| URHEILU - IDROTT

GrIFK pelaa hyvää kautta tyhjien katsomoiden edessä

Kun Grankulla IFK sekä HIFK kohtasivat tammikuussa SM-sarjaottelussa, ei tunnelma Kauniaisten palloiluhallissa ollut tavanomainen. Yleisön kannustus puuttui kokonaan ja pelaajien edessä loistivat Kauniaisten palloiluhallin siniset, tyhjät penkkirivistöt.

Kun Uudenmaan alue siirtyi marraskuussa korona-epidemian leviämisvaiheeseen, tarkoitti se huippukäsipallon osalta siirtymistä pelaamaan ilman yleisöä. Hyvää kautta pelaavan Grankulla IFK:n yleisömäärät olivat viime kaudella sarjan parhaat, mutta nyt kuluvan kauden kuudesta kotiottelusta GrIFK on pelannut jo 4 tyhjille katsomoille. Joukkueen kapteeni Carolina Rehnbergin mukaan nykyisen tilanteeseen on jo ehtinyt tottua, vaikka se outoa pelaajista onkin.

– Grankulla IFK on yrittänyt tietoisesti kääntää tilannetta hyödyksi kannustamalla kanssapelaajia normaaliakin enemmän ja pitämällä meteliä vaihtopenkiltä, hän kertoo.

Loukkaantumisten sävyttämä alkukausi

Alkukaudesta GrIFK kärsi paljon loukkaantumisista, mutta tuloksellisesti kausi on ollut onnistunut. SM-sarjassa GrIFK on tiukasti kolmantena ja joukkueen peli on parantunut kokoajan kauden edetessä. Viimeistään tammikuun alun HIFKvoitto osoitti, että joukkue taistelee tosissaan mitaleista kuluvalla kaudella.

Edellisellä kaudella GrIFK selvitti tiensä Cup-finaaliin, ensimmäisen kerran sitten kauden 2006–2007. Tämän kauden cupissa joukkue on selvittänyt tiensä välieriin, jossa vastaan asettuu edelliskauden finaalivastustaja HIFK. GrIFK:n Sara Sandelinin mukaan joukkue hakee menestystä niin cupista kuin sarjastakin – tavoitteena joukkueella on paikka cup-finaalissa sekä Suomen mestaruus.

Cupin välierä pelataan Helsingissä 2.helmikuuta ja mahdollinen finaali saman viikon sunnuntaina 7.2.

Paluumuuttaja Johanna Hilli maalitykkinä

Kasvattajaseuraansa täksi kaudeksi palannut Johanna Hilli on ollut Grankulla IFK:n ja koko sarjan paras maalintekijä. Kauden edetessä yhteistyö uusien joukkuekavereiden kanssa on parantunut kokoajan ja parhaimmillaan Hilli on ollut pysäyttämätön. Hillin rinnalla Sara Sandelin sekä Mathilda Sandblom ovat ottaneet isoja kehitysaskelia eteenpäin ja ovat nousseet joukkueensa luottopelaajiksi.

Grankulla IFK:n toinen alkukauden huippuonnistuja on ollut viivapelaaja Corinna Jensen. Alkukauden loukkaantumissuman keskellä loistanut Jensen on noussut omalla pelipaikallaan sarjan eliittiin, vaikkei aina saakaan ansaitsemaansa huomiota.

GrIFK taistelee kaudella 2020–2021 tosissaan mitaleista niin sarjassa kuin cupissakin. Toivotaan, että kevään ratkaisupelien aikaan kauniaislaiset kannattajat pääsevät jo paikan päälle kannustamaan.

GrIFK:n jäljellä olevat kotiottelut runkosarjassa: 23.1 , 20.2, 27.2, 6.3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *