| KAUPUNKI - STADEN

Lucia tuo valoa myös pandemian keskellä

Nyt korona-aikoina, kun monilla on ollut vaikeuksia, voi lucialla olla tärkeä rooli ilon levittäjänä, sanoo Kauniaisten Lucia 2020, Ellen Hallaskari.

Kauniaisten lucia Ellen Hallaskari on 16-vuotias ja asuu Kauniaisissa. Vapaa-ajalla hän toimii paljon musiikin parissa, harrastaa yksinlaulua, laulaa kuorossa ja soittaa viulua. Ellenille on tärkeää saada viettää vapaa-aikaa omien ystäviensä ja oman perheensä kanssa.

Ellen Hallaskari.

Ellen Hallaskari, Ksenia Skrabb ja Sofia Lundberg ovat kokoontuneet yhteen harjoittelemaan muun lucia-kuoron kanssa. On marraskuinen tiistai, ja he ovat jääneet pois osasta harjoituksia, jotta voivat keskustella Kauniaisten lucia 2020:sta.

Kolme nuorta naista aloittavat keskustelun pohtimalla tätä kummallista vuotta, joka on johtanut marraskuuhun ja adventtiaikaan sekä luciajuhliin. He ovat yhtä mieltä, että vuosi on ollut erilainen, ja siihen on mahtunut paljon sellaista, johon on ollut pakko sopeutua. He muistelevat kevättä kun he kävivät etäkoulua ja koko maailma suljettiin. Ellen sanoo, että vaikka aika on ollut haastavaa, hän on oppinut paljon. Koulussa hän on oppinut opiskelemaan oma-aloitteisesti ja kantamaan vastuuta. Ylipäätään kaikki kolme ovat sitä mieltä, että ovat selviytyneet haasteista hyvin.

– Mutta olemme monessa asiassa hyvin paljon varovaisempia kuin tavallisesti, Ksenia sanoo.

Miten uskotte, että pandemia vaikuttaa luciajuhliin tänä vuonna?

– Aiempina vuosina luciakuoro vieraili sairaalassa ja vanhainkodeissa, mutta tänä vuonna sehän ei ole mahdollista kun niihin liittyy aivan liian paljon riskejä, sanoo Ellen.

Nuoret naiset pohtivat, miten kruunajaisten käy 13. joulukuuta, jos ne voidaan järjestää tai vain suoratoistetaan. Sofia kertoo, että kuoro suunnittelee useita ulkokonsertteja, joilla korvataan klassiset vierailut, mutta ehkä luciakuoro ei tavoita yhtä paljon ihmisiä tänä vuonna.

Oletteko kasvanut perheessä, jossa luciaperinteitä on pidetty yllä?

Ksenia ketoo, miten hänen suvullaan on ollut perinteenä kerääntyä lucian ympärille. Serkut ovat pukeutuneet tontuiksi, ja hän on ollut lucia ja sitten on laulettu yhdessä. Sofia muistelee, kuinka hänellä ja hänen ystävillään on ollut tapana käydä tervehtimässä ja laulamassa, ja tarjoamassa piparkakkuja. Ellen muistaa, miten hän vietti pienenä joulua isovanhempien luona, ja hänestä oli hauskaa laulaa ja levittää valoa ja iloa.

– Nyt korona-aikana, kun monella on ollut vaikeaa, lucia voi esittää merkittävää osaa ilon levittäjänä, Ellen sanoo.

Millainen rooli luciaperinteellä on nykyisin?

– Lucia levittää iloa ja joulumieltä ja ehkä myös lohtua, sanoo Ellen.

Yhteisöllinen tapa, jolla lucia levittää valoa, on hyvin tärkeä perinne. Ja kuten hän jo aiemmin sanoi, kokee Ellen, että lucia on tänä vuonna tärkeämpi kuin aikoihin.

– Tuntuu hienolta levittää laulun ilosanomaa, ja on tosi hauskaa laulaa yhdessä.

Mitä luciakuoro merkitsee teille?

Ellen on ollut mukana luciakuorossa vuodesta 2017. Hän arvostaa hyvin paljon kuoron aikaansaamaa yhteisöllisyyden tunnetta joulun aikaan. Hän pitää joulufiiliksestä ja siitä, että saa laulaa yhdessä. Tyttöjen mielestä kuoro on hyvä keino alkaa ajatella joulua ja laulaa joululauluja jo marraskuun alussa. Ksenia kertoo, että hän oli laulamassa kuorossa, kun kävi alakoulua, ja että on hauskaa päästä jälleen laulamaan muiden kanssa. He näkisivät mielellään Kauniaisissa kuoron, joka on olemassa koko ajan, ja jossa nuoret voivat laulaa yhdessä. Kauniaisten luciakuoroa johtaa Pamela Sandström, ja tänä vuonna siinä on 17 tyttöä.

Odotatteko, että saatte laulaa jonkin erityisen laulun kuoron mukana?

– Minä odotan, että saan laulaa “Himmel på jord”, joka on tosi hieno, sanoo Ellen.

Nämä kolme tyttöä pitävät paljon kaikista joululauluista. He odottavat, että pääsevät esiintymään kruunajaisissa ja ulkona keskustassa. He ovat hyvin tietoisia, että kuoron on otettava pandemiatilanne huomioon koko joulukuun ajan.

Kauniaisten luciakuoron 2020 kruunajaiset ovat Kauniaisten kirkossa 13. joulukuuta klo 18. Sen jälkeen pidetään ylimääräinen konsertti klo 19.30, koska yleisömäärä on kirkkosalissa rajattu. Kumpikin tilaisuus suoratoistetaan. Lucian kruunaa kauppias Jesper Lindqvist.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *