| URHEILU - IDROTT

Suomenruotsalaiset suunnistavat nuoret leirillä Kauniaisissa

Viikko ennen koulun alkua, helleaalto, 50 nuorta, rasteja metsässä, leikkiä, seurustelua, ruokaa ja yöpyminen koulun lattialla. Siinä yhteenveto onnistuneesta suunnistusleiristä joka kokosi 10-18-vuotiaita nuoria Granhultskolaniin 7-10.8.

FSO:n suurleiri järjetetään kerran vuodessa, järjestysvuorossa olevan ruotsinkielisen suunnistusseuran alueella. Tällä kertaa järjestäjänä toimi OK 77. Vaikeiden ja vähemmän vaikeiden suunnistusratojen lisäksi ohjelmassa oli myös paljon leikkiä ja vapaata seurustelua jossa nuoret tutustuivat toisiinsa.

Isa Dahllund ja Mari Seppänen keskustelevat seuraavasta reitinvalinnasta.

Suunnistimme perinteisesti, mutta ohjelmassa oli myös paljon ryhmätoimintaa. Kaikissa leirin ryhmätoiminnoissa nuoret jaettiin ryhmiin joissa oli nuoria eri seuroista. Tavallisissa kisatapahtumissa kauden aikana nuoret tapaavat kilpailijoina. Leirillä he saivat tutustua kanssakilpailijoihinsa leikkimielisellä tavalla. Ohjelmassa oli mm. leiriviesti sekajoukkueina, leikkejä ja leiriseikkailu Kauniaisten laskettelumäessä hauskoine tehtäväpisteineen, mm. suunnistuskilpailureppujuoksu jossa joukkueen jäsenet vuorollaan pukivat repussa olevat kisavaatteet ja juoksivat lenkin ja antoivat repun seuraavalle joka puki sisällön, merirosvolaivan upotus sekä sokkelosuunnistus jossa joukkueen yksi suunnistaja kävelee sokkona rataa ja joukkueen muut jäsenet ohjaavat kulkijaa kartan avulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *