| URHEILU - IDROTT

Käsipallo: Johanna Hilli palaa GrIFK:n riveihin

GrIFK vahvistaa joukkuettaan tulevalle kaudelle, kun SM-sarjan valovoimaisin tähti ja maajoukkuepelaaja Johanna Hilli siirtyy Graniin.

– Tuntuu mukavalta palata takaisin ja pelata kasvattajaseurassani, sanoo Johanna Hilli. Saan täysin uuden roolin yhtenä joukkueen vanhemmista pelaajista.

26-vuotias pelinrakentaja Johanna Hilli aloitti käsipallouran Grankulla IFK:ssa, kun hän oli 7-vuotias. Vuonna 2013 GrIFK päätti kauden hopeaan Gutte Ahlroosin ja Birgitta Lindholmin valmennuksessa. Myös Carolina Rehnberg oli hopeajoukkueessa. Kaudelle 2013-2014 Johanna Hilli siirtyi Ruotsiin pelaamaan käsipalloa Allsvenskan-sarjaan.

– Olin juuri suorittanut lukion loppuun ja halusin uusia haasteita, sanoo Hilli.

Kun hän palasi takaisin Suomeen kaudelle 2015-2016, GrIFK:lla ei ollut omaa naisten joukkuetta. Hilli siirtyi HIFK:iin, missä hän pelasi neljä kautta ennen siirtymistään uudelleen Ruotsiin. Kauden 2018-2019 Hilli pelasi Elitserien-sarjassa ja viime kaudella jälleen HIFK:ssa. Nyt hän on palannut takaisin Grankulla IFK:n riveihin.

– Sain houkuttelevan tarjouksen palata Graniin. Seura etsi uutta toiminnanjohtajaa ja sain työn. Näin ollen on myös luonnollista, että pelaan GrIFK:n Naisissa.

Johanna Hillillä on useita merkittäviä ansioita takanaan. Kaikkiaan 196 pelattua SM-sarjan ottelua ja yli 1200 maalia, tekevät hänestä kokeneen ja vahvan osaajan joukkueeseen. Hilli oli ylivoimainen ykkönen SM-sarjan maalipörssissä 170 maalillaan ja 39 seitsemänmetrin maalillaan, kun kausi 2019-2020 keskeytettiin. Hänet valittiin All Starsin pelinrakentajaksi saaden yli 50 % annetuista äänistä, valittiin LähiTapiola-tähtipelaajaksi ylivoimaisesti 41 tähdellään ja hän on ollut yksi HIFK:n johtavista pelaajista useana vuonna. Hilli lunasti paikkansa maajoukkueessa jo vuonna 2010.

Nuori ja motivoitunut joukkue

Pitkän kevään yksilöllisen harjoittelun jälkeen, Granin naiset ovat aloittaneet jälleen yhteiset harjoitukset. Myös Hilli on ehtinyt mukaan muutamiin harjoituksiin.

– Tämä on mukava ja haastava kokemus, sanoo Hilli. Olin iloisesti yllättynyt nähdessäni kuinka tasainen ja hyvä fysiikka pelaajilla on. Kyseessä on motivoitunut joukkue.

Hän tuntee osan joukkueesta, koska on valmentanut 99-01 -syntyneitä pelaajia. Lisäksi hän on pelannut Carolina Rehnbergin kanssa aikaisemmin.

– Grani on kohtalaisen nuori joukkue, joka pelaa korkealla tempolla. Tarvitsemme vain hiukan enemmän aikaa yhdessä saadaksemme kaikki kohdalleen, jolloin tulemme haastamaan muut joukkueet, sanoo Hilli.

GrIFK:n Naisten päävalmentaja Gustaf “Gutte” Ahlroos on tyytyväinen

– Tunnen Johanna oikein hyvin, olen valmentanut häntä kaikkina Granin juniorivuosina. Hän tuo paljon rutiinia joukkueeseen, useita mahdollisuuksia hyökkäykseen ja hän on vahva maalintekijä, sanoo Gutte Ahlroos.

Hän odottaa innoissaan tulevaa kautta.

– Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten Johannan kokemus vaikuttaa joukkueeseen. Menneellä kaudella ottelut olivat tasaisempia kauden edetessä.

Kauden päättyessä ennenaikaisesti, GrIFK oli SM-sarjan neljännellä sijalla. Joukkueen peli-ilo ja kehitys on näkynyt myös yleisömäärissä, jotka ovat lähes kaksi kertaa suuremmat kuin koko naisten sarjan keskimääräiset katsojaluvut.

KÄÄNNÖS: MINNA SANDELIN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *