpide-ehdotukset koko maan terveydenhuollon tasa-arvoistamiseksi on tuonut mukanaan uhkakuvia, joihin sisältyy sekä kuntaliitoksia että yhdistetty metropolikaupunki. Tällä hetkellä valmistellaan uutta sote- ja maakuntauudistusta, joka lakiluonnoksen mukaan siirtää vastuun kaikesta sosiaali- ja terveydenhuollosta kunnilta maakunnille vuoden 2019 alusta lukien. Samalla kunnat menettävät valtionosuuksia, ja suuri osa kunnallisverosta siirtyy valtionveroksi.

 

Kauniaisten osalta tämä skenaario on kestämätön. Muuhun toimintaan, kuten hyvien koulujen ja viihtyisän kaupunkimiljöön ylläpitämiseen sekä liikunta- ja kulttuuritoimintaan meille jää jäljelle vajaan viiden prosentin suuruinen kunnallisvero. Kaupunginvaltuusto antoi ylimääräisessä kokouksessaan marraskuussa yksimielisen kriittisen lausunnon lakiluonnoksesta. Taloudellisia seuraamuksia koskevan huolen lisäksi valtuusto esitti, että lähipalvelut ja sosiaalipalvelut – muun muassa vanhustenhuolto – tulisi säilyttää kuntatasolla.

Toistaiseksi on vielä ratkaisematta, millä tavoin tärkeä terveyden edistäminen ja ehkäisevä työ resursoidaan ja miten kielelliset oikeudet toteutetaan. Lopullinen lakiesitys annetaan eduskunnalle keväällä, ja silloin lupaan tarkastella sitä ”kauniaislaisilla silmälaseilla”.

 

Yksi juhlavuoden suurista panostuksista oli kaupungintalon korttelia koskevan ideakilpailun järjestäminen. Kilpailulla, joka herätti suurta kiinnostusta sekä suomalaisten että ulkomaalaisten arkkitehtien keskuudessa, haluttiin saada ideoita keskustamme kehittämiseksi ja mahdollisuuksista säilyttää nykyinen kaupungintalomme. Myös lopputulos ja voittaneet ehdotukset ovat herättäneet paljon keskustelua. Kauniaislaisilta on tullut sekä risuja että ruusuja, ja he ovat ottaneet kantaa joko Kauniaistentien puoleisen avoimen alueen, kaupungintalon tai Villa Junghansin vierellä olevan puiston säilyttämisen puolesta. Tällainen aktiivisuus on ilahduttavaa.

 

Vastuu kokonaisuudesta on meillä poliitikoilla, ja suunnittelun suuntaviivat on määrä vetää vielä joulukuun aikana. Itse olen sitä mieltä, että keskustamme – jos ja kun se toteutetaan – tulee ilmentää pienimittaista kyläyhdyskuntaamme ja Kauniaisten henkeä.

 

Kaupunkiimme on rantautunut ynseitä ajattelutapoja. Kauppakeskuksemme laajennus näytti jo vihdoin pääsevän käyntiin, kun hallinto-oikeudelle jätettiin rakennuslupaa koskeva valitus. Eniten kannan huolta kaikista pienyrittäjistämme, jotka ovat riippuvaisia rakennustöiden alkamisesta ja elävästä keskustasta monine asiakkaineen. Toinen valitus, joka on järkyttänyt kauniaislaisia, on turvapaikanhakijoiden tilapäistä asumisyksikköä koskeva valitus.

 

Kauniainen on useana vuonna sijoittunut kärkisijoille erilaisissa valtakunnallisissa kyselyissä. Tänä vuonna kuntamme oli ylivoimaisesti paras, kun kysyttiin myönteisestä asenteesta kaksikielisyyteen. Mittarina oli tällöin vähemmistön näkemys enemmistön taholta saamastaan kohtelusta. Tästä on syytä olla ylpeä näinä aikoina, kun suvaitsemattomuus ja umpimielisyys valtaa alaa yhteiskunnassa. Toivon, että kaikki voisivat toivottaa uudet asukkaamme, turvapaikkaa hakevat lapset ja kongolaiset perheet sydämellisesti tervetulleiksi!

 

Lopuksi haluan kiittää uutta kaupunginjohtajaamme, joka on vuoden alusta lähtien luotsannut kaupunkiamme. Christoffer Masar on vastuuntuntoisesti ja päättäväisesti ottanut johtajan mantelin harteilleen ja onnistunut lyhyen ajan kuluessa tehostamaan toimintaa ja tasapainottamaan talouden. Tämä ei ole helppo tehtävä kaupungissa, jossa on aina esitetty pilvin pimein investointeja ja uusia tehtäviä kaupungin hoidettavaksi. Jotta selviytyisimme jatkossa, tarvitsemme sekä innovaatioita että vyön kiristämistä – sekä vastuuntuntoisia poliitikkoja.

 

Toivotan teille kaikille iloista lucianpäivää ja hyvää joulua!

 

Veronica Rehn-Kivi

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja